Valitettavan harvoin tulee vastaan sarjakuvia, jotka todella kolahtavat, joilla on jotain uutta annettavaa.
Fablesin jälkeen oikeastaan vain Marjane Satrapin
Persepolis on muistuttanut, miksi pidän sarjakuvista niin paljon. (Satrapin ystävien kannattaa muuten kiirehtiä kirjakauppaan / Amazoniin ja hankkia hänen uusimpansa
Embroideries. Yum!)
Mutta viime viikolla käteen osui Guy Delislen Pyongyang - A Journey in North Korea. Ja olisihan se ollut noloa, jos en olisi viimein tehnyt tuttavuutta yhteen viime vuosien palkituimmista sarjakuvista.
Pyongyangin voi lukea päiväkirjana kahdesta kuukaudesta, jotka Guy Delisle vietti Pjongjangissa valvomassa ranskalaisen animaatiostudion Pohjois-Koreasta tilaamaa alihankintatyötä. Mutta samalla Pyongyang on paljon enemmän, sarjakuvaksi puettu muotokuva tuosta hämmentävästä maasta ja sen asukkaista. Delisle avaa myös ikkunan Pjongjangissa elävien ulkomaalaisten pieneen yhteisöön, joka elää kahden rajan takana, eristettynä maailman eristyneimmän maan sisällä.
Pohjois-Koreaa on vaikea, lähes mahdotonta ymmärtää ulkopuolisin silmin, eikä Delisle sitä edes yritä. Pikemminkin hän on alleviivatun ulkopuolinen havainnoija, joka suhtautuu matkaansa kuin seikkailuun Mikä-mikä-maassa. Ja siinä on myös tämän sarjakuvan suurin heikkous. Delisle ei aina tunnu ymmärtävän, että Pohjois-Korea ei ole mikään absurdi teemapuisto. Ja kuten Veera Lehtola toteaa, kerrontaa leimaa myös tietty ylimielisyys.
Pyongyangia lukiessa tulee väkisin mieleen, että Pohjois-Korea ei itse asiassa olekaan kommunistinen vaan teokraattinen yhteiskunta, jossa ideologia on viety niin pitkälle, että siitä on tullut valtionuskonto. Opiaattia massoille, totisesti; Isä (Kim Il-Sung), Poika (Kim Jong-Il) ja Pyhä henki (Juche). Ja aivan kuten keskiajan Euroopassa vähät voimavarat uhrattiin katedraalien rakentamiseen, Pohjois-Koreassa rakennetaan yhä uusia pyhäkköjä Kimien henkilökultille.
Mutta pelkkä uskonnollinen hurmos ei selitä Pohjois-Koreaa. Sarjakuvan loppupuolella Delisle kuvaa hyvin sitä kaikkialla läsnä olevaa pelon ilmapiiriä, joka peittää maata kuin tukahduttava huopa. Kahdessa kuukaudessa hän alkaa tajuta, että tämä ei ole mitään leikkiä, että hänen roskapöntöistä ottamansa valokuva tai yksin, ilman opasta tehty ostosretki tavarataloon Nro 1 voi saattaa hänen oppaansa perheineen hengenvaaraan.
___
CC - Creative Commons Nimeä & Ei muutoksia & Epäkaupallinen.
