Sydäntä lähellä eli Kasvi Espoon diktaattorina
Minkälaisen Espoon minä rakentaisin, jos valtuustossa istuisi 34 Kasvia? Jos näistä teeseistä puuttuu mielestäsi jotain, joka pitäisi mielestäsi ehdottomasti naulata valtuustotalon oveen, ota yhteyttä: jyrki.kasvi AT eduskunta.fi
Jokaisella itseään kunnioittavalla ehdokkaalla on oma vaaliohjelmansa, joka lupaa sen seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista. Yksittäisellä valtuutetulla on kuitenkin hyvin rajalliset mahdollisuudet toteuttaa kaikki lupauksensa ja hän voi aina selittää: "Kyllähän minä mutta ne 66 muuta." Äänestäjiä saattaa kuitenkin kiinnostaa tietää, mitä minä tekisin, jos olisi Espoon ja vähän Helsinginkin diktaattori; jos valtuustossa istuisi 34 Jyrki J.J. Kasvia? Jos minun ei tarvitsisi tehdä kompromisseja? Valitettavan moni näistä teeseistä on tuttuja jo neljän vuoden takaa: "Kyllähän minä mutta ne 66 muuta."
Espoon tuottavuusparadoksi Espoolla on edessään suuri haaste: hyvinvointipalveluiden tarve kasvaa, palveluiden tuotantokustannukset ovat nousseet, ja käytettävissä olevat voimavarat hupenevat. Espoossa on jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa: joko palveluiden määrän ja laadun leikkaaminen tai palvelutuotannon tehokkuuden parantaminen. Kaupungin henkilöstö on jo nyt uupunutta. Kuitenkin yksityisellä sektorilla on viime vuosina pystytty rajusti nostamaan työn tuottavuutta, mutta julkisella puolella ei. Jos kunnissa pystyttäisiin yksityistä sektoria vastaavaan tuottavuuskehitykseen, hyvinvointipalveluita ei tarvitsisi leikata. Vielä 1980-luvulla yksityisellä sektorilla puhuttiin paljon ns. tuottavuusparadoksista eli siitä, miksi tuottavuus ei kasvanut, vaikka yritykset olivat investoineet suuria summia tietotekniikkaan. Ongelmana oli se, ettei yrityksissä oltu muutettu toimintatapoja, vaan tietotekniikka oli ympätty vanhojen toimintatapojen päälle: tehokkuuden asemesta tuloksena oli automatisoitua tehottomuutta. Vasta kun vanhat toimintatavat uskallettiin kyseenalaistaa, tuottavuus kääntyi nousuun. Espoo elää tällä hetkellä tuottavuusparadoksissa. Uusia laitteita ja tietojärjestelmiä hankitaan, mutta mitään muuta ei tapahdu.
Usein ajatellaan, että kunnissa työn tuottavuuden nostaminen on pois kuntalaisten saamasta henkilökohtaisesta palvelusta. Kuitenkin esimerkiksi erikoissairaanhoidossa potilaiden äärellä vietetään vain pieni osa työajasta, sillä 60% erikoissairaanhoidon työtunneista kuluu tiedon hallintaan.
Pikaraitiotie ja Espoo Kannatan Etelä-Espoon joukkoliikennevaihtoehdoksi metron asemesta kevyempää light rail -vaihtoehtoa eli pikaraitiotietä, joka voitaisiin metron hinnalla ulottaa paitsi Matinkylään myös Espoonlahteen, Leppävaaraan ja Espoon keskukseen. Syöttöliikenteen tarve vähenisi, eikä kaikkia uusia asukkaita tarvitsisi sijoittaa parin metriaseman lähelle. Jopa Helsingin keskustaan suuntautuvaa raideyhteyttä kiireellisempää on kuitenkin Kehä I:n suuntaisen joukkoliikenteen tehostaminen eli niin sanottu Raide-Jokeri, jonka suunnittelu on alusta alkaen perustunut pikaraitiotieratkaisuun. Kehä I:n liikenne on Länsiväylän luokkaa, ja kasvaa Länsiväylän liikennettä nopeammin. Etelä-Espoon ja Helsingin keskustan välisen joukkoliikenneratkaisun tärkein yksittäinen kysymys onkin se, missä Helsingin metrokiskot ja Espoon Jokeri-raiteet kohtaavat.
Osallistuminen Kunnallinen demokratia koetaan etäiseksi, vaikka suurin osa ihmisten arkea koskettavista päätöksistä tehdään nimenomaan kuntatasolla: valtuustoissa, lautakunnissa ja kaupunginhallituksissa. Ihmiset eivät koe pystyvänsä vaikuttamaan omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon. Kaupungin käsitys asukkaiden kuulemisesta jää usein tiedotustilaisuuksien järjestämisen asteelle. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset ovat niin kiukkuisia ja valittavat kaikista vähänkin isommista päätöksistä. Asukkaat tulee ottaa mukaan päätöksentekoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ei riitä, että ihmisille esitellään valmis kaava. Heidän on päästävä mukaan kaavoitusta ohjaavaan hankesuunnitteluun! Aiemmin tämä olisi ollut käytännössä työlästä, mutta uuden tietoverkkoteknologian ansiosta ihmiset voivat entistä vähemmällä vaivalla seurata julkista päätöksentekoa ja ottaa myös siihen osaa. Asukkaiden kuulemista haittaa myös se, että suomalaiset kunnat ovat liian suuria ja liian pieniä. Esimerkiksi Laajalahdessa asuva valtuutettu joutuu päättämään niin Espoonlahden kuin Niipperinkin asioista vaikkei olisi koskaan edes käynyt Olaria lännempänä! Pääkaupunkiseudulla tulisikin Tukholman tavoin jyvittää päätäntävaltaa kaupunginosatasolle perustettaville kaupunginosavaltuustoille. Sen sijaan koko pääkaupunkiseutua koskevat asiat, esimerkiksi liikenteen valtaväylien linjaus, tulisi päättää yksittäistä kuntaa ylemmällä tasolla.
Koulukurjuus Lamavuosina Espoo tinki niin koulujen rakentamisesta, kunnossapidosta kuin itse koulunkäynnistäkin. Samaan aikaan kun lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, Espoo on tinkinyt kouluterveydenhuollon resursseista. Näiden säästöjen taloudellinen ja inhimillinen korko on osoittautunut todella korkeaksi. Lapset sairastuvat huonokuntoisissa koulutiloissa. Jäljellä olevat koulupsykologit ja –kuraattorit eivät ehdi huolehtia kuin kaikkein vaikeimmista tapauksista, kun tilanne on usein jo käytännössä menetetty. Tilannetta kärjistää kouluterveydenhuollon resurssien riittämättömyys. Esimerkiksi Päivänkehrän koulun homeongelman vakavuus huomattiin vasta, kun opettajien työterveyshuolto kiinnitti sairastuvuuden kasvuun huomiota. Oppilaiden sairastuvuutta ei seurata samalla tavalla.
Espoon tulee hyväksyä se tosiasia, että Espoon väkiluku kasvaa, ja kasvusta puolet on ”omaa tuotantoa”. Myös Espooseen muuttavista asukkaista suuri osa on lapsiperheitä tai perheen perustamista suunnittelevia nuoria. Espoossa yksinkertaisesti tarvitaan tavallista enemmän panoksia koulutoimeen.
Tietoyhteiskunnan murros Espoon kaupunki on viime vuosina pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kelkasta. Monet lupaavat suunnitelmat ovat jääneet pelkkien juhlapuheiden asteelle. Niin toiminnassa, hallinnossa kuin päätöksenteossakin on otettu eri puolilla Suomea käyttöön uusien teknisten ratkaisujen mahdollistamia toimintatapoja, joista Espoo voisi ottaa opikseen. - Kehittämishankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen on varattava riittävästi voimavaroja. On ymmärrettävä, että on kyse investoinneista, joille on voitava laskea takaisinmaksuaika.
- Sähköistä asiointia viranomaisten kesken (back office) ja viranomaisten ja kuntalaisten välillä (front office) on kehitettävä ja toimintaprosesseja virtaviivaistettava. Kuntalainen ei enää saa joutua juoksupojaksi kunnan eri virastojen välille.
- Kaikille on turvattava mahdollisuus tietoverkkojen käyttöön ja asioidensa sähköiseen hoitamiseen. Kirjastoilla ja esim. työväenopistolla on tässä keskeinen rooli.
- Erityisesti opettajien tietotekniikkaosaamiseen on kiinnitettävä huomiota. Jopa vastavalmistuneilla opettajilla on usein puutteelliset tiedot ja taidot.
- Julkisen päätöksenteon on oltava avointa ja asiakirjojen saatavilla tietoverkoissa, jotta kansalaiset voivat seurata ja osallistua päätöksentekoon.
- Espoon on kehitettävä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen, erityisesti TKK:n kanssa.
» Kolumini Julkisista e-palveluista.
Valta valtuustoille!
Ylin valta kunnassa kuuluu valtuustolle. Kuitenkin valtuutetut valittavat usein, etteivät he pysty vaikuttamaan kuntansa asioihin. Asiat on valmisteltu ja neuvoteltu jo valmiiksi siinä vaiheessa, kun ne päästetään valtuutettujen ulottuville. Jos valtuutetuilla ei riitä rohkeutta kyseenalaistaa heille esiteltyjä päätöksiä, he saavat syyttää turhautumisestaan vain itseään. Monelle riittääkin tavoitteeksi jonkin tienpätkän rakentamisen kiirehtiminen tai kaupallisen urheiluhallihankkeen ajaminen. Espoon kokoisen nopeasti kasvavan kaupungin kehityksen ohjaaminen, toimintatapojen uudistaminen ja palvelutarjonnan kehittäminen, on suuri haaste. Ei riitä, että espoolaiset valtuutetut istuvat strategiaseminaareissa, niiden tulokset pystyttävä viemään osaksi espoolaista arkea. Valtuutettujen on uskallettava ottaa ja käyttää äänestäjien heille antamaa valtaa.
|
