Moni on jo ehtinyt ihmetellä, miksen ole reagoinut julkisesti Sony BMG:n uusien kopiosuojaustekniikoiden ympärillä velloneeseen mediakuohuntaan. Kahdesta syystä:
1) Olin viime viikon Intiassa, lähes täydellisessä tietoliikennemotissa Chandigarhissa. "Pienen" kaupungin tietoliikenneyhteydet hyytyivät, kun Intian pääministeri ja kahden osavaltion kuvernöörit kävivät vuorollaan osallistumassa seminaariin, jossa olin puhujana. Vain satunnaiset puhelut ja tekstiviestit pääsivät läpi. (peräkkäisten työmatkojen seurauksena myös moni muu asia kuten kulttuuriministerin taannoiseen kirjalliseen kysymykseeni antaman vastauksen kommentointi on jäänyt roikkumaan)
2) Tällä viikolla olen yrittänyt ottaa selvää, mistä Sony BMG rootkit -kohussa on oikein ollut kysymys ja valmistellut tekijänoikeuslain muutosesitystä, jossa esitän kiellettäväksi sellaiset kopiosuojaustekniikat, jotka ilman käyttäjän suostumusta muuttavat teoksen katselemiseen tai kuuntelemiseen käytetävän laitteen toimintaa tai käyttöjärjestelmää. Olen pitänyt matalaa profiilia, jotta kukaan kollega ei äkkäisi tarttua asiaan ennen minua -- en ihan raadollisista syistä halunnut päästää näin herkullista aloitetta kelleen muulle.
Keskiviikkona lakialoite alkoi olla valmis ja aloin varovasti kysellä ihmisten mielipiteitä sen suhteen, olisiko siihen mahdollista saada kollegoilta tukea. Sain kuulla, että Heidi Hautala oli pohtinut muutosta tekijänoikeuslain tismalleen samaan pykälään, salliakseen kopiosuojauksen kierron kolmen kopion tekemiseksi omaa käyttöä varten. Päätimme yhdistää esityksemme, vaikka se saattaa ehkä hieman karsia esitysten allekirjoittajien määrää - allekirjoittajan kun on hyväksyttävä ne molemmat. Kuitenkin ajatus siitä, että me olisimme tehneet kaksi erillistä muutosesitystä samaan pykälään, tuntui aika hassulta.
Alunperin meidän piti jättää esityksemme jo tänään, mutta moni kollega on halunnut tutustua siihen paremmalla ajalla ennen mahdollista allekirjoittamista. Koska aloitteen painoarvo kasvaa sitä mukaa mitä enemmän sen alla on nimikirjoituksia, päätimme Heidin kanssa jättää esityksen sisään vasta ensi tiistaina. Nimikirjoituksia on jo nyt tullut ihan kivasti, mutta mitä enempi sen parempi.
Täytyy olla jo aika - näin kiltisti sanottuna - mielenkiintoisesti ajatteleva persoonallisuus, jos tätä lakiehdotusta ei kannata.
Matti (18.11.2005 17.37)
Toivottavasti tuo lakiehdotus menee läpi.
HD-DVD näet sisältää mahdollisuuden mustalistata haluttujen valmistajien laitemallit toimintakyvyttömiksi levyyn sisälletyllä listalla.
J.Tuomainen (18.11.2005 20.10)
Upeeta!
Vihdoin joku kansanedustaja kuuntelee kansaa.
Mu$sta en sitten o$kein t$edä, että ketä ne kuuntelee.
Hyvä hyvä (18.11.2005 23.11)
Ehdotus lienee lähestulkoon yhtä "ympäripyöreä" kuin jo hyväksytty tekijänoikeuslaki, joten se lienee olevan toteutus kelpoinen. Sitten kannattaa tehdä se "kampelan_mustaa_valkoisella" paperi. ;-)
Hyvä on suunta - mistä lisää vauhtia???
Nadel (19.11.2005 10.20)
Tässä lakiehdotuksessa on kyllä järkeä. Taitaa tosin mediamaailman mahti olla jo niin suuri, ettei läpimenolla ole toivoa, kun itsenäisesti ajattelevia kansanedustajia on liian vähän.
Äänestän kukkarolla (19.11.2005 11.03)
Yksittäisten kohtien uudistaminen ei enää riitä millään tavalla. Laissa on niin paljon epäkohtia. Karpelan on erottava ja koko lain valmistelu on aloitetta uudelleen puhtaalta pyödältä.
Ja ensi kerralla lakia valmistelemaan PITÄÄ saada jäävittömiä henkilöitä, toisin sanoen ei esim. Gramexin johtohenkilöitä.
Ja sellainen olisi kanssa kivaa, että jos eduskunnassa käsitellään vielä asiaa, niin siellä ei annettaisi väärää ja harhaanjohtavaa tietoa. Ehkä tosin olisi parempi, että silloin kun Karpela puhuu, niin kaikki kansanedustajat pistäisivät kädet korvien päälle.
h ttp://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp ?news_id=24718%20&tyyppi=1
Jos nyt linkit toimisivat.
ei riitä (19.11.2005 11.26)
Lukumäärän lyöminen kiinni on kokemuksen mukaan huonoa lainsäädäntö tekniikkaa. Pika-apu olisi lisätä sana "ainakin" tai "ainakin kolme, ellei olosuhteista johdu muuta".
Juka Kemppinen (19.11.2005 15.03)
Niko Iivari (19.11.2005 22.54)
[höh miksi entterin painaminen nimikentässä submitoi kommentin?]
Täytyy sanoa että en järin innostunut tästä lakialoitteesta, vaikka eihän tuo vielä ole edes luettavissa missään. Tästä jutusta ei ainakaan käy ilmi esimerkiksi sitä pitääkö näiden kolmen kopion olla alkuperäistä vastaavia. Siis mitä hyötyä tästä ehdotuksesta on jos levyfirma voi täyttää velvollisuutensa antamalla kuluttajalle mahdollisuuden tehdä kolme DRM höysteistä matalaresoluutioista WMA kopiopökälettä levystään. Kun ostan CD-levyn oletan saavani pakkaamatonta 16bit 44.1Khz äänenlaatua (ja yleensä vielä stereona).
Muutenkin tälläiset popularistiset pikkulaastarit eivät paljoa hyödytä siinä märkivässä avohaavassa joka tuo uusi tekijänoikeuslaki on.
Niko Iivari (19.11.2005 23.12)
Jaahah, en sitten lukenut juttua huolella. Kyllähän siinä puhutaan nimenomaan kopiosuojauksen kiertämisestä kolmen kopion tekemistä varten.
Siltikin toivon että koko laki pistetään uusiksi, eikä yritetä paikkailla tälleen puolivillaisesti.
Niko Iivari (19.11.2005 23.19)
Parempi sanamuoto voisi olla "vähintään kolme kopiota" ja siihen voisi myös lisätä "kopion tulee vastata laadultaan alkuperäistä". Omaan käyttöön kopioinnista ei ole mitään hyötyä, jos kopio on laadultaan alkuperäistä huonompi.
Ari Heikkinen (20.11.2005 06.18)
Tämä on tosi paha!
Tuo Hautalan esitys osoittaa, että Heidi ei edelleenkään ole vaivautunut kuuntelemaan kenenkään asiaa tuntevan mielipidettä: Vain kolme kopiota yksityiseen käyttöön on levy-yhtiöiden märkä päiväuni! Kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua, ei siinä mitään lukumäärärajoituksia ole. Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden mukaan mp3-tiedostojen jakaminen netissä 20-30 kaverille kuuluu selvästi yksityisen kopioinnin piiriin (http://www.effi.org/tekijanoikeus/isho- 2005-04-07.html)
Lisäksi on hyvä huomata, että mp3-soittimissa syntyy kopio joka kerta kun kappale siirretään soittimeen. Eli mp3-soittimessa "kopion tekeminen" vastaa perinteisen soittimen levyn vaihtamista. Tokihan kappaletta saa kuunnella enemmän kuin kolme kertaa?
Esitys on ok, jos velvoitetaan drm-järjestelmät
- sallimaan yksityinen kopiointi, piste. (lukumääriä mitenkään rajoittamatta)
- rajoittamatta keinotekoisesti laitteistoa, ohjelmistoa tai niiden valmistajaa millä yksityistä kopiointia voi harrastaa. (Pelkkä win32-ohjelma ei siis riitä kopion tekemiseen.)
- Kopion laadun tulee vastata alkuperäistä, tai tarkemmin sanoen laatua ei saa keinotekoisesti heikentää alkuperäisestä.
Jyrkille voisi samalla lähettää sellaisia terveisiä, että vaikka esityksesi ei nyt niin vaarallinen olekaan, niin aikamoinen populisti olet nyt sinäkin. Sony on rootkit-kopiosuojauksellaan toivottavasti rikkonut jo aika monia olemassaolevia Suomen lakeja, esimerkiksi juuri asentamalla ohjelmia salaa käyttäjän koneelle ja vakoilemalla ihmisten musiikkimakua. Nämähän eivät kuitenkaan ole tekijänoikeuslakiin kuuluvia asioita vaan rikoslakiin, yksityisyydensuojaan jne... kuuluvia. Tärkeämpää olisikin nyt saada rikolliset tuomiolle, eikä vaan säätää lisää lakeja.
Henrik Ingo (20.11.2005 18.51)
Tuo "...ilman käyttäjän lupaa..." on esityksen parasta antia ja siihen ei laillista vasta-argumenttia ole tai sitten pitäisi muuttaa jo perustuslain omaisuuden suojaa.
Eli atk-laitteiston käyttäjällä, ja omistajalla vähintään, pitää olla määräysvalta ja tieto siitä mitä laitteistoon saa asentua.
Very good work JJ
J-P Laine (20.11.2005 19.07)
Ainiin, piti lisätä tuohon äskeiseen, että kyllähän Sony tuli rikkoneeksi myös tekijänoikeuslakia, kun olivat luvatta kopioineet toisten ohjelmakoodia rootkit-softansa tekoon...
Henrik Ingo (20.11.2005 19.15)
en oikein jaksa uskoa että tämä lakialoite
a)menee läpi
b)läpi mennessään auttaa mitenkään =(
koko kopiointisuojaus villitys on polkenut kuluttajan oikeudet pohjamutiin ja toisaalta esim juuri audio cd:n käytettävyys on tuhottu.
itse en suostu ostamaan drm suojattuja audio cd:tä juuri tämän koneen sotkemis pelon alla. teen koneella paljon taidetta itse ja työkaluna sen vakautta en voi päästää rempalleen.
itse lain pitäisi nimen omaan kieltää audio cd:standardin rikkominen ja antaa media yhtiöille vain mahdollisuus tuoda uusi media formaatti johon on sisään rakennettu alusta alkaen drm tekniikka (vrt. DVD).
Toni Hiltunen (20.11.2005 19.20)
Hyvä että paikkailuihin lähdetään.
Mutta mitenkäs on, onko tämä pelkkä suojaustenmurronsallimispykälä? Eli sisältyykö tähän muutosehdotus sananvapautta rajoittaviin (perustuslain vastaisiin) pykäliin? Näiden korjaaminen olisi minusta huomattavasti tärkeämpää (organisoidun keskustelun kieltäminen ei oikein sovi oikeusvaltioon ja sananvapauteen).
Heikki Mäntysaari (20.11.2005 21.44)
Se "organisoitu keskustelu" ei esiinny lakitekstissä - vakavammin sananvapautta loukkaa pykälä 19, joka käytännössä kieltää tuomasta Suomeen myyntiin sellaista materiaalia, jota tekijä(noikeuksien haltija) ei ole itse julkaissut täällä (EU:ssa). Jenkkiviihteestä viis, mutta tuo _käytännössä_ estää esim. kirjojen tuomisen Venäjältä, Aasiasta ja Afrikasta jne... Vastoin YK:n ihmisoikeuksien julistusta (artikla 19) ja EU:n peruskirjaa.
Laura Kataja (20.11.2005 22.11)
Korjausehdotus on hyvä alku, mutta valitettavasti sekin on vain paikka jota yritetään laittaa lain aukkoon. Vastaavia paikkoja kun tarvitaan vielä kymmeniä, ellei satoja ennenkuin tekijänoikeuslakina tunnettu paatti saadaan pysymään pinnalla.
Kuten monia muitakin asiasta kirjoittaneita minua huolestuttaa tuo Heidin ehdotuksen määritys soipvasta kopiointi_määrästä_. Tämä on huono siksi, että se on täysin joustamaton, eikä ota huomioon arkielämän realiteetteja. Esimerkkinä vaikkapa MP3-soitin, jossa jokainen kerta kun kappale siihen siirretään on yksi kopio. Samaten esim. kopioiden tuhoutuminen ja niiden tilalle otettavat uudet kopiot ohitetaan täysin. Sallitut kopiointikerrat on nopeasti käytetty, vaikkapa autojen stereoissa soitettavien levyjen kanssa (kokemuksesta tiedän, että pahimmillaan autostereokäytössä voi tuhoutua levy parissa viikossa).
Joustavampi ja huomattavasti oikeudenmukaisempi ratkaisu olisi ollut määritellä määrän sijasta _ympäristö_. Eli mihin piiriin (ja tarkoitukseen) levyä saisi kopioida. Tämän voisi määrittää kattamaan vaikkapa perheen ja mahdollisesti lähisukua (esim. veljen tai vanhemmat). Ns. kaverikopiointi on siellä raja-alueella, joka voitaisiin vaikkapa sallia selkeästi määritetyin rajoituksin (joskin niiden valvominen lienee erittäin vaikeata).
Ja nyt kun on ilmeisesti Sonyn nostaman kohun myötä lähdetty tekijänoikeuslain aukkoja paikkaamaan, niin minäkin toivoisin teidän seuraavaksi paneutuvan ns. yhteisöraukeamiseen ja erityisesti ETA-alueen ulkopuolisen tuonnin nostamiin ongelmiin. Yhteisöraukeamispykälässä on suurin ongelma se, että se on oletuksena voimassa, eli myyntiin pitää pyytää erikseen lupa tuottajalta. Sallivampi ja jälleen oikeudenmukaisempi tapa olisi kääntää määritys toisin päin, eli jälleenmyynti olisi sallittua, ellei tuottaja sitä erikseen kiellä. Tämä asettaisi myös vastuun sinne mihin se kuuluukin, eli tuottajille.
ETA-alueen vahvistaminen taas on ikävä korvapuusti niin globaalille kaupalle, WTO:lle, kuluttajille, Rooman sopimukselle, YK:n sananvapaussäädöksille... itse asiassa tällä pykälällä ei ole yhtäkään voittajaa. Edes mediatalot jotka ovat sen läpi ajaneet tulevat kärsimään nahoissaan myynnin vähenemisen ja kuluttajien katkeruuden. Koko lain pykälä on paitsi länsimaisen kulttuurin perusajatusten vastainen, myös niin ajastaan jälkeen jäänyt, että se olisi pitänyt kuopata jo aikapäiviä sitten.