Puhe VNK:n sosiaalisen median seminaarin avauksessa 9.3.2010
Hyvät kuulijat
Tervetuloa valtioneuvoston sosiaalisen median seminaariin!
Kun Internetin edeltäjän, Arpanetin kaksi ensimmäistä tietokonetta muodostivat haparoivan yhteyden lokakuussa 1969, kukaan ei osannut aavistaa, miten tuo kahden koneen verkko laajenisi ja levittäytyisi neljässä vuosikymmenessä koko maailmaan ja yhdistäisi yhä kasvavan osan ihmiskunnasta, nyt jo lähes kaksi miljardia ihmistä, vain klikkauksen päähän toisistaan.
Ensimmäisessä kehitysvaiheessa Internet oli nimenomaan tietokoneiden verkko, ja teknologian näkökulmasta se on sitä toki edelleen. Määritelmän mukaan internet on TCP/IP-protokollaa käyttäen yhteyttä pitävien tietokoneiden verkko.
Vuosikymmenten myötä internetistä kehittyi kuitenkin myös tiedon verkko, Ted Nelsonin jo 1960-luvulla visioima globaali Xanadu, jossa kaikki ihmiskunnan tieto muodostaa valtavan linkittyneen hyperdokumentin, jota on sittemmin alettu kutsua world wide webiksi.
10 viime vuoden aikana internetin kehitys on saavuttanut kolmannen vaiheensa, siitä on tullut ihmisten verkko, sosiaalinen media, joka yhdistää paitsi koneita ja tietoa myös meitä ihmisiä. Tekniikan puolesta tämä kehitysvaihe olisi ollut mahdollinen jo paljon aiemmin, mutta me ihmiset emme olleet vielä sosiaalisesti valmiita blogien ja facebookien maailmaan. Me emme itsekään ymmärtäneet, mitä kaikkea tällä meidän luomallamme tekniikalla voi tehdä … Vastaavia oivalluksia tulee eteen todennäköisesti vielä useita.
Suomen kaltaisissa vanhoissa teollisuusmaissa ja Kiinan kaltaisissa uusissa nousevissa maissa ihmisten sosiaalisesta elämästä yhä suurempi osa on netissä, blogit, meset, twitter, flickr, youtube, nettipelit, kaikkien suosio perustuu niiden sosiaalisuuteen, toisten netin käyttäjien kohtaamiseen. 20 suosituimman englanninkielisen nettisivuston joukkoon mahtuu vain muutama Googlen kaltainen osoite, joka ei ole nimenomaan sosiaalinen media.
Samalla Internetistä on tullut yhä keskeisempi osa ihmisten arkea, elämän perusinfraa siinä missä sähkö tai vesi- ja viemäröinti. Käytännössä nettiyhteydestä on tullut kansalaisoikeus. Jo lain perusteella jokaisella suomalaisella on oikeus vähintään yhden megan tietoliikenneyhteyteen. Eikä sitä nettiyhteyttä voi katkaista, sillä samalla katkeaisi paljon muutakin, laskujen maksaminen, matkojen varaaminen, ja mikä tärkeintä, ihmisten sosiaalinen elämä. Yhtä hyvin voisi katkaista ihmisen kotiovelle vievän tien.
Usein ajatellaan, että teknologia on neutraalia, ettei teknologialla ole arvoja, mutta Internet on hyvä esimerkki siitä, miten teknologialla on sisäänrakennetut arvot, jotka määrittelevät sen varaan rakennettua yhteiskuntaa. Miksi Internet tuottaa viranomaisille niin paljon päänvaivaa, miksi sitä on niin vaikea hallita. Ei tarvitse kuin katsoa, ketkä ja missä ja milloin ohjelmoivat sen ydinprotokollien ensimmäiset versiot. He olivat yliopistotutkijoita 60/70-lukujen Kaliforniassa. Internetin ohjelmoivat hipit, ja nuo netissä nuo hipit muuttavat edelleen maailmaa omaksi kuvakseen.
Netin varaan rakentuvaan kulttuuriin ollaan vasta nyt havahtumassa. Kokonainen suomalaisten nuorten nettinatiivien sukupolvi ehti 2000-luvun alussa Habboon ja IRC Galleriaan ja sosiaalisiin medioihin ennen kuin perinteiset mediat, vanhemmat saati viranomaiset tai poliitikot huomasivat, mitä oli tekeillä. Ja sitten kun lopulta havahduttiin, perinteiseen tapaan kauhisteltiin: Nuorisohan oli menossa tietokoneidensa ääressä ihan tärviölle. Siitä on tultu vuosikymmenessä pitkälle, kun jo valtioneuvoston kanslia järjestää seminaarin sosiaalisen median käytöstä valtionhallinnossa.
Sitä paitsi nuo ensimmäiset nettinatiivit alkavat olla jo työelämässä ja odottavat saavansa julkisia palveluita itselleen luontaisessa muodossa.
Mikä sosiaalisen median kulttuurissa sitten on niin erikoista. Vapaus! Vapaus valita, luoda ja julkaista. Sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi olla massamedia, jolla on tuhansia lukijoita, kuulijoita tai katsojia. Riittää että sanoma kiinnostaa, sillä sanoman levittäminen on ilmaista. Etelä-Korean Ohmynews-uutispalvelu on tämän muutoksen tunnetuin edelläkävijä. Kun riippumattoman lehden tai tv-kanavan perustaminen ei ollut perinteiseen mahdollista, kansalaiset loivat itse oman riippumattoman tiedotusvälineensä. Saksassa sosiaalinen paine loi puolestaan perinteiselle medialle armottoman vahtikoiran, bildblog-sivuston, joka raportoi lehdistön väärinkäytöksistä, huolimattomasta uutisoinnista, epäeettisestä tietojen hankinnasta ja suoranaisesta korruptiosta.
Sosiaalisen median myötä politiikan sanastoon ovat ilmestyneet meemien, elävien ideoiden ympärille muodostuvat spontaanit kansaliikkeet, jotka voivat syntyä ja kadota muutamassa päivässä. Esimerkiksi Filippiinien presidentin eroon vuonna 2001 johtaneet massamielenosoitukset lähtivät liikkeelle kännykästä kännykkään kiertäneistä ketjutekstareista.
Tiedotuksen näkökulmasta sosiaalinen media on haaste ja uudistumisen paikka, sillä siinä missä perinteinen media on keskitettyä ja hierarkkista, helposti hallittavissa ja ohjattavissa, sosiaalisella medialla ei välttämättä ole keskipistettä, josta siitä saisi otteen. Ei ole ketään, jolle voisi lähettää lehdistötiedotteen saati oikaisuvaatimuksen.
Yhteiskunnan kehityksen kannalta sosiaaliseen mediaan liittyy myös uhkakuvia. Kun jokainen voi valita omaa ennakkokäsitystään tukevat tietolähteet, todellisuudesta tulee monikko. Mielipiteet ja ristiriidat kärjistyvät, kun Arvi Lind ei enää ilmoitakaan kansakunnan virallista totuutta kaikilla tv-kanavilla joka ilta kello puoli yhdeksän. Hyvän esimerkin tästä kehityksestä tarjoaa Yhdysvaltojen jakautuminen Fox-Yhdysvaltoihin ja CNN-Yhdysvaltoihin, joiden on hyvin vaikea käydä dialogia, koska käsitykset todellisuudesta ovat niin kaukana toisistaan.
Sosiaalinen media uhkaa myös jakaa ihmiset kahteen luokkaan, niihin, jotka käyttävät sosiaalista mediaa ollakseen yhteiskunnan aktiivisia jäseniä, seuratakseen yhteisiä asioita ja vaikuttaakseen julkiseen päätöksentekoon. … Ja niihin, jotka käyttävät uusia medioita nimenomaan välttääkseen osallistumista, ollakseen entistäkin passiivisempia. Heti kun vastaan tulee jotain politiikkaan tai yhteiskuntaan liittyvää, klikataan ruudulle pumptsipumia.
Digikuilun asemesta yhteiskuntaa jakaa aktiivisuuskuilu.
¤ ¤ ¤
Suomessa valtio ja kunnat ovat lähteneet hitaasti verkkoon, paljon hitaammin kuin esimerkiksi, Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa tai Etelä-Koreassa. On pakko kysyä, miksi suomalaiset ovat jo pitkään hoitaneet pankkiasiansa ja matkavarauksensa sähköisesti, mutta kuntien ja valtion sähköiset palvelut ovat edelleen … liian usein netistä printattavia lomakkeita.
Toisaalta sähköisten julkisten palveluiden kehityksen pysähtyminen antaa meille nyt mahdollisuuden ottaa opiksi muualta. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse, eikä kaikkia virheitä tarvitse toistaa.
Hyvän esimerkin tällaisesta Suomeen opittavasta uudesta toimintatavasta tarjoaa Iso-Britannian viranomaisten periaate, että viranomaisten julkiset tietokannat ovat ilmaiseksi kaikkien, niin yritysten kuin kansalaistenkin käytettävissä. Viranomaisten ei tarvitsekaan yrittää keksiä ja kehittää kaikkia palveluita itse, sillä kansalaiset tietävät itse parhaiten, mitä palveluita he tarvitsevat.
Tämä vaatii meiltä kuitenkin aivan uudentyyppistä asennetta. Suljettujen tietojärjestelmien asemesta meidän onkin avattava tietokantamme ja luotava niihin avoimet sovellusrajapinnat, jotka mahdollistavat uudentyyppisten, eri tietolähteitä hyödyntävien mashup-palveluiden kehittämisen.
¤ ¤ ¤
Hyvät kuulijat – osallistujaluettelon mukaan suurin osa teistä on ammatiltaan tiedottajia. Sori vaan, tiedottajan ammatti on tulevaisuuden historiaa. Perinteinen tiedottaminen on yksisuuntaista viestintää, joka sopii vanhanmalliseen yhdeltä monelle suunnattuun broadcasting mediaan.
Sen sijaan sosiaalinen media on kaksi- tai monisuuntaista monelta monelle viestintää, jossa vastaanottaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin lähettäminen, kuuleminen yhtä tärkeää kuin sanominen. Viestintää ei voi enää samalla tavalla kontrolloida, sillä viestien sisällöistä vastaavat vähintään yhtä suuressa määrin viestien vastaanottajat kuin niiden lähettäjät.
Ehkä kontrollista luopuminen, on sosiaalisen median vaikein läksy.
Lopuksi – yksi kysymys, tai oikeastaan kolme. Ensimmäiseksi, kuinka moni teistä on jo tweetannut tai qaikunnut tai facebookannut olevansa täällä tänään? Hyyvä.
Entä kuinka moni on laittanut verkkoon tämän tilaisuuden webcastin osoitteen, jotta mahdollisimman moni voi seurata, mitä täällä tänään puhutaan. OK!
Entä kuinka moni raportoi tästä seminaarista qaikun seminaarikannuun tai jollekin muulle vastaavalle kanavalle?
Eli ei kun komukka tai läppäri tai mikä lie syliin ja tekemään sosiaalista mediaa käytännössä. Opitaan aamupäivällinen uusia ajatuksia, jaetaan ne maailmalle ja luodaan samalla jotain uutta.
|
