Suoraan sisältöön

Lainaus:

"My brother Bob doesn't want to be in government - he promised Dad he'd go straight."
- John F. Kennedy

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 14.03.2009 seuraava »

Vihreät Pokat

Traction Productions
Tältä ne nyt sitten näyttävät. Oranssi takaväri ei nouse kuvassa oikein esiin.
Vihreän Langan Vihreät Lasit kommentoi tätä blogia todeten, että tästä otettuja printtejä voi käyttää rutikuivana sytykkeenä. Enkä usko kolumnistin tarkoittaneen printteripaperinsa kosteusprosenttia.

Ja tottahan se on, viime aikoina täällä on ollut aika asiaperttiä tekstiä, kirjoittajan omaa persoonaa saati huumoria ei ole mahtunut kaiken maailman Lex Nokioiden lomaan. Täytyy yrittää parantaa tapansa.

Hyväksi aluksi voisin hehkuttaa uusia silmälaseja. Minulla olikin sillä rintamalla pidempi tauko ennen kuin uskaltauduin uudelle optikolle. Kokenut luotto-optikkoni on jäänyt eläkkeelle, enkä oikein tahtonut luottaa silmiäni kenenkään muun käsiin. Olin seurannut vanhaa optikkoani uskollisesti liikkeestä toiseen, sillä hän oli ensimmäinen (ja ainoa), joka sai minua nuorena vaivanneet päänsäryt loppumaan.

Nämä minun silmäni ovat nimittäin hieman erikoiset, ja vanha optikkoni käytti minua joskus liikkeessään työskennelleiden harjoittelijoiden sparraamiseen. Siinä tuli nuorille optikonaluille kylmä hiki, kun he yrittivät pähkäillä, millaiset lasit määrätä asiakkaalle, joka tarvitsee … kaikkea: eripariset korjauskertoimet, sylinteriä ja prismaa. Ja taustalta kuului aina välillä oman optikkoni vinkki: ”Muistathan luennolta, että joskus myös [ammattitermi] voi olla tällaisessa tapauksessa mahdollista.”

Kaksiteholinssejä en sentään ihan vielä tarvitse, siinä olisikin ollut linssien hiojalle varsinainen kisällinnäyte.

Julkisessa ammatissa myös kehysten valinta on melkoinen haaste. Ei ole yhdentekevää, miltä naama lehtikuvissa näyttää. Pidän zärmikkäistä kehyksistä, jollaiset eivät kävele ihan heti kadulla vastaan. Vanha optikkoni ajoittikin käyntini usein yhteen kehysesittelijän visiitin kanssa, jotta tarjolla oli myös vähän erikoisempia pokia. Myös aurinkolasihyllyt ovat tarjonneet löytöjä. Uudet kehystrendit kun tulevat ensin nimenomaan aurinkolaseihin. Suuri merkitys uuden optikkoliikkeen valinnassakin  oli nimenomaan siillä, että minulle oli suositeltu heidän kehysvalikoimaansa.

Taisin olla kuitenkin tällä kertaa hieman turhan konservatiivinen. Kukaan ei ole vielä huomannut kehysten vaihtumista. Snif.

___ 

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 10 kpl)

maaliskuu 2009

» 20.03.2009 Katolinen kansanmurha
» 14.03.2009 Vihreät Pokat

Kommentit

    » Lisää kommentti
Kaikenlaisia Vihreän Langan kolumnisteja
(tmv.) sitä onkin. Minä esimerkiksi olen
viitsinyt seurata juttujasi ainoastaan
siksi, että niissä on ollut tiukkaa
asiaa eikä normaalia nettipäiväkirjojen
ketään/minua kiinnostamatonta
liirumlaarumia.
Matti Nuortio, Oulu (14.3.2009 11.33)
Ketään ei kiinnosta poliitikon
kirjoitukset silmälaseista tai siitä
millaista lattea tänään lipitettiin.
Jätä vihreän langan roskajournot omaan
arvoonsa. On syynsä siihen miksi sinä
olet eduskunnassa eikä vihreän langan
toimitus.
Miika Heiskanen (14.3.2009 14.04)
Tai sitten lasit vain istuvat sinulle
niin hyvin, ettei kukaan ajattele sinun
vaihtaneen laseja?
Tuazophia (14.3.2009 17.29)
Silmälasit ovat ongelmallisia koska
hyvältä näyttäminen ja kestävyys ovat
ristiriidassa usein. Paksuissa
kehyksissä jää suuri osa näkökentästä
pimentoon. Ennen lasit hajosivat
painimatseissa ja sählyä pelatessa. Nyt
pienen pojan isänä on oppinut
arvostamaan halpaketjujen tarjouksia
vielä enemmän kun menee lapsen kanssa
temmeltäessä lasit solmuun. Harmi vain,
että kaikille näköongelmaisille ei ole
tarjolla halpoja laseja.

Silmälasikauppa on kyllä sellainen
bisnes, jossa globaali markkinatalous
näyttää kyntensä parhaiten. Ilman
halpoja kiinalaisia linssejä kaikki
maksaisivat laseistaan tuskallisen
paljon, nyt vain Kasvi ja
kohtalontoverit.
vhy (14.3.2009 22.05)
Pitkästä aikaa kirjoitus joka ei
kiinnosta vähääkään.
Antti (15.3.2009 05.27)
Politiikasta ei tehdä vähemmän "kuivaa"
tekemällä siitä vähemmän poliittista.

Tämä ja Oden blogi ovat olleet monille
keskeisiä Vihreiden uskottavuuden
ylläpitäjiä sinä aikana, kun
hallituskausi on näyttänyt tiukentavan
ryhmäkuria, hälventävän periaatteita ja
löysentävän monien kirjoittelua kohti
juuri sellaista kepeän pinnallista
trendibrändeilyä, jota tämäkin
blogimerkintä edustaa.

Aikooko täällä aloittaa tämän merkinnän
myötä jonkinlainen Jyrki Kasvi-tuotetta
sen itsensä vuoksi myyvä,
kulutuskulttuuriin kiinnittyvä
imagonrakennus-muotiblogi, vai oliko
sinulla edelleen jotain asiaa tai
annettavaa?
Jaakko Meriläinen (15.3.2009 09.22)
Olipa tosiaan turha blogi-merkintä!

Kolmas kiinnostava vihreä blogi on Ville
Niinistöllä, tosin se päivittyy sen
verran harvoin., ettei siellä aina
muista käydä.

Yhtään Vihreän naisen blogia en ole
muuten jaksanut pidempään seurata.
Kirjoittavat periaatteessa ihan
kiinnostavista asioista, mutta aivan
liian pitkästi.
Riitta (15.3.2009 11.57)
Kasvin aiempi asialinja oli parempi.
Hömppää voi lukea Seiskasta.
Kalevi (15.3.2009 13.30)
Awwright, uskotaan uskotaan. Täytyy
yrittää kostuttaa asian asemesta tyyliä.
Se on vaan paljon vaikeampaa.

Toisaalta poliitikon julkikuvan ja
imagon hallinta _on_ mielenkiintoinen
aihe, mutta vaatii kyllä
perusteellisemmaan käsittelyn.
Jyrki J.J. Kasvi (15.3.2009 18.26)
Ei tämä nyt niin paha ollut. Vaihtelu
virkistää, asiapitoisuus on tietenkin se
ensisijainen syy miksi tänne tulen näitä
lukemaan, mutta ei se tarkoita 100 %
vaatimusta.
Antti (16.3.2009 14.20)