Kauhajoen tragedian herättämistä ajatusten sirpaleista koostunut kirjoitukseni on poikinut vilkkaan kommenttikeskustelun. Monissa kommenteissa puolustetaan kritisoimaani luokatonta lukiota.
Ihmettelin kirjoituksessani, miksi luokkayhteisöt hajotetaan juuri siinä iässä, jossa yhteisön tukea tarvitaan ehkä eniten. Kommentoijien kokemukset olivat kuitenkin täsmälleen päinvastaisia. Monissa kommenteissa kerrottiin, mikä helpostus omasta luokkayhteisöstä pois pääseminen oli ollut, kun kiusaajien kanssa ei enää tarvinnut istua samassa luokassa joka tunnilla.
Viime päivinä on peräänkuulutettu yhteisöllisyyttä, aivan kuin se olisi itseisarvo. Sorruin tähän itsekin, kuvittelin, että yhteisöllisyys on lähtökohtaisesti aina hyvä asia. Mutta yhteisöt voivat olla myös huonoja, jopa vaarallisia. Esimerkiksi jonkun turvallisena yhteisönä pitämä pieni paikkakunta voi jonkun toisen mielestä olla todella ahdistava yhteisö, koska kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat.
Huono yhteisöllisyys painostaa ihmiset yhdenmukaisuuteen ja sulkee ulkopuolelleen ne, jotka eivät suostu mukautumaan.
Valitettavan usein koululuokkien yhteisöllisyys on nimenomaan huonoa yhteisöllisyyttä.
Yhteisöt voivat olla myös jäsenilleen ja ympäristölleen vaarallisia. Uskonnolliset kultit, moottoripyöräjengit ja äärinationalistit ammentavat voimansa nimenomaan huonosta yhteisöllisyydestä: meidän ja muiden vastakkainasettelusta ja sisäisestä yhdenmukaisuudesta.
Yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden tasapaino syntyy, kun ihmiset voivat itse valita ne yhteisöt, joihin he kuuluvat. Moni on muuttanut pois pieneltä paikkakunnalta nimenomaan päästäkseen pakoon ahdistavaksi kokemaansa yhteisöllisyyttä.
Moni nauttii kerrostaloasumisesta juuri siksi, ettei rappunaapuria tarvitse tuntea. Se ei tarkoita sitä, ettei ihmisellä olisi hyviä ihmissuhteita, ettei hän kuuluisi hyviin yhteisöihin. Hän vain valitsee ne itse.
Vaaralliseksi tilanne käy silloin, kun omaa yhteisöä ei löydy, kun ihminen kokee jäävänsä ulkopuoliseksi. Silloin sitä yhteisöä voi alkaa etsiä vihasta, löytää vertaistukea vihaan.
On hyvä, että huomaat tämän nyt. Ne
lukiolaiset, jotka pitivät vanhoista
luokkakavereistaan varmasti pitävät yhtä
myös lukiossa. Ja ne, joilla ei ollut
ryhmässä hyvä olla, pääsevät sellaisiin
uusiin ryhmiin, joista löytyy
samanhenkisiä ihmisiä. Todellakin,
niillä jotka löytävät kavereita ryhmästä
kuin ryhmästä ei ole syrjäytymisongelmia
missään tapauksessa.
Oman luokan ryhmähenki voi olla kylläkin
hyviä ja toimiva, mutta yleensä vain,
mikäli on jokin yhteinen kiinnostuksen
kohde. Esimerkiksi
tietotekniikkalukioryhmissä, joiden
jäsenet ainakin meidän koulussamme
suorittavat kaikki lukiokurssit yhdessä,
ei ole minkäänlaista syrjintää tai pahaa
verta. Mutta tätä ryhmää ei olekaan
"koottu" asuinpaikan tai muun
merkityksettömän asian perusteella, vaan
kiinnostusten kohteen ja taitojen.
Pehkonen (28.9.2008 14.57)
Näyttää vallitsevan laaja konsensus
siitä, että yhteisöllisyyden puute on
näiden massamurhien tärkeä
taustavaikuttaja. Mutta kun sanotaan A,
on sanottava myös B! Eli mikä on syynä
yhteisöllisyysvajeeseen? Oma vastaukseni
on politiikan alistaminen talouden
imperatiivien ohjailtavaksi, jonka
viimeisen 15 v:n aikana on annettu
muuttaa hyvinvointiyhteiskunta
kilpailuyhteiskunnaksi.
Kilpailussa vain harvat ovat voittajia,
muut jäävät luusereiksi. Syrjäytyneiksi,
kuten sosiaaliteknokraatit sanovat.
arto k eskelinen (28.9.2008 15.31)
"Viime päivinä on peräänkuulutettu
yhteisöllisyyttä, aivan kuin se olisi
itseisarvo. Sorruin tähän itsekin,
kuvittelin, että yhteisöllisyys on
lähtökohtaisesti aina hyvä asia. Mutta
yhteisöt voivat olla myös huonoja, jopa
vaarallisia. Esimerkiksi jonkun
turvallisena yhteisönä pitämä pieni
paikkakunta voi jonkun toisen mielestä
olla todella ahdistava yhteisö, koska
kaikki tuntevat toisensa ja tietävät
toistensa asiat."
Kannattaa huomata, että molemmat
kouluammunnat tapahtuivat pienillä
paikkakunnilla, ei suurkaupungeissa.
Juuri tuollainen tukahduttava
yhteisöllisyys lienee juuri
pikkupaikkakuntien ongelma.
Markku Jantunen (28.9.2008 15.38)
Kokoomuksen ja porvareiden tapa lähestyä
ongelmaa on kuin vajaaälyisille
suunnattu. Ja mediallekin on kiristetty
ehtaan oikeistotyyliin sama asenne.
Massamurhaaminen onnistuu valitettavasti
niin monella muullakin keinolla kuin
tuliaseella, että aselakeja koskevat
seikat ovat täysin epäoleellisia. Mutta
tämä lieneekin kokkelipaskojen
tarkoituskin eli suunnata katseet pois
todellisista ongelmista, jotka he itse
ovat sairaalla ahneudellaan
aiheuttaneet.
Pois kokkelointi (28.9.2008 17.11)
Oho, epätyypillistä poliitikkoa. Tajusit
"vastapuolella" olevan pointin ja
ajattelit jopa sitä. Ja näemmä saavutit
uuden tietoisuuden tason. Mahtoi tuntua
hyvältä. Ja epäpoliittiselta.
JJ (28.9.2008 18.00)
Tämä nyt ei välttämättä liity suoraan
aiheeseen, mutta väitän sinua
poikkeukselliseksi edustajaksi. On nähty
että yleensä ajetaan vain omaa
näkökantaansa muita kuuntelematta mutta
tämä on jo uutta että joku tarkistaa
näkemyksiään palautteen perusteella.
Tämä on oikeaa kansan edustamista, että
heitä kuunnellaan eikä vaan kuunnella
mitä yleinen mielipide ajaa. Kiitos
siitä, ääneni sinulle muuten muttakun
olen väärällä puolella kehä 1:tä.
(28.9.2008 23.13)
Nimenomaan. Pieniä kyläkouluja käyneet
tuttavani ovat järjestäin todenneet,
että pienet kyläkoulut ovat erittäin
ahdistavia paikkoja. Isossa koulussa voi
aina löytää uusia kaveriporukoita, mutta
pienessä kyläkoulussa on vain se yksi
yhteisö, ja jos siihen ei sopeudu,
siinähän sitten olet ainakin sen kuusi
vuotta ahdistuneena huonossa paikassa.
Täytyy myöntää, että olin aika
hämmästynyt kun tämän totuuden kuulin ja
ymmärsin. Mediasta, tai ainakin
keskustapoliitikkojen suista, kuulee
ihan toisenlaista tarinaa idyllisistä
kyläkouluyhteisöistä.
Antti (28.9.2008 23.15)
Ikäni kerrostalossa asuneena täytyy
kyllä kehua, että osuit tuossa
kerrostalokommentissasi naulan kantaan!
Naapurit ovat olleet pääsääntöisesti
mukavia, hississä moikataan ja
taloyhtiön talkoisiin on ollut kiva
osallistua. Parasta tässä on se, että ei
ole mikään pakko tehdä yhtään sen
lähempää tuttavuutta kuin haluaa.
Riitta (28.9.2008 23.16)
Yksi keino lisätä positiivista, omaan
valintaan perustuvaa yhteisöllisyyttä
olisi kerhotoiminnan tukeminen
kouluissa. Teekkareilla kerhoja riittää,
mutta en muista, että lukiossa olisi
kerhoja juuri ollut tarjolla, eikä
yliasteella.
Tarvittaisiin myös kerhot jotka vastaa
kysyntää eli opiskelijoiden omia
kiinnostuksia. Se, jos koulussa toimii
musiikkikerho ei paljoa lohduta heitä,
ketkä eivät ole kiinnostuneita
akustisesta musiikista. Millä ihmeen
kiviajalla opettajat ovat? Ala-asteella
soitetaan marakasseja, yläasteella ehkä
kuorolauletaan... miltä vuosisadalta
tämmöinen pelleily oikein on?
Missä on kysyntää vastaavat
harrastekerhot? Yliopistossa opiskelijat
osaavat itse järjestää kerhotoimintaa,
mutta lukiossa saati peruskoulussa
voitaisiin jollakin tavoin rohkaista
niiden perustamista. Vähintä olisi
mahdollisuus kerhotilaan koulun
tiloista.
Ja tietenkin se, että kerhon toiminta
olisi vapaata, kunhan se on lain
rajoissa, ja ettei kerhotoiminnalla tule
olla jatkuvaa kerhon ulkopuolista
valvontaa.
Nörttikerholle olisi taatusti kysyntää.
Ja sellaista tuli kavereiden kanssa
pidettyäkin yläasteen alkuvuosilta asti
siitä huolimatta että sen olemassaolo
yritettiin estää. ATK-luokkiin
asenneltiin luvatta Quake Nave Seal mod,
Command & Conquer ja Quake II. Koneilta
löytyi irkkiclienteja ja
etähallintaohjelmia. Hauskaahan se,
mutta laittomia piraattikopioita.
EHKÄ olisi ollut perempi, jos pelaaminen
koulun jälkeen olisi sallittu
kerhotoimintana ja jos oltaisiin
laadittu selkeät säännöt siitä, että
peleillä täytyy olla lailliset
lisenssit. Tällöin pelaajillakin olisi
ollut mukavempaa, kun kovoja ei oltaisi
forkattu kerran kuussa warezin
poistamiseksi.
Mutta,... nörttikerho ei sisältänyt
marakasseja, nokkahuiluja eikä
murtomaahiihtoa. Siinä ei ollut mitään
isänmaallista eikä mitään isältä pojalle
periytynyttä. Se ei ollut kehittävää
eikä veisi Suomea maailmankartalle kuten
Kirvesniemet tai Nykänen. Vaan kuinka
prkl kävikään... Nokia. Nörtit vei
Suomen maailmankartalle vaikka koko
Suomi vannoi ammattiurheilun nimeen.
whiic (29.9.2008 03.23)
Pienet kyläkoulut ovat pahimmillaan
erittäin ahdistavia.
Vaimoni työkaveri asuu lounaisessa
Suomessa Keskusta-enemmistöisessä
pikkukunnassa. Perheen vanhemmat ovat
kokoomuslaisia. Ei ole ollut helppoa
lasten koulunkäynti. Varsinkin tyttären
alakoulu oli helvettiä.
Yläasteella tyttö siirtyi turkulaiseen
kouluun ja kiusaaminen loppui siihen.
Jos henkinen ympäristö on sellainen,
että muut kuin keskustalaiset ovat
epäihmisiä, niin tarttuuhan se
lapsiinkin. Kyllä maalla on mukavaa.
Se siitä yhteisöllisyydestä.
Keskustalaiset kyläkoulut (29.9.2008 09.25)
Ehkäpä ne ongelmat alkavatkin jos sieltä
yläkoulun puolelta. Siellähän on
ymmärtääkseni edelleen suht tiukka
luokkajako, mutta ilman sellaista
opettajaa, joka voisi seurata luokan
tilannetta. Joka tunnilla on eri
opettajat ja monesti ns.
"luokanvalvoja", opettaa omalle
luokalleen ehkä yhtä ainetta, parina
tuntina viikossa, jos sitäkään. Miten
siinä yksikään opettaja voisi puuttua
ryhmän dynamiikkaan ja mahdollisiin
ongelmiin, jos ei tunne oppilaitaan,
eikä aikaa luottamuksellisten suhteiden
syntymiseen opettajien ja oppilaiden
välillä ole?
Minä viihdyin kotikyläni pienellä
ala-asteella suunnattomasti paremmin
kuin viereisen kaupungin yläasteella,
lievästi sanottuna. Ko. yläasteen
ilmapiiri oli suolesta. Opettajilla ei
ollut aikaa eikä energiaa tarpeeksi, ja
oman onnensa nojaan jätettyinä voivat
yläasteikäiset olla melkoisia riiviöitä.
Silloin oli myös lama synkimmillään,
tosin.
Jakke-Setä (29.9.2008 11.19)
Pienet kunnat ovat masentavia
yksitoikkoisten maisemien, nuorten
(päihde- ja paino-ongelmattomien)
naisten vähyyden, rajallisten vapaa-ajan
mahdollisuuksien ynnä muun vastaavan
takia, mutta nuo höpinät "maalaiskuntien
ahdistavasta ilmapiiristä ja
kyttäysmentaliteetista" ja siitä miten
"meitä vainottiin kun ei oltu
kepulaisia" tuntuvat jotenkin harhaisten
mielien höpinöiltä. Siltä, että se
ahdistava ilmapiiri on korvien välissä.
Tai ainakin valehtelulta. En minä
kieltämättä tiedä millaista arki on
jossain pitkällä idässä tai pohjoisessa
olevilla paikkakunnilla, mutta uskoisin
että ainakaan tässä käpylässä noin 99
prosenttia ihmisistä ei tiedä miten elän
ja miten aikaani vietän, eikä varmaan
ketään kiinnostakaan sen enempää kuin
kiinnosti naapureita Turussakaan.
(Se mikä näissä "joo landella oli
perseestä ja niiden elämäntapa pitää
tuhota" jutuissa oikeastaan vituttaa on
se nuorille humanistityypeille
järkyttävän yleinen kaksinaamaisuus.
Toisaalta puhutaan sädekehä pään päällä
avarakatseisuudesta,
suvaitsevaisuudesta, erilaisuuden
rikastuttavasta vaikutuksesta ja muusta
hyvästä, mutta välittömästi jossain
toisessa yhteydessä saarnataan taas suu
vaahdossa miten maakuntien ihmiset ovat
sisäsiittoisia loisia, matalasti
koulutetut miehet pitää viedä
uudelleenkoulutusleireille, intin
käyneet ovat seksuaalisuudestaan
epävarmoja tappajia ja porvarit syövät
pieniä lapsia.)
sexygirl gandalf fat tony (29.9.2008 11.44)
Itselläni ainakin naapuruston jatkuva
kyttääminen oli yksi syy muuttaa
pikkukylästä kivikylään. Kun naapurit
tiesivät minua paremmin mitä minulle
kuuluu, elämä alkoi olla sitä että
huolehti enemmän kyläläisten puheista
kuin omasta hyvinvoinnistaan.
Serotonin (29.9.2008 13.08)
[quote](...) pieni paikkakunta voi
jonkun toisen mielestä olla todella
ahdistava yhteisö (...) painostaa
ihmiset yhdenmukaisuuteen ja sulkee
ulkopuolelleen ne, jotka eivät suostu
mukautumaan.[/quote]
Itse voin entisenä koulukiusattuna
(oppilaita) ja sitä kautta mm.
käytöshäiriöiseksi leimattuna
(henkilökuntaa) allekirjoittaa tämän
täysin. Yksinäisyys yhteisö(je)n
keskellä on pahinta. Takaisin ei ole
paluuta, eivätkä luokkakokouskutsut
mieltä lämmitä.
Yhteisö voi katsoa loukkaamattomaksi
oikeudekseen painostaa 'poikkeavaa'
enemmistön malleihin (lue:
osallistumaan) ja loukkaantuu verisesti
siitä, jos 'hyväntahtoisesti'
pakkosyötetty malli ei mene pureksimatta
alas; se nähdään uhkana yhteisölle ja
henkilökohtaisena loukkauksena omia (?!)
arvoja kohtaan.
[quote](...) väitän sinua
poikkeukselliseksi edustajaksi. On nähty
että yleensä ajetaan vain omaa
näkökantaansa muita kuuntelematta mutta
tämä on jo uutta että joku tarkistaa
näkemyksiään palautteen perusteella.
(...) [/quote]
Vilpittömästi samaa mieltä. Jos vain
maailmassa olisi enemmän kaltaisiasi
valistuneita sieluja! :-) ...samaan
aikaan toisaalla: kristillisten pj.
näyttäisi taas postmoderoineen bittien
taivaaseen oman blogimerkintänsä
keräämiä kritisoivia kommentteja.
zen ja olkien kohauttamisen taito (29.9.2008 14.25)
Jaha, systeemi söi linkin. Tässä linkki
Rautalahden kirjoitukseen:
http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?
p=259
Pom (29.9.2008 16.18)
"Kannattaa huomata, että molemmat
kouluammunnat tapahtuivat pienillä
paikkakunnilla, ei suurkaupungeissa.
Juuri tuollainen tukahduttava
yhteisöllisyys lienee juuri
pikkupaikkakuntien ongelma."
Ei se tekotapa vaan se lopputulos...
Ihmiset kiinnittävät yllättävän paljon
huomiota siihen että kyseessä oli
"suuren maailman tyyliin" kouluammunta;
mutta unohtavat samalla että
samankaltaisia tapauksia on ollut
2000-luvun puolella jo kolme eikä kaksi:
Myyrmannissa tekoväline ja
toteutuspaikka oli eri (pommi
ostoskeskuksessa), mutta lopputulos
aivan yhtä järkyttävä, ja eikös
Myyrmanni ollut pääkaupunkiseudulla?
Ei se yhteisön koko ole aina kiinni
siitä ollaanko pikkukunnassa vai isossa
kaupungissa, ollanko koulussa vai muussa
yhteisössä ja onko toteuttaja aikuinen
vai nuori.. Kysymys voi olla muustakin..
Kun vain tietäisi mistä...
Arthur (29.9.2008 18.05)
Aika lailla täällä mennään harhaan, kun
pidetään kaupunkia onnelana ja
maalaiskouluja helvetin esikartanoina.
Ollaanpa rehellisiä: myös
kaupunkikouluissa kiusataan.
Ja vaikka kaupungissa ei tarvitse ketään
moikata, niin ei tarvitse
maaseudullakaan, jos ei halua.
Suomalaisista suuri osa asuu yhden
hengen talouksissa. Luulisin, että tuo
kontaktien puute on lopulta suurempi
ongelma kuin ei-halutut kontaktit.
Kaupugeissa voi ainakin olla varma, että
sinne omaan kämppäänsä saa kuolla ilman,
että kukaan kiinnittää huomiota.
Joe (30.9.2008 00.12)
"Ollaanpa rehellisiä: myös
kaupunkikouluissa kiusataan."
Toki, mutta kaupungissa voi valita
sentään harrastuksensa niin, ettei
siellä käy juurikaan koulukavereita.
