Lasten työsuojelu

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura Tutkas piti eilen seminaarin lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Mielenkiintoisista esityksistä jäi mieleen kimpoilemaan muun muassa tutkimusprofessori Matti Rimpelän toteamus, ettei lapsilla ja nuorilla ole minkäänlaistan ”työsuojelua”.

Ja tottahan sen on. Olen itsekin ihmetellyt, miksi esimerkiksi kouluissa havahdutaan sisäilman huonoon laatuun vasta, kun opettajien sairastuvuus nousee niin paljon, että se näkyy työterveystilastoissa. Lasten sairastuvuutta sen sijaan ei samalla tavalla tilastoida, vaikka tilastollisesti merkitsevät poikkeamat ilmenisivät suuremmassa populaatiossa nopeammin.

Päivänkehrän koulun taannoiset ongelmat ovat tästä valitettavan hyvä esimerkki. Oppilaiden vanhemmat valittivat vuosia, että lapsilla on jatkuvia hengitystieongelmia. Terveyskeskuslääkäritkin osasivat jo kysyä köhiviltä lapsilta, missä koulussa nämä ovat. Valituksiin reagoitiin kuitenkin vasta kun opettajat sairastuivat riittävästi. Tutkimuksissa rakennus osoittautui varsinaiseksi homepesäksi.

Entä kuinkahan moni aikuinen suostuisi tekemään töitä pulpetissa? Työsuojeluvaltuutettu huudettaisiin välittömästi paikalle ihmettelemään tuolin puuttuvia säätöjä, pehmusteita ja kyynärtukia. Lasten ja nuorten kasvavat tuki- ja liikuntaelimistöt vaatisivat itse asiassa paljon huolellisempaa kalusteiden valintaa kuin meidän aikuisten jämähtäneet selkänikamat.

Kouluterveydenhoito putoaa kahden hallintosektorin rajarailoon, se ei tunnu olevan kunnissa oikein kenenkään vastuulla, eikä valtiokaan osaa päättää, vastaako valvonnasta opetusministeriö vai sosiaali- ja terveysministeriö.

Toki seminaarissa nousi esiin muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi se, ettei isiä ole äitiysneuvoloissa olemassa, koko toiminta tilastoinnista ja kirjanpidosta lähtien perustuu siihen, että lapsella on vain äiti.

Tai että jatkuvan ”ei oo rahaa” -ruikutuksen asemesta Imatara on päättänyt palkata lisää perhetyöntekijöitä, tehdä investoinnin perheiden tulevaisuuteen ... ja todennäköisesti säästää tulevaisuudessa pitkän sentin.

Niin ja lasten mielestä tärkeimpiä koulussa opittavia tietoja ja taitoja ovat sosiaaliset taidot, joita ei opeteta millään virallisella oppitunnilla. Onko välitunti koulun tärkein oppitunti?

Professori Tuula Tamminen kertoi lastenpsykiatrian ongelmista: ongelmia ei tunnisteta, vanhempien motivointi hoidon tarpeeseen, nuorten mielenterveyspalveluiden pirstaleisuus, jonot tutkimuksiin, asianmukaista hoitoa ei ole tarjolla.

Ei ihme, sillä koko ala on uusi, vielä 30 vuotta sitten lääketiede ei uskonut esimerkiksi lasten masennuksen olevan olemassa. Tämä näkyy edelleen mm. siinä, että taudinkuvat ovat suurelta osin peräisin aikuisille tehdyistä tutkimuksista.

Se jäi mieleen, ettei kukaan maininnut perhettä. Kun lapsi sairastuu psyykkisesti, silloin sairastuu koko perhe. Ja kun vanhempi sairastuu psyykkisesti, se vaarantaa myös lapsen henkisen tervceyden. Hyvin helposti käy niin, että jokainen perheenjäsen käy lopulta omalla psykiatrillaan hoidossa.

Netarista, netissä tehtävästä nuorisotyöstä kertoi suunnittelija Tero Huttunen. Hänen esityksestään jäi mieleen lasten aikuisen nälkä. Se panee kysymään, missä näiden lasten omat aikuiset ovat, kun se aikuinen keskustelukumppani on haettava netistä.

Nuorten seksuaalista kaltoinkohtelusta kertoi Väestöliiton projektikoordinaattori Kirsti Porras. Karua kertomaa, josta jäi vaivaamaan seksuaalisesti kaltoinkohdeltuja lapsia tukevan toiminnan määräaikaisuus. Rahoitus on turvattu vain pariksi vuodeksi kerrallaan, aivan kuin ilmiö olisi tullut tyhjästä ja katoisi itsestään, jolloin projekti voidaan päättää.

 ^{CC: by-nd-nc}