Puhe perheen sisäistä adoptiota koskevan lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä

Arvoisa puhemies!

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja heidän lastensa oikeuksista on väitelty eduskunnassa moneen otteeseen. Joku voisikin ihmetellä, mikä ihme ihmisten sukupuolielämässä meitä kansanedustajia niin kiinnostaa, kun sitä pitää täällä jatkuvasti vatvoa.

Kyse on tietysti paljon moniulotteisemmasta asiasta kuin siitä, kehen kukin meistä saa tuntea vetoa, ketä kukin meistä saa rakastaa. Esimerkiksi tässä lakiesityksessä on kyse siitä, onko samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsilla oikeus molempiin vanhempiinsa. Kyse on siis lasten, ei vanhempien, oikeuksien turvaamisesta. Asian luulisi olevan yksinkertainen ja helppo, mutta puheenvuorot paljastavat sen, että me puhumme toistemme ohi. Emme ymmärrä toistemme argumentteja emmekä niiden taustalla vaikuttavaa maailmankuvaa.

Keskustelussa ovat vastakkain arvokonservatiivit ja liberaalit, ja se ero ilmenee kahtena erilaisena perhekäsityksenä. Lakiesityksen vastustajille vanhemmuus on ensisijaisesti biologiaa. Kaikki on hyvin, kunhan perheessä on mies ja nainen, kolme x-kromosomia ja yksi y-kromosomi. Se sijaan esityksen kannattajien perhemalli perustuu sydämeen, perheenjäsenten keskiseen rakkauteen ja kunnioitukseen kromosomien määrästä riippumatta.

Minä kysyn teiltä, arvoisat kansanedustajat, kumpi on lapsen hyvinvoinnille tärkeämpää, vanhempien sukupuoli vai vanhempien rakkaus.

Miten tämän lain vastustajat voivat heittää roskiin kaikki ne tutkimukset, jotka yksiselitteisesti toteavat, ettei vanhempien sukupuolella ole vaikutusta lapsen kehitykseen, että ainoa ero samaa ja eri sukupuolta olevien vanhempien lasten välillä on se, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset ovat hieman muita suvaitsevaisempia?

Sekö teitä niin pelottaa, suvaitsevaisuuden leviäminen edes hieman?

Koettakaa löytää itsestänne edes sen verran empatiaa, että pystytte edes hetkeksi asettumaan tätä keskustelua seuraavien sateenkaariperheiden asemaan, sillä uskokaa nyt jo viimein, että sateenkaariperheitä on Suomessa jo nyt, on ollut jo vuosikymmeniä siitä riippumatta, mitä tässä talossa on säädetty, että Suomessa elää tuhansia, homojen ja lesbojen kasvattamia lapsia. Kuvitelkaa, miltä teidän puheenvuoronne heistä kuulostavat, että heidän lapsiaan ei pitäisi olla edes olemassa, että he ovat huonoja ihmisiä, vanhempia, huonoja isiä ja äitejä. Jos joku aiheuttaa sateenkaariperheiden lapsille ja vanhemmille tuskaa, niin teidän ahdistuneet puheenne.

Jos ei empatiaa löydy, ajatelkaa edes järjellä. Kuvitelkaa, millaista sosiaalisen vanhemman on asioida lapsen kanssa esimerkiksi neuvolassa tai päiväkodissa, kun hänellä ei ole lapseen mitään oikeutta. Viranomaisten näkökulmasta sosiaalista vanhempaa ei ole olemassa. Sekö on lapsen etu?

Miten tämä näkyy käytännössä? Esimerkiksi siten, että sateenkaariperheet käyttävät huomattavasti muita enemmän yksityistä päivähoitoa, koska lainsäädäntö ja kunnat eivät aina tunnista heitä edes perheeksi. Mitä pienemmällä paikkakunnalla sateenkaariperhe asuu, sitä vähemmän perheessä käytetään perheneuvontapalveluita. Niitä ei yksinkertaisesti ole heille olemassa, koska lain näkökulmasta sateenkaariperheillä ei ole lapsia, ei voi olla.

Arvoisa puhemies!

Hyvät kansanedustajat, kun tästä esityksestä äänestetään, kysykää itseltänne, kumpaa te kuuntelette enemmän, biologiaa vai sydäntä, ja kumpi on teille tärkeämpi, sukupuoli vai rakkaus, ja valitkaa vasta sitten, mitä nappia painatte.