Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki

Lainsää­täjät-pelissä voit kokeilla lainsää­tämisä kansane­dustaja­na. Valitse puolue ja luo itselle­si oma kansane­dustaja -hahmo. Olin mukana ideoimas­sa peliä.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 12.05.2008 seuraava »

Julkisuus luo luottamusta

Laki vaalirahoituksen julkisuudesta on säädetty hyvästä syystä. Historia on opettanut, että pimeä vaalirahoitus aiheuttaa poliitikoille vaarallisia kiitollisuudenvelkoja. Kun vaalikampanjoinnin hinta nousee, poliitikon täytyy äänestäjiensä lisäksi nauttia myös rahoittajiensa luottamusta.

Jokainen poliitikko voi toki tykönään ajatella, että eihän tämä ole korruptiota, etteivät kampanjan rahoittajat vaikuta minun politiikkaani. Mutta äänestäjät eivät voi sitä tietää! Ja kun äänestäjien luottamus lainsäädännön riippumattomuuteen on menetetty, sen palauttaminen ei onnistu vuodessa eikä kahdessa.

Äänestäjien täytyy tietää, mistä poliitikot vaalirahansa saavat, jotta ihmiset voivat arvioida heidän riippumattomuuttaan. Siksi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Timo Kallin päätös salata vaalikampanjansa suurin rahoittaja on täysin kestämätön.

Kallin perustelu on vielä käsittämättömämpi: "Rikon lakia. Mutta totta kai selvitin jo siinä vaiheessa, kun rahaa kerättiin, että tuleeko rangaistuksia, jos toimii tällä tavalla." Miten Timo Kallin kaltainen kokenut lainsäätäjä voi päästää suustaan näin suuren sammakon, rupikonnan? Sellaisia lakeja ei tarvitse siis noudattaa, joista ei ole säädetty rangaistusta. Esimerkiksi alle 15-vuotiaat voivat siis Kallin mielestä vapaasti rikkoa lakeja, koska heitä ei rangaista?

Entä mitä Kallin puheisiin reagoi suomalainen media, joka on viime vuosina rehennellyt roolillaan poliitikkojen sanomisten ja tekemisten kärkkäänä vartijana? Kuitannut koko asian parilla pikku kommentilla. Missä ovat toimittajien ja tv-kuvaajien vellovat armeijat?

Sinänsä Timo Kallia voi kiittää myös rehellisyydestä, sillä hän sanoo suoraan, mitä hän tekee. Moni muu pimittää vaalirahoituksensa lähteet kierrättämällä rahat erilaisten kannatusyhdistysten kautta. Vaalirahoitusilmoituksessa lukee kyllä, että kannatusyhdistykseltä on saatu suuri lahjoitus, mutta kannatusyhdistyksen ei tarvitse kertoa, mistä se on rahat saanut. Lain kirjainta noudatetaan, mutta henkeä rikotaan. Lakia vaalirahoituksen julkisuudesta tulisikin muuttaa siten, että myös tällaisen kierrätetyn vaalirahan alkuperäinen lähde olisi julkaistava.

Odotan joka tapauksessa kiinnostuneena, miten keskustajohto reagoi Timo Kallin puheisiin. Vai onko tämä keskustapuolueen uusi virallinen kanta vaalirahoituksen julkisuuteen ja lakien noudattamiseen?

___

CC - Creative Commons Nimeä & Ei muutoksia & Epäkaupallinen.

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 20 kpl)

toukokuu 2008

» 22.05.2008 Vaalirahakatrilli
» 20.05.2008 Me teemme sen itse
» 10.05.2008 Tukholman helteitä
» 06.05.2008 Aina myöhässä

Kommentit

    » Lisää kommentti
Vaalirahoitus on varmaankin eräs
merkittävimmistä suomalaisen korruption
esiintymistä erilaisten
yrityssidonnaisuuksien ohella. Jos
politiikka haluaa palauttaa
uskottavuutensa, tulisi vaalirahoituksen
ja muiden sidonnaisuuksien olla täysin
julkista tietoa.
Virkamies (12.5.2008 14.13)
Hyvin kirjoitettu tärkeästä asiasta,
Jyrki! Olisi hyvä, jos käytäisiin vielä
myös kattava julkinen keskustelu Raimo
Sailaksen viime vuonna Louise ja Göran
Ehrnoothin säätiöltä (=Casimir
Ehrnrooth) saamasta 50.000 euron
"tunnustuspalkinnosta".
Peppe (12.5.2008 15.06)
Vihreiden uskottavuus kriittisenä ja
itsenäisenä hallituspuolueena tuntuu
välillä pysyvän yllä vain sinun
ansiostasi. Toivottavasti tämä osataan
huomioida myös puolueen sisällä.
Jaakko (12.5.2008 15.38)
Kappas,
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/11
35236286470 , Olisiko ensimmäinen kerta
kun Kasvia siteerataan Hesarissa ja kyse
ei ole "teknisestä" tai ihmisoikeuksiin
liittyvästä asiasta?
Shrike (12.5.2008 15.42)
Bravo Kasvi,

Jälleen täysosuma. Olet ehdottomasti
asiallisin ja fiksuin nykyisistä
kansanedustajista vaikka vihreät
puoleena hiukan arveluttaakin. Jatka
samaan malliin niin ehkä minäkin alan
vihertyä. :)
Timo (12.5.2008 16.12)
On se tosiaan surullista, kun Kallin
käsittämättömistä puheista ei mediassa
suuremmin otsikoita revitä.
phu (12.5.2008 16.36)
"On se tosiaan surullista, kun Kallin
käsittämättömistä puheista ei mediassa
suuremmin otsikoita revitä."

Erkot ja muut taitavat löytyä
rahoittajien joukosta.
Timo (12.5.2008 16.51)
Ottaen huomioon, miten arvoisa
paaministeri on suhtautunut kansan
oikeuteen saada tietaa meneillaan
olevista asioista, ei olisi ihme jos
paaministerin puolueen meininkina olisi
juuri mainitsemasi "uusi kanta" - mita
sita nyt turhia tavallisesta kansasta
huolehtimaan?
Kai (12.5.2008 16.56)
Kampanjoiden tulot olkoon julkisia jo
ihan pankin tasolla, eli ilman
lomakkeentäyttöäkin pankin sivulta voisi
katsoa kampanjan tilien tulo- ja ehkä
menopuoltakin (jossain soveliaasti
siivotussa formaatissa?). Yleensä
tilitiedot ovat salaisia, mutta tässä on
yksi esimerkki siitä missä tarvitaan
mahdollisuutta tehdä poikkeus
tilinhaltijoiden (lain vaatimalla)
luvalla. ok, pankkien ohjelmistoihin
pitää ehkä tehdä jotain pieniä
muutoksia, mutta niitä tarvitaan
läpinäkyvyyden mahdollistamiseen monessa
muussakin yhteydessä.

Entä jos rahalähdettä piilotetaan pitkän
ketjun taakse, eli lahjoittajan
lahjoittajan lahjoittaja...? Mitä
ketjujen päissä pitää olla, jotta
linkkejä ei tarvitse tutkia enää
syvemmältä tasolta?
mheiska (13.5.2008 11.24)
Politiikan rahoituksen pitäisi olla
julkista. Miten näiden
kannatusyhdistyksien kautta tuleva
rahoitus saataisiin julkiseksi, on
sitten toinen juttu, ellei jokaisen
yhdistyksen saamaa rahoitusta vaadita
julkiseksi.

Politiikkaan vaikuttavat muutkin kuin
puolueet. Vaatiiko Vihreä puolue siis
kansalaisjärjestöjenkin rahoitusta
julkiseksi? Varsinkin kansainvälisten
järjestöjen kohdalla pitäisi koko
kansainvälisen järjestön rahoituksen
olla julkista, muutenhan järjestö voi
kierrättää arveluttavat rahat sopivan
epäjulkisen maan kautta.

Esimerkiksi Greenpeacen hyvin
yksipuolinen energiakampanjointi on
vuosikymmeniä herättänyt epäilyjä
järjestön rahoituksesta. Missä on
esimerkiksi vastustus Itämeren
maakaasuputkea (fossiilista
polttoainetta!) kohtaan? Ei näy
Greenpeacea, eikä Suomen Vihreitä
vastustajien joukossa - itse asiassa
Tarja Cronberg puolusti putkea ja
maakaasua ympäristösyillä (!!!)
Taloussanomien haastattelussa juuri
ennen eduskuntavaaleja.
Iiro Jantunen (13.5.2008 12.22)
Pitää varmaan tehdä poliisille
tutkintapyyntö onko Kalli tai joku
häneltä rahaa vastaan ottanut
syyllistynyt rahanpesuun. Esitutkinnassa
ilmi tulleet asiat on täysin hyväksyttyä
vuotaa julkisuuteen, koska on
epätodennäköistä että vuodosta jäisi
kiinni.
Toni (13.5.2008 12.25)
Osuva blogiartikkeli, jossa toki pieni
kauneusvirhe. Mielestäni on turha alkaa
haukkumaan Kallia, "don't shoot the
messenger". Hänellä vain oli pokkaa
sanoa ääneen se, mitä varmaan suurin osa
edustajista ajattelee. Sen sijaan, että
aletaan haukkumaan keskustaa ja
kampeamaan Kallia palliltaan, tulisi
nostaa käyntiin yleinen keskustelu siitä
miten nykyinen tilanne korjattaisiin.
Jani (13.5.2008 14.21)
Jani:"Mielestäni on turha alkaa
haukkumaan Kallia, "don't shoot the
messenger"."

Mielestäni on turhaa puolustella Kallia,
hänhän tämän farssin aloitti. Kyseessä
on vielä pahempi luottamuksen menetys
kuin Kanervan kohdalla. Olet siinä kyllä
oikeassa, että tälle asialle täytyy
tehdä jotain. Ja pian.
Antti (13.5.2008 16.47)
"Sellaisia lakeja ei tarvitse siis
noudattaa, joista ei ole säädetty
rangaistusta."

Aivan oikein, nuo ko. lait ovat täysin
idioottimaisia ja turhia.

Niitä ei tarvitse kenenkään noudattaa.

Huvittavinta tuossa on nimenomaan se,
että juuri viranhaltijoiden toiminnasta
on säädetty lakeja, joiden rikkomisesta
ei ole säädetty mitään rangaistusta ja
lopputuloksena onkin se, että
viranhaltijoiden toimintaa säätelee
_käytännössä_ vain rikoslaki.
Ari Heikkinen (13.5.2008 21.25)
Kiitos Jyrki Kasvi! Viittaus
15-vuotiaisiin nosti mielestäni asian
suurimman puolen: kuinka ´edustajamme´
viestivät meille ´tavallisille´ (heidän
elättäjilleen)? Mihin moraaliin
kasvatamme nuorisomme ? -Ota selvää
mistä ei rangaista; vedä suurin hyöty,
ja vielä äkkiä...joku ehkä korjaa
jäljet?
Nostit erittäin tärkeän asian oikean
puolen hyvin esiin !
Pidä se julkisessa keskustelussa - eikö
tulevaisuutemme ole sen ansainnut ? Ihan
tarpeeksi on otsikoita revitty vanhojen
ukkojen ja akkojen (soriTanja)
´rakkausjutuilla´ - tyhmillä
turhanaikaisilla juoruilla ? Eikö tämä
nopeasti vaurastunut koulutettu kansamme
ole ansainnutkin hyviä uutisia: katsomme
itse peiliin, ja kitkemme omat rikkamme
?
Kasvamaan on ihminen luotu, ei
Kallistumaan?
Riitta Kettula (14.5.2008 01.37)
Fortum.
. (14.5.2008 03.59)
Todellakin absurdi uutinen, joka sai
kyllä omat karvat nousemaa pystyyn ja
oli loistava taas huomata, että Jyrki
uskaltaa ottaa asian esille. Sopivast
katsoin juuri YLE:ltä tulleen ajatuksia
herättävän dokumentin Suomen
korruptiosta.
http://areena.yle.fi/toista?id=1254101

Itseänikin suuresti ihmetyttää missä on
medianäkyvyys, nyt kun kyse on jostain
missä on kyse "oikeasti" luottamusta
vähentävästä tapahtumasta, eikä mistään
tekstivisteistä.

ps. Jyrki, jatkahan samaan aktiiviseen
malliin _kansan_ asialla. Usko
kansanedustajiin ja demokratiaan elää
kaltaistesti kautta.
Turmio (15.5.2008 00.07)
Oma kontrabuutioni...
Petja Jäppinen (16.5.2008 18.59)
On suorastaan naurettavaa, että kahden
kauppiaan antamia rahalahjoituksia
tutkitaan mutta samalla unohdetaan
isojen suomalaisten oligarkkien toiminta
puolueiden vaalirahoittajina.

Esimerkkinä Stiftelse för det
tvåspråkiga Finland. Se antoi Rkp:lle
vaalirahoitusta 800 000 euroa. Siis
paljon enemmän kuin Kakkonen ja Sukari
yhteensä. Sen hallituksessa istuvat nämä
vaikutusvaltaiset miehet: Björn
Wahlroos Sampo Oyj:n tj., Stig Gustavson
Konecranes Oyj:n hallituksen pj. ja
x-tj., Stig Stendahl Fiskars Oyj:n tj.
ja Christoffer Taxell EK:n pj.

Huonekalukauppiaan ja
halpahalliyrittäjän pikkuruisia
rahasummia setvitään, mutta todella
suuria summia lahjoittavia ei uskalleta
selvitellä. Eihän Suomen pitänyt olla
kuin Venäjä, missä toimittajien pitää
pelätä? Vai onko kielimuuri esteenä.

Toinen säätiö Ekonomiska
upplysningsfonden esimerkiksi rahoitti
yhden presidentinvaaliehdokkaan
kampanjaa 30 000 eurolla. Tuo SftF antoi
50 000 €.
Toimittajat eivät silti uskalla
selvitellä mistä rahat tulivat.
Ilmeisesti tietävät, että nyt mennäänkin
talouspolitiikan huipulle jos
selvitettäisiin.

Stefan Wallin sanoi vaalien jälkeen,että
hänen ei tarvitse tietää ketkä Rkp:n
vaalikampanjan rahoittivat.
Wallin istuu Stiftelse för Åbo Akademin
valtuuskunnassa vuodesta 1999 missä
Stendahl on puheenjohtajana, mutta
Wallin ei tiedä mitään ja media hyväksyy
Wallinin selitykset .Toimittajat
pelkäävät ruotsalaisia kuin Suomen
jääkiekkoilijat!


jami ryyti (17.5.2008 12.33)
Vaalirahoituksen julkistaminen vasta
vaalien jälkeen palvelee lähinnä mediaa.
Tavallinen äänestäjä voi korkeintaan
todeta äänestäneensä väärää ehdokasta.
Seuraava tilaisuus korjata virhe tulee
vasta seuraavissa vaaleissa ja
kansalaisten poliittinen muisti on
tunnetusti lyhyt. Tämä ei ole
demokratiaa.

Äänestäjänä haluaisin tietää etukäteen
minkä sidosryhmien asiaa aikomani
ehdokas on sitoutumassa ajamaan. Siksi
vaalirahoitus pitäisi ilmoittaa jo pari
viikkoa ennen ennakkoäänestyksen
alkamista. Silloin kansalaisilla olisi
mahdollisuus tarkistaa, pitääkö
ehdokkaan itsestään ja tavoiteistaan
antama kuva oikeasti paikkansa.

Ja miksi vaalirahoituksen
ilmoittamispakko on rajoitettu vain
kansanedustajiin?
Kaupungin/kunnanvaltuutetut päättävät
asioista, jotka vaikuttavat suoraan
kuntalaisten elämään. Eikö olisi oikeus
ja kohtuus, että kuntalaiset tietäisivät
kenen grynderin rahoilla he ovat
toteuttaneet vaalikampanjansa?
Dropout (19.5.2008 03.01)