Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki:

Konttori­rotan vapautus­liike.
Virkistä hartioi­tasi lyhyellä jumpalla päätteen ääressä.

Tässä toinen taukojump­pa.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 03.01.2008 seuraava »

Punaisella vyöhykkeellä

Suomalaiset paistattelevat kernaasti kansainvälisten vertailujen loisteessa … kunhan niiden vertailujen tulokset imartelevat meitä. Mutta appas kun Suomi onkin keskikastissa tai pohjamudissa, siitä ei kirjoitetakaan suuria otsikoita.

Privacy International vertailee vuosittain yksityisyyden suojaa eri maissa. Tähän asti Suomi on pärjännyt tässäkin vertailussa ihan kohtuullisesti, mutta viimeisimmässä raportissa Suomen väri maailmankartalla on vaihtunut keltaisesta punaiseksi, mikä tarkoittaa samaa kuin ”Systematic failure to uphold safeguards”.

Yksityisyyden suojaa on nakerrettu Suomessa pala palalta, ilman että kukaan on kiinnittänyt huomiota kokonaisuuteen. Kun kaikki viime vuosien muutokset lainsäädännössä vedetään yhteen, lopputulos on tämä: Suomalaisten yksityisyyden suoja on heikentynyt selvästi.

Mitä pelättävää tavallisella lainkuuliaisella kansalaisella on, vaikka viranomaiset tietävätkin hänestä entistä enemmän? Paljonkin, kuten historia opettaa. Valitettavasti maailma on täynnä esimerkkejä maista, joissa viranomaiset käyttävät ihmisten tietoja heidän kansalaisoikeuksiensa loukkaamiseen.

Ja lisää on luvassa. Eduskunta käsittelee parhaillaan sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosta, joka velvoittaa operaattorit tallentamaan asiakkaidensa teletunnistetiedot siltä varalta, että viranomaiset haluavat tietää, kuka on lähettänyt sähköpostia tai soittanut ja kenelle ja koska ja mistä.

Valmistelussa on myös lakiesitys, joka sallisi työnantajien seurata työntekijöidensä sähköpostiliikennettä. Koska esityksen muotoilut ovat vielä kesken, en kommentoi sen yksityiskohtia toistaiseksi enempää. Pahimmassa vaihtoehdossa tuloksena voi olla laki, jonka mukaan esimerkiksi Soneran taannoinen teleurkinta olisi ollut ihan hyväksyttävää yrityksen etujen valvontaa. Parhaassa tapauksessa koko lakiesitys haudataan, ja yrityssalaisuuksien suojaa parannetaan virittämällä yrityssalaisuuksia suojaavaa rikoslainsäädäntöä niin, että poliisi voi vakavia yrityssalaisuusrikoksia tutkiessaan käyttää myös puhelu- ja sähköpostitietoja. Minun mielestäni epäiltyjen rikosten ja väärinkäytösten tutkinta kuuluu viranomaisille, ei työnantajille. Viranomaisilla on kuitenkin jonkinlaiset pelisäännöt, toimintavaltuudet ja vastuut.

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 16 kpl)

tammikuu 2008

» 27.01.2008 Bulkkia metsästä
» 20.01.2008 Lunta tupaan
» 17.01.2008 Kortit ruudulle
» 13.01.2008 Hengenvetoa
» 06.01.2008 Näppisrintama

Kommentit

    » Lisää kommentti
Kaikella kunnioituksella: jouduttuani
pyyhkimään blogini kommenttiosastolta
selkä vääränä sen paskasakin rasistisia
törkeyksiä, joka katsoo sananvapauden
piiriin kuuluvan, että nimimerkin takaa
saa paiskoa ihan mitä paskaa tahansa,
minä en enää juurikaan jaksa kuunnella
ininää yksityisyyden suojasta. Netissä
harjoitetaan anonymiteetin suojissa niin
törkeää ja ala-arvoista propagandaa ja
viharikollisuutta, että minusta
nettiyksityisyyden suojaa saisi kaikin
mokomin kaventaa entisestään.
Panu (3.1.2008 18.49)
Kiinassa kun ei anonymiteettia ole,
nettikirjoituksesta voi joutua ilman
oikeudenkäyntiä vankilaan.

Itse turvautuisin ensin pakolliseen
rekisteröitymiseen ja sulkulistaan.
Jyrki J.J. Kasvi (3.1.2008 19.06)
Vittuiluahan ei mikään laki taida
kieltää, joten en näe, miksi kenenkään
teletunnistetietoja pitäisi tallentaa
sen takia, että joku blogisti
loukkaantuu satunnaisen nettiääliön
kommenteista. Tai miten tällainen
erittäin kyseenalainen toiminta
parantaisi tilannetta.

Toisaalta, itse olen aina hieman
ihmetellyt kohua tuon työnantajat ja
työntekijöiden sähköpostiliikenne-asian
ympärillä. Kyseessähän lienee se, että
työnantajalla olisi lupa lukea
työnantajan @yritys.com-osoitteesta
lähetettyjä sähköposteja? Miksei
työnantajalla saisi olla lupaa tehdä
oman järjestelmänsä kanssa mitä lystää?
Tai miksi kukaan ylipäänsä käyttäisi
työnantajan tarjoamaa sähköpostilootaa
yksityisasioiden (tai rikostensa)
hoitoon?
sj (3.1.2008 19.11)
"Mitä pelättävää tavallisella
lainkuuliaisella kansalaisella on,
vaikka viranomaiset tietävätkin hänestä
entistä enemmän?"

Tuohan on ihan samanlainen kysymys kuin
"Vieläkö hakkaat vaimoasia ja
lapsiasi?"

Eli olet kuten GWB Atlantin takana
totesi: Joko olet puolellamme tai olet
meitä vastaan.

Maailma ei vaan ole mustavalkoinen. Ja
kun yhtälöön ollaan heittämässä
viranomaisvalvonnan sekaan yhtiöitten
tekemä valvonta, alkaa Orwellin 1984
kuulostaa ihan mukavalta yhteiskunnalta
verrattuna meitä odottavaan...

Ajatuspoliisihan meillä jo onkin,
valtakunnansyyttäjän mukaanhan
valtionpolitiikkaa saa arvostella,
kunhan sitä ei tuo esille...

Mielenkiinnolla odotan miten Vihreät
äänestävät kun hallitus tuo nuo lait
eduskunnalle.
Santeri Kyröhonka (3.1.2008 19.13)
Yksityisyydensuojan perään haikailevat
ne joilta se puuttuu ,ei ne jotka ovat
sen menettämässä.
Ei vois kuvitella ,että muutamilla
sanoilla voisi jopa viisailtakin
henkilöiltä kytkeä aivot pois päältä
mutta mutta...
ne muutamat taikasanat , pirullisen
mahtavia ovatkin.

avuton (3.1.2008 19.36)
Panun kommentin on pakko olla trolli.
Siinähän on selvästi tarkoituksella
ymmärretty väärin.
Antti (3.1.2008 20.46)
Olen Jyrkin kanssa tässä asiassa samaa
mieltä.

Ei siinä olisi mitään järkeä, että esim.
tässä tapauksessa työnantaja olisi itse
sekä tutkija, tuomari, että pyöveli
(tämähän vastaisi omankäden oikeutta).

Epäiltyjen rikosten ja väärinkäytösten
tutkinta kuuluu viranomaisille, mutta
tässäkin tulee olla tiukat pelisäännöt
siitä miten toimitaan, jotta vältytään
väärinkäytöksiltä (pelisäännöt ovat
kuitenkin hyödyttömiä, jos niiden
rikkomisesta ei ole järkeviä
rangaistuksia).
Ari Heikkinen (3.1.2008 23.11)
Valitettavasti viranomaiset eivät joudu
väärinkäytöksistä minkäänlaiseen
vastuuseen. Voitte tutustua erääseen
esimerkkiin tästä:
http://www.elisanet.fi/mika.panhelainen/
weblog/weblog.html

Jos uskallat kannella epäasiallisesta,
virheellisestä ja lainvastaisesta
toiminnasta niin vastassasi on
poliisilain (493/1995) 5 luvun 41 §:n
nojalla koko virkamieskunta.
Ulkopuoliset eivät uskalla puuttua
tapahtumiin tai pyynnöstä osallistuvat
niihin.

Mika Panhelainen (4.1.2008 07.21)
Niinpä. Missäpä muualla kuin Suomessa
kenen tahansa verotiedot ovat kenen
tahansa luettavissa ja minkä tahansa
lehden riepoteltavissa... Mikseivät
tiedot myönnetyistä sosiaalituista ole
myöskin julkisia?
Iiro (4.1.2008 15.00)
"Valitettavasti viranomaiset eivät
joudu
väärinkäytöksistä minkäänlaiseen
vastuuseen."

No eihän tuo ole edes uutinen.

On kaikkien tiedossa, että esim. vain
noin kolmasosa kunnista täyttää niille
asetetut velvollisuudet (=noudattaa
lakia).

On aika huvittavaa kuunnella eduskunnan
kyselytunnilla, että ministeri itse
toteaa, että viranomaiset "eivät noudata
niille asetettuja velvollisuuksia" (joka
on kaunistellusti sanottuna, ettei lakia
noudateta), mutta kuitenkaan kukaan ei
voi tehdä asialle mitään.

Mikä vitsi koko yhteiskunta.
Ari Heikkinen (4.1.2008 21.00)
Aika naurettavaksihan tämäkin touhu nyt
taas on suuntautumassa. Työnantajilla
toki pitäisi olla oikeus yli heidän itse
työntekijöilleen antamiensa
sähköpostiosoitteiden koska..noh..ne
ovat työ aiheisia. Jos joku on tarpeeksi
höhlä ollakseen tekemättä omaa
sähköpostiosoitettaan vaikka Yahoolle
niin antaapi olla.
Toisaalta, muuten suomalaisten
tietoturvasuojan nakertaminen on
surullista ja samalla naurettavaa. Ei
demokraattisessa tasavallassa
yksinkertaisesti pitäisi olettaa että
"kaikki ovat syyllisiä kunnes Hallitus
toisin toteaa". Ei kerro kovin hyvästä
luottamuksesta kansalaisia kohtaan ja on
kieltämättä aika suuri vihje
kihlauksesta yhtiöiden kanssa. Ilman
siis salaliittopuheita, ihan
kaupankäynnistähän tässä on kyse.
Hallitus pelkää että yhtiöt lähtevät
kiinaan leikkimään kiina ilmiötä ja
mielistelevät yhtöitä tämänlaisilla
lakiesityksillä.
Naurettavaa.
(4.1.2008 23.35)
"jouduttuani
pyyhkimään blogini kommenttiosastolta
selkä vääränä sen paskasakin rasistisia
törkeyksiä, joka katsoo sananvapauden
piiriin kuuluvan, että nimimerkin takaa
saa paiskoa ihan mitä paskaa tahansa,
minä en enää juurikaan jaksa kuunnella
ininää yksityisyyden suojasta. "

Paskaa on aina ollut ja tulee aina
olemaan, jos ei netissä niin sitten
vessan seinissä. Jos perustaa julkisen
foorumin pitää myös ymmärtää että paskaa
tulee.

Elämä on.

jr (5.1.2008 19.45)
Kiitos, Jyrki, tästäkin merkinnästä ja
uurastuksestasi suomalaisen
tietoyhteiskunnan hyväksi. On
lohdullista, että yhteisiä etujamme
ajamassa on edes joku joka ymmärtää
jotain uusista teknologioista ja niiden
tuomista haasteista (ja
mahdollisuuksista).

Naamakirjan mukaan tänään on
syntymäpäiväsi, joten onneksi olkoon! :)
Ville Säävuori (6.1.2008 12.45)
"Työnantajilla toki pitäisi olla oikeus
yli heidän itse työntekijöilleen
antamiensa sähköpostiosoitteiden
koska..noh..ne ovat työ aiheisia."

Ei se ole ihan noin yksinkertaista.

Vastaavalla periaatteellahan esim. posti
voisi vaatia kirjeiden
avaamista/tutkimista sillä perusteella,
että ne menevät postin omistaman
rakennuksen kautta tai kunnat voisivat
tehdä "tarkastuksia" asuntoihin, koska
ne ovat kuntien vuokraamilla
(=omistamilla) tonteilla.
Ari Heikkinen (7.1.2008 21.18)
Mitä muuten pitäisi mielestäsi tehdä
YTV:n matkakorteille? Matkakortit
mahdollistaisivat periaatteessa
anonyymin tunnistuksen siten, ettei
henkilöä voisi teknisesti tunnistaa.

Matkajärjestelmän suunnittelijoille
olisi erittäin hyödyllinen tieto, mitkä
liikenneyhteydet yhdistyvät matkustajien
kulkiessa. Esimerkiksi tieto, että
Espoon bussista X hypätään
aamukahdeksalta keskimäärin peräti 20
kertaa seutubussiin Y olisi hyödyllinen
tieto - pitäisikö yhdistää kyseiset
bussilinjat.

Ongelma tässä on se, että vaikka
teknisesti henkilötietojen selvitys
olisikin mahdotonta, olisi monessa
tapauksessa henkilön selvittäminen
sosiaalisella informaatiolla helppoa.
Esimerkiksi seutubussista X Espoon
Matinkylästä vaihtaa aamuisin 1 henkilö
seutubussilla Y Vantaalle. Nopeasti voi
selvitä, että sehän on henkilö N.N. joka
työskentelee firmassa WQW oy Vantaan
Piispankylässä, jonne seutubussi Y
menee. Eli jo kahden matkan yhdistelmä
voi aiheuttaa henkilön tunnistamisen -
ei tosin teknis-automaattista tietä.

Eli mitä olet mieltä hyödyistä ja
haitoista?
Iiro (11.1.2008 10.23)
Miten näin huonoja
tietotekniikkapäätöksiä voi muka tulla
peräjälkeen näin monta? Päättääkö niistä
aina samat henkilöt vai onko yleinen
suomalainen mielenlaatu erityisen sokea
tietoturva-asioiden kohdalla? En ole
ikinä ollut näin vihainen. Jos saisin
käsiini sen joka näin tyhmiä päätöksiä
tekee, kiduttaisin häntä useamman tunnin
ja syöttäisin rabieskoirille.
turhautunut (21.1.2008 00.46)