Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki:

 "Oddit ovat meitä vastaan!" Jouni Paakkisen Käännös­kukkasia-sivusto on hatunnos­ton arvoinen urakka. Kannattaa muistaa myös parhaat kukkaset kokoava Kahdeksan­metrinen maasika -kirja.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 14.12.2007 seuraava »

Wikin politiikkaa

Internetin synnystä lähtien on puhuttu uudesta uljaasta demokratiasta, yhteiskunnasta, jossa kansalaiset ottavat tietoverkoissa aktiivisesti osaa julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Todellisuus ei ole kuitenkaan vastannut odotuksia; päinvastoin, evvk-asenne leviää ja äänestysaktiivisuus laskee vuosi vuodelta.

Kansalaisten sähköinen osallistaminen on osoittautunut paljon odotettua vaikeammaksi. Ei riitä, että kunta avaa nettiin keskustelufoorumin, jos ihmiset eivät löydä sitä. Viimeisen niitin osallistumisintoon lyö kokemus siitä, etteivät foorumilla esitetyt puheenvuorot vaikuta mihinkään.

Mutta kunnat sentään edes yrittävät. Sen sijaan valtaa kunnissa käyttävien puolueiden sisäinen keskustelu on edelleen suljettua sekä tietoverkoissa että niiden ulkopuolella. Paikallispoliittinen päätöksenteko onkin tyypillisesti läpinäkyvää kuin terva. Kaiken kaikkiaan kansalaisten ja puolueiden yhteys on ohentunut.

Espoon ja Vantaan vihreät yrittävät murtaa tätä perinnettä, laventaa yhteyttä kansalaisiin. Espoon ja Vantaan vihreiden kunnallisvaaliohjelmien pohjatekstit kirjoitetaan Wikissä, joka on avoin paitsi espoolaisille ja vantaalaisille vihreille myös kaikille muille kuntalaisille.

Wikissä syntyneiden pohjatekstien jatkotyöstö vaaliohjelmiksi tapahtuu sentään perinteisin menoin, vaaliohjelmatyöryhmissä ja Espoon ja Vantaan vihreiden yleiskokouksissa. Tokin niihinkin pääsee helposti mukaan, liittymällä vihreiden paikallisjärjestön jäseneksi :-)

» Espoon vihreiden vaaliohjelmaWiki
» Vantaan vihreiden vaaliohjelmaWiki

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 10 kpl)

joulukuu 2007

» 15.12.2007 Ne 50.000
» 14.12.2007 Wikin politiikkaa
» 11.12.2007 Kansallinen ripuli
» 09.12.2007 Budapestin motti

Kommentit

    » Lisää kommentti
Hyviä huomioita. Harmi ettei niitä
"kukaan" täällä netissä lue.

Jokos kampanjointi on taas alkanut? Ja
joulun alla vielä? Häpeä.
Jeps (14.12.2007 14.07)
Jos paikallispoliittinen päätöksenteko
on mielestäsi erittäin opasiittia
hahahahah, keksin just sanan, eli
läpinäkymätöntä niin ei mielestäni
valtiotasollakaan kovin hyvin
läpinäkyvyys toteudu.

Voi että kun joku olisi aikoinaan
keksinyt politiikkaan sellaisen termin
kuin "vastuu"
jasu (14.12.2007 14.59)
Hei Jyrki! Eilisessä Tekniikka & Talous
-lehdessä sanoit: "Ei pidä ihmetellä,
miksi Ruotsi on tuoreessa
ilmastonmuutoksen torjuntaa mittaavassa
CCPI-vertailussa kärjessä, ja Suomi
vasta sijalla 36."

Etkö ole tietoinen, että tämä
CCPI-vertailu on huijausta?

http://blogit.hs.fi/politiikka/saksalais
raportti-ydinvoimalla-hiililauhteen-co2-
paastot

"Tarkemmin menetelmiä kuvattiin
viimevuotisessa raportissa. Kävi ilmi,
että ydinvoima lasketaan hiilivoimaksi:

“Since nuclear power is a risky energy
source, nuclear energy is evaluated with
CO2 risk equivalent per energy unit.
These equivalents match the CO2
emissions of an efficient coal-fired
power plant. This is to avert a positive
effect from the construction of new
nuclear power plants in upcoming CCPI
editions.”"

Aika likainen huijaus, koko tutkimus.
Näköjään huijaus kannatti, Kauppalehti,
Suomen Kuvalehti sekä useampi Vihreän
Liiton poliitikko on mennyt lankaan,
samoin aluksi Helsingin Sanomat.
Iiro Jantunen (14.12.2007 15.03)
Ydinvoiman kohtelusta voi tosiaan olla
montaa mieltä, mutta tulos ei johtunut
pelkästään siitä, vaan myös mm.
uusiutuvien kohtelusta ja
rakennusmääräyksistä.
Jyrki J.J. Kasvi (14.12.2007 15.34)
Samaan sarjaan CCPI:n kanssa menevät
kyllä päivän Hesarin sivulla B3 kuvassa
esiintyvät "ympäristöaktivistit".
Banderollissa näkyy lukevan: "Don't nuke
the climate".

Mitähän nuo aktivistit haluavat oikein
sanoa? Että ydinvoima vahingoittaa
ilmastoa?
Iiro Jantunen (14.12.2007 16.34)
Olen jo pidepään kiroillut sitä, että
harvat poliitikot pitävät aktiivisesti
blogia. Paitsi että se on hyvä tapa
pitää varsinkin nuoremmat kansalaiset
selvillä politiikan käänteistä,
kiinostaa myös tietää mitä edustajien ja
ministerien päässä oikeasti liikkuu.
Ville (14.12.2007 17.58)
Jyrki,

Ei kannata unohtaa sitä että silloin kun
kansalaiset politiikkaan koettavat
vaikuttaa, se runnotaan läpi ketään
kuulematta. Esimerkiksi Lex Karpela.

Edellisen lisäksi on osoittautunut että
EY-tuomioistuin on tehokkaampi tapa
saada jotain aikaiseksi kuin se että
koettaa vaikuttaa niihin ihmisiin joiden
pitäisi olla ensisijainen yhteys
paikallisessa politiikassa. Esimerkiksi
autoveroasiat ja verotietojen julkaisu.
Onko oikein että kansalaiset kääntyvät
ylimmän asteen puoleen jokaisessa
asiassa joka voitaisiin käsitellä
kansallisesti?

Jostain syystä Suomesta on syntynyt kuva
maana jossa valtio ei ole olemassa
kansalaisia varten vaan päinvastoin.
Esimerkiksi tätä taustaa vasten on hyvä
tarkastella sitä miksi ketään ei
kiinnosta politiikka edes
kunnallistasolla.

Tilanteen jatkuessa vuodesta toiseen,
kansalaisten kannalta on aivan
yhdentekevää käyttävätkö he oikeuttaan
äänestää koska parempaa ei edelleenkään
ole luvassa.
Juha (14.12.2007 19.30)
Ensin vielä CCPI:stä ... myös listan
kärkisijalla olevassa Ruotsissa
tuotetaan suuri osa sähköstä
ydinvoimalla.

Sitten: "silloin kun
kansalaiset politiikkaan koettavat
vaikuttaa, se runnotaan läpi ketään
kuulematta. Esimerkiksi Lex Karpela."

Njoo, mutta Lex Karpelan yhteydessä
käyty debatti on laajentanut sekä
poliitikkojen että viranhaltijoiden
näkökulmaa tekijänoikeusasioissa. Eihän
se tietenkään täyttä kuperkeikkaa ole
tehnyt, mutta esimerkiksi kuluttajan
etujen valvominen on noussut tekijöiden
ja teollisuuden etujen rinnalle.

Jyrki J.J. Kasvi (14.12.2007 23.44)
Lex Karpelan aiheuttaman ns. muutoksen
suhteen ei tosin ole tapahtunut vielä
mitään, joten muutoksesta puhuminen on
ennenaikaista. Ja eikös Teoston toiveet
ja puheet vieläkin käsitetä
absoluuttisena totuutena siellä
Arkadianmäellä?
Jeps (15.12.2007 12.32)
Aiempaan verrattuna muutos _on_
huomattava. Tosin sekin on totta, että
keskustelun muutos ei ole vielä
kertaakaan konkretisoitunut.
Jyrki J.J. Kasvi (15.12.2007 13.07)