Helvetti on sitten virallisesti jäätynyt. Muuten ei viimeöinen olisi ollut mahdollista. Ennen Lordia Suomi on rämpinyt Euroviisujen mutasarjassa pidempään kuin minua on ollut edes olemassa!
Lopulta Suomessa tajuttiin, ettei Euroviisua voi tehdä, sen sijaan kannattaa keskittyä omaan musiikkiin ja viedä se loppuun asti.
Ostin onneksi eilen uuden television kesämökille, jossa seurasimme kisoja. Vanhasta olisi todennäköisesti kaiutin räjähtänyt. Sääli, etten ollut raahannut myös kotiteatterin bassoja mökille. Siinä olisi tyhjennyt linnunpöntöt naapureidenkin tontilta.
Pakko myöntää, että Lordin voitossa hiveli paitsi Suomen menestys myös se, miten Suomen edustuskappaletta satanismiksi ym. parjanneet tahot saivat nenilleen. Jos todellisuudentaju on niin pahasti häiriintynyt, että ottaa Lordin hahmot ja sanoitukset tosissaan, vika ei ole musiikissa eikä soittajien esiintymisasuissa vaan jossain ihan muualla.
Ehkä jos oikeasti uskoo enkeleihin, demoneihin sun muihin yliluonnollisiin olioihin, voi olla vaikea käsittää, etteivät kaikki muut suhtaudukaan asiaan samanlaisella vakavuudella. Mutta silloin pitää lukita ovet ja sulkea verhot, sulkea radio ja televisio ja pysytellä sisätiloissa, pahan maailman ulottumattomissa.
Ja ainakin minusta kaikki se Euroviisu-lavalla illan mittaan hyllynyt silikoni ja botox oli paljon pelottavampi ja paheksuttavampi näky kuin joku lateksi-maski. Euroviisuista on viime vuosina tullut varsinainen silikoni-implanttien myyntiesittely.
Ja "ammattikorkeakoulukulttuuri" etenee voittoisasti, kuten jääkiekossa ja formuloissa. - Olin ymmärtävinäni, että tämä sympaattinen nuori mies oli opetellut maskeerauksenkin itse.
Eikös se Kasvi ole hiukan niin, että myös tietotekniikassa teekkarit ja nykyisin muutkin opiskelevat tai käytännössä oppineet ovat joskus ja joissakin asioissa professoreita huimasti etevämpiä?
Jukka Kemppinen (21.5.2006 17.55)
Mitä vikaa silikooneissa on? Ainakin edes yrittävät huolehtia ulkonäöstään. Suomessa kun saisi naiset edes huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan (ulkonäöstä puhumattakaan) niin olisi jo edistystä.
Ari Heikkinen (22.5.2006 23.52)
Luulenpa kyllä että Lordin parjaamisessa ei ole niinkään kyse demoneihin uskomisesta kuin siitä perinteisestä suomalaisesta suvaitsemattomuudesta, jossa kaikki erilainen on tuomittavaa.
Esimerkiksi minä en näe Lordissa mitään häiritsevää vaikka yliluonnollisiin olentoihin uskonkin. Ja onhan Lordia uskovaisten parissa kiitelty myös viisujen siveimmästä esiintymisasusta - paljasta pintaa ei ollut senttiäkään.
Sitä paitsi laulaahan Lordi yhdellä kappaleellaan että "Satan is a loser." Ei uskovaisilla luulisi olevan mitään moista vastaan. Paitsi ehkä niillä satanisteilla.
Tommi Koivula (23.5.2006 11.11)
Samalla logiikallahan voisi kuvitella, että jos avaruusmerijalkaväen sotilas ampuu tiensä läpi helvetin, on kyseessä tietenkin saatananpalvontapeli.
Yllätyin hieman kuin luin viisut voittaneen biisin sanoitukset ja sitten vertasin sitä ennen viisuja olleeseen kohuun. Ainakaan maallikon mielestä laulu rokkienkeleistä, jotka pelastavat ylösnousemuksen jälkimaininkeihin juuttuneet metallimiehet ei kuulosta kovin satanistiselta.
Mika Hirvonen (23.5.2006 15.59)
Ymmärränkö oikein: Jos uskoo enkeleihin on pysyttävä poissa näkyviltä. Onko tämä sitä vihreää avarakatseisuutta: vain pakanat ovat järkeviä ihmisiä?
Isukki (24.5.2006 11.22)
Isukki, minä ainakin tulkitsin tuon kehotuksen sisään lukittautumisesta suunnatuksi niitä paatuneita yrmytosikkoja kohtaan joiden on hankala tajuta vaikkapa sitä, että lateksidemoniksi pukeutuminen voi olla toisille harmitonta huumoria eikä vakavasti otettava uskonnollinen kannanotto. Ja yrmyjä löytyy kyllä pakanoistakin.
Tämä tietysti vain minun tulkintani.
Tommi Koivula (24.5.2006 14.03)
Ensinnä enempien väärinkäsitysten välttämiseksi, tätä listaa lukee ja kommentoi muitakin Ari Heikkisiä kuin Vihreän liiton puoluesihteeri Ari Heikkinen :-) Jotkut toimittajat ovat nimittäin jo ehtineet utelemaan, edustaako "puoluesihteeri" Ari Heikkisen käsitys suomalaisten naisten hygieniasta puolueen virallista kantaa :-p
Isukille minun on puolestaan myönnettävä, että sanavalintani oli kieltämättä jyrkkä. En vaan ole keksinyt mitään muuta järkevää selitystä sille millaisia reaktioita Lordin valinta Suomen euroviisuedustajaksi tietyissä piireissä aiheutti.
Jotkut ilmoittivat muuttavansa Ruotsiin, koska Lordi valittiin. Aluksi koko juttu nauratti, mutta viime aikoina on ollut lähinnä surullista tajuta elävänsä maassa, jossa joku näkee Lordissa jonkinlaisia uskonnollisia merkityksiä (kuten Tommi totesi).
Jyrki J.J. Kasvi (24.5.2006 19.10)
Järkevä selitys vaatisi, että Lordin lähtöä euroviisuihin olisi vastustettu järki- eikä tunnesyin. Ja kyllähän niin tehtiinkin. Väite, että Lordin esitys oli liiaksi viisunormeista poikkeava voittaakseen osoittautui vääräksi, mutta peruste oli järkevä.
Äänekkäin ja eniten uutisoitu vastustus on kuitenkin perustunut pitkälti tunteeseen. Erityisesti uskonnolliseen ja kansallistunteeseen. Joidenkin ihmisten mielestä uskontoon ja isänmaahan ei saisi liittää huumoria. Lordin uskonnollisia teemoja sivuava ulkonäkö ja kappale närkästytti osan näistä ihmisistä, ja loput taas nuuskasivat purkillisen herneitä nenäänsä siitä, että Suomea edustettiin huumorilla. Jokuhan voisi vaikka nauraa meille...
Ei tällainen huumorintajuttomuus ole mitään uutta. Riehaannuttiinhan jokin aika sitten harmittomista uskontoaiheisista pilakuvistakin. Eikä moinen käytös myöskään rajoitu uskonnollisiin henkilöihin. Netistä löytyy huumorisivustoja, joilla on myös kansallisuuksiin kohdistuvaa huumoria. Vaikka vitsit ovat yleensä varsin kesyjä, perinteisten ruotsalaisvitsien tasoa, ovat sivustojen ylläpitäjät saaneet niistä negatiivista palautetta ihan tappouhkauksiin saakka. Olen myös nähnyt raivostunutta palautetta sivulla, jolla pilailtiin ihan tavallisen harrastuksen kustannuksella.
Tommi Koivula (26.5.2006 10.04)
Sano kuule Jyrki ihan reilusti oikealla nimellä (mihin sitten viittaatkin), äläkä heiluttele sormea löyhän epämääräisesti "tiettyihin piireihin" päin. Kristittynä tuntuu ihan aavistuksen verran pahalta kun leimakirves on heilahtanut ja otsassa lukee "uskoo yliluonnolliseen, ei hyväksy, etteivät kaikki usko".
Lordi on hyvää rokkia. En ole mikään varsinainen hard rock diggari, mutta tunnistan kyllä hyvän biisin. Lordin "Would You Love A Monsterman" on sellainen. Jos tuijottaa vain rumaan kuoreen, on helppo paheksua.
Missäköhän piireissä yllä silikoneja ja naisten hygieniaa kommentoinut Ari Heikkinen oikein liikkuu? Havainnot eivät osu yksiin oman empiriani kanssa. :-)
Tero Tilus (28.5.2006 13.50)
Kyllä se minusta tuolla oli itse merkinnässä auki kirjoitettuna eli tarkoitin niitä, jotka nimenomaan uskonnollisin perustein olivat sitä mieltä, ettei Lordi saisi edustaa Suomea Euroviisuissa. Sitä minun on ollut niin vaikea käsittää. Ellei sitten ollut kyse laskelmoidusta profiilin kohotuksesta, koska julkisuus oli taattu.