Suomalaisia poliitikkoja moititaan usein huonosta kielitaidosta. Kaikkihan me olemme joskus naureskelleet poliitikkojemme tankero-englantia ja tunteneet myötähäpeää heidän esiintyessään kansainvälisillä foorumeilla.
Enää ei pahemmin naurata. Ennen kansanedustajan uraa puhuin ja kirjoitin mielestäni sujuvaa englantia (ääntämisestä en sano mitään). Mutta kun tänään kerroin unkarilaisille kollegoille tulevaisuusvaliokunnan toiminnasta, huomasin tankkaavani sanoja aivan eri tavalla kuin vielä viisi vuotta sitten.
Tutkijana englantia käytti päivittäin ja englanninkieliset kirjat ja sarjakuvat päälle. Kedinä englanniksi saa työn puolesta puhua tai kirjoittaa ehkä kerran kaksi kuussa. Vapaata aikaakin on niin paljon aiempaa vähemmän, että myös omaksi ilokseen lukeminen on huvennut rippuseksi aiemmasta.
Kielitaito on kuin hyvä puukko. Se pysyy terässä vain kun sitä käyttää ja hioo jatkuvasti. Mutta ulos sateeseen unohdettuna se ruostuu ja tylsyy nopeasti.
Muutama vuosi kansanedustajana tekee helposti kenestä tahansa tankeron, jos hän ei aktiivisesti etsi tilaisuuksia käyttää kielitaitoaan. Onneksi ratkaisu on omalta osaltani helppo ja miellyttävä. Minun täytyy vaan varata entistä enemmän aikaa sarjakuvien ja kirjojen lukemiseen. Ja alkaa käyttää Wowissa TeamSpeakia.
Sanavarasto saattaa tosin muotoutua aika erikoiseksi.
Hmm, vai että WoWia. Ei ihmekkään ettei
vapaa-aikaa tahdo löytyä ;)
vektori (9.4.2008 14.33)
Heh, kokeileppas saada 25 raidipoppoo
eduskunnasta kasaan :) Naurattaa kyllä
jo ajatella muutamat edustajat
hihkumassa teamspeakissa apuja :D
Timo (9.4.2008 16.00)
Toisaalta vieraiden kielien taidon
rapautuminen kertoo suomen kielen
vahvasta asemasta politiikassa, vaikka
EU onkin merkittävä tekijä myös kotimaan
politiikassa. Olisi mielenkiintoista
tietää millä kielellä EU-asioita
koskevat paperit tulevat
kansanedustajille? Onko kaikki komission
ja muiden EU-elimien päätökset käännetty
suomeksi?
Suomen uudella ulkoministerillä onneksi
pysyy kielitaito vireänä, siitä pitänee
englantilainen vaimo huolta...
JuP (9.4.2008 21.40)
Aina olen halunnut päästä gänkkimään
poliitikkoja, nythän tässä olisi hyvä
tilaisuus jos tietäisi missä päin
pelaat. ;)
rihkis (10.4.2008 09.35)
Khadgarissa... Tällä hetkellä
aktiivisimpana hahmona on lvl 41 female
blood elf rogue.
Jyrki J.J. Kasvi (10.4.2008 09.54)
Suomalaisten poliitikoiden
kielitaitoparjaus voidaan mielestäni
ottaa todesta vasta kun sitä on verrattu
muiden maiden poliitikoiden
englanninkielentaitoon. Se mikä
ääntämisessä hävitään voitetaan
todennäköisesti kielen rakenteiden
hallinnassa.
Katariina (10.4.2008 10.32)
Bussissa istuessa on muuten hyvä lukea
kirjaa (jollei ole pahaa taipumusta
autopahoinvointiin, minun on onneksi
lähes kadonnut) - ja siinä voi sitten
petrata kielitaitoaankin. on se 20-30
min päivässäkin jotakin!
Laura Kataja (10.4.2008 11.59)
JuP: Eivätköhän EU-paperit käännetä
kaikille EU:n virallisille kielille. Ja
hyvä niin. En minä ainakaan halua, että
asioista päätettäessä poliitikolta jää
joku vieraan kielen nyanssi
ymmärtämättä.
Suomalaisella aksentilla puhuttu
englanti kuulostaa tietenkin tyhmältä,
mutta esimerkiksi ranskalaisella
aksentilla englanti kuulostaa todella
hienostuneelta. :-)
Riitta (10.4.2008 22.21)
Kyllä huonosti äännetty kieli kuulostaa
aivan yhtä typerältä sekä suomalaisen
että ranskalaisen suussa. Suurimmalla
osalla suomalaisista ei ole kyllä
kielitaidossaan yhtään hävettävää, kun
vertaa keskieuroopan suurten maiden
kansalaisten kielitaitoon. Koulutettu
suomalainen osaa n neljää kieltä, kun
koulutettu ranskalainen hädin tuskin
kahta...