Lobbareita kaivataan

Sanat ohjaavat ajattelua, ja eturyhmien edustajien kutsuminen asiantuntijoiksi saa helposti unohtamaan, etteivät heidän esittämänsä näkemykset ole suinkaan neutraaleja saati objektiivisia. Ketunhäntä katoaa sanojen taakse.

Meidän poliitikkojen pitäisi vetää eri intressiryhmien näkemykset yhteen ja palvella yhteiskunnan kokonaisetua. Kuitenkin esimerkiksi energiapoliittisessa keskustelussa moni poliitikko toistelee öljy- ja sähköteollisuuden asiantuntijoiden mantroja ominaan. Emeritus-puhemies Paavo Lipponenkin ymppäsi taannoin puheisiinsa pitkät pätkän ydinenergia-alan edunvalvontajärjestön Foratomin esitteistä.  Ei ihme, ettei energian kulutuksen vähentäminen tai hajautettu energian tuotanto kiinnosta, siinähän voisi kuultujen asiantuntijoiden työnantajien liikevaihto supistua!

Yhtä hyvin liikennepolitiikan voisi perustaa autokauppiaiden mielipiteiden varaan.

Joskus poliittisen päätöksenteon yksisilmäisyys turhauttaa jopa viranomaisia. Esimerkiksi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haluttomuus vähentää rakennusalalle pesiytynyttä harmaata taloutta käännetyllä arvonlisäverojärjestelmällä sai syyttäjät epäilemään jopa korruptiota.

Se että nimenomaan syyttäjät parahtavat noin kovia syytöksiä kertoo äärimmäisestä turhautumisesta. Valtiovarainministeri Kataisen pitäisikin loukkaantumisen asemesta pysähtyä miettimään, mistä noin totaalinen luottamuspula kumpuaa. Tulisiko asiassa sittenkin huomioida myös muita näkökulmia kuin rakennusteollisuudelle käänteisestä arvonlisäverosta mahdollisesti aiheutuvat kustannukset?

Toisen esimerkin tarjoaa vanha kunnon tekijänoikeuslaki, jota käsiteltäessä kuultiin herkällä korvalla mediateollisuuden ja tekijänoikeusjärjestöjen näkemyksiä. Aivan kuin musiikkia, elokuvia ym. kuluttavia asiakkaita ei olisi ollut olemassakaan.

Brysselissä ja Washingtonissa teollisuuden ja etujärjestöjen edustajia kutsutaan reilusti lobbareiksi. Lobbariksi kutsuminen ei vähennä heidän arvoaan asiantuntijoina ja tietolähteinä, mutta muistuttaa poliittisia päätöksentekijöitä siitä, kuka maksaa heidän palkkansa. Sitä me emme saisi koskaan unohtaa.

PS: Vaalirahoitussotkuun perin juurin kyllästynyt toimitusjohtaja Arto Merisalo totesi jokin aika sitten Aamulehdessä ”Puhuin juuri Tapanin kanssa, ettei yksikään meidän yritysryhmän henkilö saa tämän jälkeen osallistua minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan.”

Uh oh, työnantajalla _ei_ ole oikeutta kieltää työntekijöiltään poliittista toimintaa. Ei vaikka itse olisi kuinka kyllästynyt koko touhuun.

___

CC - Creative Commons Nimeä & Ei muutoksia & Epäkaupallinen.