Matti Nikki on kansalaisaktivisti, joka vastustaa Internetin ennakkosensuuria. Ylläpitämällään sivustolla lapsiporno.info hän on pyrkinyt selvittämään, miten Suomessa käytetty "vapaaehtoinen" lapsipornon sulkulista toimii vai toimiiko.
Eilen Nikkin sivusto itse päätyi sulkulistalle. Parempaa palvelusta sensuroitavien sivujen salaista listaa ylläpitävä rikospoliisi ei olisi Nikkille voinut tehdä. Sivuston sulkeminen kun nosti keskusteluun nimenomaan niitä ongelmia, joita Nikki on yrittänyt pitää esillä.
Pääsy koko sivustolle on estetty, vaikka maalina on ilmeisesti vain yksi sivu, jolla Nikki listaa klikattavia* esimerkkejä osoitteista, joille sulkulista estää pääsyn. Lapsipornoa Nikkin sivuilla ei ole.
Sulkulista sensuroi siis kokonaisia domaineja, vaikka lakia säädettäessä painotettiin nimenomaan suodatuksen tarkkuutta. Tai kuten ylitarkastaja Sari Kajantie silloin totesi: "Idea on se, että estettäväksi tulevat tarkat osoitteet (url:t), eikä dns- ja ip-osoitteet, kuten joissain yhteyksissä on aiemmin väitetty." Tämä idea ei selvästikään ole toteutunut.
Samassa uutisessa silloinen liikenne- ja viestintäministeri Huovinen peräänkuulutti järjestelmältä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: "Poliisin on tarvittaessa kerrottava, miksi jokin sivu on estolistalla. Näin varmistetaan järjestelmän läpinäkyvyys." Käytäntö on kuitenkin osoittautunut toisenlaiseksi, eikä rikospoliisi ole halunnut perustella esimerkiksi Nikkin sivuston sensurointia. Tai kuten rikoskomisario Lars Henriksson kommentoi Tekniikka & Talous –lehdelle: ”Listat ovat salassa pidettäviä enkä siksi voi paljastaa mitään yksittäisistä verkko-osoitteista."
Miksi Nikkin lista sitten on haluttu sensuroida? Mihinkään listalta löytyvään osoitteeseenhan ei Suomesta pitäisi päästä, vaan ruudulle pitäisi tulla poliisin estoilmoitus. Ilmeisesti siksi, että sulkulistan kiertäminen ei vaadi kuin pari klikkausta. Ja niiden parin klikkauksen jälkeen Nikkin listaa voi käyttää linkkilistana potentiaalisille lapsipornosivuille. Tosin parin klikkauksen jälkeen myös Nikkin sensuroitu sivusto avautuu sujuvasti.
Toivottavasti Nikkin sivujen sensuroinnin perusteena ei ole se, että Nikki kritisoi sivuillaan koko Internetin ennakkosensuuria. Silloin astuttaisiin vahvasti Nikkin kansalaisoikeuksien varpaille, rajoitettaisiin hänen oikeuttaan ottaa kantaa sananvapautta rajoittavaan lainsäädäntöön.
Ehkä ongelmana on se, että listan avulla ihmiset voivat itse arvioida, mitä sivuja meitä halutaan estää näkemästä. Ja ainakin pienellä selauksella** listalta löytyi selkeästi lainvastaisten sivujen lisäksi myös sellaisia sivuja, joilla ei ollut lapsipornoa. Salaiselta listalta tällaisten virheiden löytäminen on mahdotonta.
Sivuilta löytyneitä linkkejä en kuitenkaan käynyt perkaamaan eli klikkauksen tai kahden päästä lapsipornoa voi löytyä – tai kolmen. Missä menee raja? Sensuroidaanko tämäkin sivu, koska täältä löytyy linkki Nikkin sivulle, josta löytyy linkkejä sulkulistalla oleville sivuille? Lakitekstissä (tai hallituksen esityksen perusteluissa) kun ei puhuta linkeistä sanaakaan.
Sekin herättää ihmetystä, miksi kotimainen sivusto päätyi sulkulistalle. Lain mukaan sulkulistaa pitäisi käyttää ainoastaan ulkomailta tulevan lapsipornon torjuntaan. Jos lapsipornoa sisältävä sivusto sijaitsee Suomessa, asian tutkinnasta ja sivujen sulkemisesta vastaa Suomen poliisi perinteiseen tapaan. Mutta rikkooko Nikkin sivusto Suomen lakia, koska se sisältää vain linkkejä? Ja jos rikkoo, miksei toimittu tavalliseen tapaan?. Tai jos ei riko, millä perusteella se sitten ylipäätään sensuroidaan?
- - -
* Aiemmin Nikkin sivuilla esimerkeistä olivat vain osoitteet. Niitä ei voinut klikata, vaan ne joutui kopioimaan selaimen osoitekenttään. Ilmeisesti kynnys ylittyi nimenomaan silloin kun Nikki lisäsi sivuilleen klikattavat linkit.
** Kaikkia eduskunnan kaltaisia yhteisötilaajia Internetin ennakkosensuuri ei ilmeisesti koske, koska eduskunnan koneilta pääsee sujuvasti sekä Nikkin sivulle että hänen listaamiinsa osoitteisiin.
> "Oikeuden tuomiossa keskityttiin
siihen
> että tiedostot löytyivät koneelta, ja
> sanottiin 'eikä merkityksellistä ole
>näin ollen se, oliko [vastaaja] itse
> myötävaikuttanut kuvien koneelle
> tallentumiseen vaiko ei'."
Tuon tapauksen (luin hyvin kursorisesti
sieltä Nikin sivuilta muutama päivä
sitten) käyttämistä esimerkkinä
vaikeuttaa se, että henkilö oli sinänsä
käyttäytynyt hyvin tökerösti ja
vastuuttomasti (hakenut tuhansia
pornokuvia netistä ja tallettanut ne
työkoneelleen, samalla hyvän joukon
matoja ja viruksia, jotka sitten
saastuttivat työnantajan järjestelmän) -
joka lienee vaikuttanut myös tuohon
tuomioon - vaikka ei olisi pitänyt,
pikemminkin sen kuvamäärän olisi pitänyt
todistaa, että tarkoitus _ei_ ollut
hakea laitonta materiaalia.
(eri asia sitten että taisi rittää
perusteeksi työsuhteen purkamiselle se,
että lataa työkoneelleen gigakaupalla
työtehtäviin kuulumatonta materiaalia,
ja ne virukset ja madot kaupan päälle)
Mutta tuo perustelu on kyllä kammottava,
ja tarkoittaa sitä, että "lapsipornon
hallussapito" voidaan määritellä täysin
mielivaltaisesti. Jo ihan
perusoikeustaju sanoo, että ihminen ei
voi olla vastuussa asiasta, johon hän ei
ole voinut vaikuttaa.
Muistan n. kymmenen vuoden takaisen
tapauksen, jossa joukko tuttaviani sai
spammin, jossa tarjottiin tilattavaksi
lapsipornoa (tuolloin sitä sikanautaa
oli paljon vähemmän kuin nyt). Ainakin
osa tietääkseni teki rikosilmoituksen.
Laura Kataja (24.2.2008 13.03)
Jos Jyrki J.J. Kasvi on oikeasti
huolissaan siitä, että laki
lapsipornografian levittämisen
estotoimista on huono, niin miksi hän ei
tee aloitetta sen muuttamiseksi? Onhan
hän kansanedustaja ja hänellä on siten
oikeus tehdä lakialoitteita.
Puheita riittää (24.2.2008 16.12)
Lakialoitteet menevät aika alhaisella
toednnäköisyydellä läpi, ja niiden
valmistelu, allekirjoitusten keruu ja
käsittely kestää kauan. Sen sijaan
kirjallinen kysymys nostaa ajankohtaisen
asian ministerin ja ministeriön
viranhaltijoiden tietoisuuteen ja
pakottaa ottamaan ongelmaan kantaa. Ja
se kirjallinen kysymys löytyy
tunnuksella KK 77/2008.
Jyrki J.J. Kasvi (24.2.2008 18.48)
Kun kyse on vakavasta rikoksesta ei
näytön toivoisi olevan kovin huteraa.
Esimerkiksi Jere Karalahtea ei pitäisi
tuomita vaikka hän esiintyykin samassa
valokuvassa huumeiden kanssa. Samoin
yhden rikollisen kuvan löytyminen
tietokoneelta ei pitäisi johtaa
erityisiin seurauksiin.
Se että joku jatkuvasti "katselee"
netissä lapsipornoa on tuomittavaa.
Kysehän on tarkoituksellisesta
toiminnasta. Samoin jos levittää
linkkejä. Weebbisivu on verkkoresurssi.
Jos sinulla on vaikka ikoni työpöydällä
niin on jo aika tulkinnanvaraista puhua
'katselusta'. Asettaako hallussapidon
määritelmän täyttyminen minimipituuden
käytettävälle kaapelille? Tuleeko
käyttää jotain määrättyä protokollaa?
Pitääkö olla adminoikeudet vai riittääkö
tieto materiaalin saatavuudesta?
Kun olen seurannut poliisin ja Lindenin
toimintaa kohun edetessä, niin ei
siinäkään hurraamista ole. Pitää
näköjään pitää hyvä huoli omasta
jälkikasvusta etteivät joudu
sananvapauden eivätkä poliisin uhreiksi.
nörtti (25.2.2008 15.24)
Poliisi yrittää ottaa tuomivallan omiin
käsiinsä. Suomalaisen sivuston
sensuroinnnin laillisuusperuste on
milestäni kyseenalainen.
Tuomioistuimelta voi pyytää verkkosivun
jakelun keskyttämismääräyksen. Tällöin
poliisi ei ottasi tuomivaltaa omiin
käsiinsä.
Selvästikään tämä laki ( Laki
lapsipornografian levittämisen
estotoimista 1.12.2006/1068 ) on
tarkoittu ulkomaisia sivustoja varten,
vikka poliisi lukeekin sitä lakia
toisin.
"Se että joku jatkuvasti "katselee"
netissä lapsipornoa on tuomittavaa."
Olen kovasti toista mieltä. Tuo on jo
ajatuspoliisina olemista. Itseäni ei
tuollainen aineisto kiinnosta, mutta
mielestäni ongelma on sen tuottaminen
eikä katselu. Itse asiassa mielestäni
aineiston ainoa ongelma on sen
tuotannossa syntynyt kärsimys lapselle.
Omalle seksuaaliselle
suuntautuneisuudelleen tuskin kukaan voi
mitään. Eikö se silloin ole vain hyvä
asia, jos kuvien katselu tyydyttää
seksuaaliset tarpeet, koska silloin ei
tarvitse oikeasti käydä lapsiin käsiksi?
Anonyymi (3.3.2008 16.29)
Anonyymi, sitten ne fantasiansa voi
toteuttaa vaikka katsomalla piirrettyä
pornoa, jota tehdessä ketään ihmistä ei
ole vahingoitettu. Tai lukemalla
novelleja. Tai lukemalla vanhaa
testamenttia jos pitää
insestitarinoista.
Ari Makela (6.3.2008 17.57)
As we all known,Australia UGG boots
are legendary. 100% pure Australia
lambs wool used in all our foot wear
products. But 2010 summer UGG
Sandals more pop as well as
ugg boots in winter. Our ugg sandals
sale provides series of women&men
UGG Sandals Collection:Ugg Hammond
Slipper,UGG Men Crochet Tasmania,Uggs Women's Matala
Sandal all you want to be found at our
online store."High quality, Best
service" is our pursuit. Fashion design
& High quality Ugg Boots Women's-Women's Internet
Explorer Sandals 2010 Sale
for customers. Top Services and Latest
Fashion Information are from Ugg
Sandals Sale Online Store. Buy Ugg
Sandals from ugg outlet enjoy free
shipping! The exclusive Ugg Sandal is
worthy of own.
1094354800@qq,com (17.6.2010 13.04)
As we all known,Australia UGG boots
are legendary. 100% pure Australia
lambs wool used in all our foot wear
products. But 2010 summer UGG
Sandals more pop as well as
ugg boots in winter. Our ugg sandals
sale provides series of women&men
UGG Sandals Collection:Ugg Hammond
Slipper,UGG Men Crochet Tasmania,Uggs Women's Matala
Sandal all you want to be found at our
online store."High quality, Best
service" is our pursuit. Fashion design
& High quality Ugg Boots Women's-Women's Internet
Explorer Sandals 2010 Sale
for customers. Top Services and Latest
Fashion Information are from Ugg
Sandals Sale Online Store. Buy Ugg
Sandals from ugg outlet enjoy free
shipping! The exclusive Ugg Sandal is
worthy of own.