Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki:

Pilakuvien seuraami­nen on paras tai ainakin hauskin tapa tunnustel­la yhteiskun­nan pulssia, ja Editorial Cartoons of the Day kokoaa yhteen hyvän valikoi­man amerikka­laisia pilakuvia.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon

Julkilausuma homofobiasta

Tänään vietetään Kansainvälistä homofobian vastaista päivää.

Maailmassa on edelleen paljon maita, joissa ihmisten täytyy pelätä seksuaalisen suuntautumisensa takia tai joissa heitä syrjitään sen vuoksi.

Suomessa syrjintä on virallisesti kielletty, mutta viime kuukausina käyty julkinen keskustelu on todistanut, että homofobian vastaista päivää on syytä viettää myös meillä.

Siksi me olemme nimenomaan tänään nimenomaan täällä.

Sillä Suomen julkisessa keskustelussa on edelleen vallalla käsitys, että jonkun esittäminen homoseksuaalina … edes fiktiivisessä animaatiossa … on pahin mahdollinen loukkaus häntä ja kaikkia häntä kunnioittavia ihmisiä kohtaan.

Yhdenvertaisuus ei toteudu suomalaisessa ilmapiirissä, jossa ihmisten ansioita arvioidaan sen perusteella, mikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa on. On loukkaavaa kaikkia Suomen satojatuhansia homoseksuaaleja kohtaan, että suurin mahdollinen loukkaus, jonka toisesta voi sanoa on se, että hän on homo.

Seksuaalinen väkivalta voi olla luonteeltaan myös henkistä. Ja tietoinen vaikeneminen ja silmien ummistaminen on myös homofobiaa.

Me emme saa ummistaa silmiämme. Me emme saa vaieta.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät syrjinnän. Meidän tulee aktiivisesti vaikuttaa sen puolesta, että tämä toteutuu myös seksuaalivähemmistöjen oikeutena elämään ilman ennakkoluuloja, syrjintää, vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Kaikilla ihmisillä on oltava oikeus vapaaseen elämään ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin sukupuolestaan, sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisutavastaan riippumatta.

Tämä ei valitettavasti toteudu vielä edes Euroopassa. Euroopassa, etenkin entisen Neuvostoliiton vaikutusalueella on maita, joissa ihmiset eivät uskalla edes kulkea käsi kädessä samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa ilman väkivallan pelkoa. Euroviisufanit joutuvat matkustamaan samassa pelon ilmapiirissä Serbiaan, jossa äärinationalistit ovat uhanneet homoseksuaaleja väkivallalla.

Euroopan parlamentti hyväksyi vuosi sitten päätöslauselman homofobiasta Euroopassa. Päätöslauselmassa korostetaan oikeutta yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Parlamentti vaati homoseksuaalisuuden rangaistavuuden poistamista maailmanlaajuisesti. Samalla se ilmoitti viettävänsä homofobian vastaista päivää joka toukokuun 17. päivä, tänään.

Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan vielä toteudu, ei edes Suomen lainsäädännössä. Oikeusministeriössä on valmistelussa esitys perheen sisäisen adoption toteutumisesta rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Senkään toteutumisen jälkeen ei olla tilanteessa, jossa yhdenvertaisuus täysin toteutuisi. Samaa sukupuolta olevien avoparien ja rekisteröityjen parien tulee saada vastaavat oikeudet ulkoiseen adoptioon, hedelmöityshoitoihin, juridiseen vanhemmuuteen ja tulonsiirtoihin kuin eri sukupuolta olevilla pareilla jo on.

Myös Suomen ulkomaansuhteissa, kauppapolitiikassa, kehitysyhteistyössä ja EU-politiikassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset on otettava painokkaasti esille.  

Meidän ei tule koskaan, missään, millään tekosyyllä, suvaita suvaitsemattomuutta.

Kommentit

    » Lisää kommentti
Ihan hyvä kirjoitus. Itse olen näin
teekkarihomona huomannut, että
oikeastaan ainoa itseäni ärsyttävä juttu
on tuo, miten kamalana asiana jotkut
heterot pitävät, kun heitä kutsutaan
homoksi. Toisaalta tietoteekkarit
tuntuvat olevan niin eri maata ja
mieluusti myös yrittävät näyttää
olevansa homoja mm. harrastamalla
keskenäistä halailua jne. Eli parempaan
suuntaan ollaan menossa ainakin täällä,
toivottavasti tulevaisuudessa myös
maakunnissa.
Julius (17.5.2008 20.55)
Hyvä kirjoitus! Ja todellakin,
esittämällä että jonkun homoseksuaaliksi
sanominen on loukkaavaa loukataan
kaikkia homoseksuaaleja. Siitä että näin
ajatellaan tarvittaisi kyllä vähän
laajempaa keskustelua ja monen ihmisen
mm. Gustav Hägglundin olisi paikalla
pyytää anteeksi. Vaikea kuvitella että
vastaavaa keskustelua olisi voinut
syntyä esimerkiksi Englannissa.
Vaikka väkivallan mahdollisuus onkin
erilainen vaikka Venäjällä tai
Itä-Euroopassa, niin harvoin täällä
Suomessakaan näkee miehiä kulkevan käsi
kädessä. Jostain sekin kertoo. Käsi
kädessä kulkevat miehet ovat lähes aina
turisteja. Toisaalta ei homot (jos
näyttää siltä miltä homot ihmisten
mielestä näyttää)eikä aina lesbot voi
käydä Suomessa porukalla esim.
halvimmissa baareissa, koska ihmiset
solvaavat ja saattavat käydä kiinni.
riikka henttonen (22.5.2008 11.34)
Yhdyn pitkälti bloginpitäjän käsityksiin
siitä, kuinka perusihmisoikeudet ovat
tärkeitä kaikille, mutta tässä
kysymyksessä on myös pohdittava
tilanteita, joissa eri perusoikeudet
ovat toistensa kanssa ristiriidassa.
Nykyisellään seksuaalivähemmistöasioiden
suosiminen on jo johtanut ja uhkaa
jatkossakin johtaa yhä pahempiin lasten
oikeuksien ja uskonnonvapauden
loukkauksiin.

Huonon hedelmöityshoitolain ja liian
väljien adoptiouudistusten seurauksena
lapsi saattaa jäädä vaille tapaamis- ja
perintöoikeuksia biologiseen isäänsä tai
äitiinsä, vaikka tämä olisi tiedossakin.
Äidin tai isän samaa sukupuolta oleva
kumppani ei tätä tarvetta korvaa.
Etävanhemmat joutuvat pelkäämään
oikeuksiensa mitätöimistä
vastentahtoisestikin
seksuaalivähemmistöoikeuksien
korostamisen vuoksi, koska näillä
"uudistustarpeilla" on tapana
hallitsemattomastikin levitä.

Vastaavasti eräät kirkon herätysliikkeet
ovat olleet pitkään vaikeuksissa ja
ankaran painostuksen alla sellaisestakin
opetuksesta, joka on normaalia
tunnustuksellista kristillistä opetusta.
On rumaa sanoa esim. SLEY:lle, etteivät
he saa viettää ehtoollista opistolla,
koska heidän olisi pakko mukautua
naispappeuskysymykseen, tai uhata
NMKY:tä oikeustoimilla ja seurakunnan
tiloista häädöllä siksi, että uskaltavat
opettaa perinteisistä kristillisistä
sukupuolirooleista avioliitossa.
Mikko Nummelin (26.5.2008 22.30)
Äh, yhteisölle on tärkeää että on ryhmiä
joita syrjiä, homot ovat sellaisia,tosin
osaavat pistää vastaan (mikä on siis
hyvä asia). On myös ryhmiä joita on
helppo syrjiä ja ovatkin muutenkin jo
päähän potkittuja ja jotka eivät pistä
vastaan,mielenterveysongelmaiset, niistä
yhteisö saa homoja helpomman
syrjintäkohteen, katsoppa monessako
TV-sarjassa syyllinen on parantumaton
skitsofreenikko ! Kyseisestä ryhmästä on
siis edelleen monia ennakkoluuloja.

Hurja (19.7.2009 23.24)