Tietoyhteiskunnassa kansalaisoikeudet laajenevat uusille alueille. Tällainen uusi kansalaisoikeus on tietoyhteiskunnan esteettömyys eli se, että kaikkien on mahdollista käyttää sähköisiä palveluita. Esteettömyys asettaa vaatimuksia tuotteille ja palveluille aina televisioista puhelinpalvelukeskuksiin ja lippuautomaatteihin saakka. Myös verkkosivujen esteettömyys on erittäin tärkeää, sillä erilaisten verkkopalvelujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Tietoyhteiskunnan esteettömyyden toteuttaminen on valtava haaste. Noin 15 prosentilla Euroopan väestöstä on jokin vamma, ja jopa joka viidennellä työikäisellä eurooppalaisella on jokin vaiva, joka edellyttää esteettömiä ratkaisuja. Kaiken kaikkiaan kolme viidestä eurooppalaisesta hyötyy sähköisten palvelujen esteettömyydestä, sillä se parantaa niiden yleistä käytettävyyttä. Äskettäin suoritetussa EU:n laajuisessa kyselytutkimuksessa kuitenkin todettiin, että vain 5,3 prosenttia julkishallinnon verkkosivustoista ja vielä huomattavasti harvempi kaupallinen sivusto oli täysin esteettömyysstandardien mukaisia.
Eurovaaliehdokas Jyrki Kasvi esittelee verkossa pidettävässä vaalitilaisuudessa näkemyksiään siitä, mitä tietoyhteiskunnan esteettömyys konkreettisesti tarkoittaa ja miten tietoyhteiskunnan esteettömyyden asettamiin haasteeseen tulee vastata. Millainen olisi parhaimmillaan tulevaisuuden esteetön tietoyhteiskunta ja erityisesti internet? Miten asiaa voitaisiin edistää esimerkiksi EU:n velvoittavan erityislainsäädännön avulla?
Esityksensä jälkeen Jyrki Kasvi vastaa tilaisuuteen osallistuneiden kysymyksiin. Tiedotusvälineiden on mahdollista sopia erillisen verkkohaastattelun toteuttamisesta tilaisuuden yhteydessä. Haastattelupyynnöt voi lähettää Jyrki Kasvin kampanjapäällikkö Kirsi Koskelinille: kirsi.koskelin (at) gmail.com.
Kasvin vaalitilaisuus on toteutettu Acrobat Connect Pro -ohjelmistolla. Ohjelman avulla esityksen kuuntelija tai voi nähdä ja osallistua verkkoluentoon tavallisen web-selaimen avulla, lopusta pitää huolen tietokoneen Flash-tuki. Kysymykset ja kommentit voi esittää helposti chat-työkalun avulla.. Humac Oy:n palvelimen kautta tilaisuuteen voi enimmillään osallistua 1500 henkilöä.
Ohjeet: Avaa selain osoitteella: http://connect.humac.fi/jyrkikasvi Kirjoita login-ikkunaan esimerkiksi etunimesi ja paina “enter” ja olet verkkoseminaarissa mukana. Suositellaan, että ennen tapahtumaa käynnistät tietokoneesi uudelleen ja liität sen langalliseen verkkoon, jos mahdollista.
Lisätietoja:
Jyrki Kasvi, gsm 050 511 3120
Risto Korhonen, Oppilaitosmyyntipäällikkö Humac Oy, gsm 040 505 7655
Totesit että vain 5,3 % julkishallinnon
sivustoista noudatti
esteettömyysstandardeja _täysin_. Tässä
kiinnostaisi tietää kuinka paljon sitten
oli "hyvää yritystä", ts. sivut olivat
ainakin jotenkuten käytettävissä myös
silloin kun tarvitaan
esteettömyysasetuksia (itse nyt en osaa
muuta kuin kokeilla, pääseekö lynxillä
eteenpäin ja todeta että pieöleen menee,
jos fonttikokoa ei voi muuttaa tai
linkit ovat pikselin kokoisia...)?
Jos sitä esteettömyyttä ei toteuta lista
kädessä, jää helposti jotain
huomaamatta.