Maailma muuttuu Pekkaseni

Anonyymin verkkoviestinnän kieltäminen on kuitenkin paitsi teknisesti mahdotonta myös periaatteessa tuomittavaa. Se että vaatimus toistuu niin usein kertoo ainoastaan siitä, miten monelta kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut median ja viestinnän perusrakenteiden murros on jäänyt huomaamatta.

Teknisesti mahdotonta

Jokainen joka ymmärtää jotain Internetin tominnasta tietää, että vaatimus vain omalla nimellä kirjoittamisesta on teknisesti mahdoton. Se edellyttäisi koko Internetin purkamista ja rakentamista alusta asti uudelleen. Jos Internetin perusprotokollat olisi koodattu Leningradin yliopistolla, se voisi olla mahdollista.

Ja vaikka Suomi valitsisi Kiinan tien ja säätäisi lain joka kieltää anonyymin viestinnän ja palkkaisi yli 30.000 nettipoliisia valvomaan blogeja ja keskustelufoorumeita, lain kiertäminen olisi silti naurettavan helppoa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö laki ulottuisi myös nettiin, Internetin käyttöä sääteleviä lakeja kirjoitettaessa on vain oltava hyvin tarkkoja, ettei tuloksena ole hyvää tarkoittavia kuolleita kirjaimia. Esimerkiksi seksipalveluiden nettimarkkinoinnin kieltäminen johti ainoastaan palvelinten siirtymiseen Suomesta ulkomaille, täysin Suomen viranomaisten ulottumattomiin: Toiminta jatkuu ennallaan, mutta siihen mahdollisesti liittyviin ongelmiin on paljon aiempaa vaikeampi puuttua.

Se että jotain lakia on helppo kiertää ei toki aina ole hyvä peruste olla säätämättä lakia. Esimerkiksi toisen henkilön nimellä esiintyminen on netissä hyvin helppoa, mikä ei tee siitä millään tavoin hyväksyttävää. Olisikin korkea aika aloittaa keskustelu siitä, tulisiko tällainen toisen nimen väärinkäyttö mahdollisesti kriminalisoida tai ainakin tehdä siitä raskauttava tekijä silloin, kun rikos tehdään toisen nimeä käyttäen. Tällaisia tapauksia voisivat olla esimerkiksi toisen nimissä tehdyt kunnianloukkaukset tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Periaatteessa tuomittavaa

Mutta vaikka anonyymin nettikirjoittelun kieltäminen olisi periaatteessa mahdollista, sitä ei silti tulisi hyväksyä. Suomi ... eikä mikään muukaan maa ei ole niin täydellinen yhteiskunta, että kaikkiin asioihin olisi mahdollista ottaa kantaa omalla nimellään.

Jos Hyvärisen vaatimus toteutuisi, esimerkiksi mielenterveydestä ja seksuaaliterveydestä netissä käytävät keskustelut lakkaisivat ja blogit sulkeutuisivat välittömästi. Ja ne keskustelut ovat kutienkin monelle suomalaiselle elintärkeä henkireikä ja vertaistuen lähde.

Myös yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu köyhtyisi. Hyvän esimerkin tarjoaa kirkon harjoittama seksuaalivähemmistöjen työsyrjintä. Kaikki kirkon työntekijät eivät ole voineet työpaikan menettämisen pelossa ja työpaikkakiusaamisen uhalla keskustella aiheesta kuin anonyymisti. Vastaavasti kirkon seksuaalivähemmistöihin kohdistamaa syrjintää vastustaviin mielenosoituksiin osallistuminen on ollut joidenkin seurakuntien työntekijöille mahdollista vain naamioituna.

Demokratiassa jokaisen kansalaisen on voitava hankkia tietoa ja ilmaista oma mielipiteensä ilman pelkoa – anonyymisti. Muuten kyse ei ole demokratiasta. Tätä kuten kaikkia kansalaisoikeuksia voi tietysti käyttää väärin, mutta se on mielestäni pieni hinta siitä, että myös yhteiskunnan epäkohtiin ja väärinkäytöksiin on mahdollista puuttua ilman pelkoa - anonyymisti.

Plan 9

Siinä Hyvärinen on täysin oikeassa, ettei netissä tule hyväksyä sellaisia kannanottoja, joita ei hyväksytä muuallakaan. Hänen vertailukohteensa, perinteinen ylhäältä alas -media on kuitenkin väärä. Sen sijaan nettikeskusteluja tulisi verrata suulliseen viestintään, toriin tai illanistujaisiin. Siksi ihmisten kynnys lausua mielipiteitään on netissä perinteistä mediaa alhaisempi. Ja useimmissa tapauksissa hyvä niin.

Kunnianloukkaus on aina kunnianloukkaus ja kiihotus kansanryhmää vastaan on kiihotusta kansanryhmää vastaan, tehdään se sanomalehdessä, illanistujaisissa tai nettikeskustelussa. Mitä siis tehdä, jos netin mahdollistamaa anonymiteettiä ei voi eikä tule kieltää?

Itse lähtisin liikkeelle perinteiseen tapaan mediakasvatuksesta, mutta painottaisin median kuluttamisen asemesta sisältöjen tuottamista. Perinteisten medialukutaitojen lisäksi mediakasvatukseen tulisi sisällyttää myös journalistiikan perusteita, esimerkiksi lähteiden käsittelyä, yksityisyyden rajoja ja lainsäädäntöä. Ihmiset eivät aina tiedosta, että netti ei ole mikään villi länsi, jossa voi tehdä mitä tahansa mieleen juolahtaa, että me olemme vastuussa sanojemme totuuden- ja lainmukaisuudesta myös netissä. Nämä ovat tietoyhteiskunnan peruskansalaistaitoja!

Toiseksi kehittäisin poliisin edellytyksiä seurata ja tutkia nettirikollisuutta. Silloin kun lakia rikotaan, myös netissä, tapaus on pystyttävä myös tutkimaan. Tällä hetkellä poliisin voimavarat eivät yksinkertisesti ole tilanteen tasalla.

Kolmanneksi korostaisin meidän kaikkien netin käyttäjien vastuuta. Meidän nettisosiaaliset taitomme ovat vasta muotoutumassa. Aivan kuten puhelimen käytön pelisääntöjen synty vei useita vuosia (eivätkä kaikki osaa puhelinetikettiä kunnolla vieläkään), myös netin sosiaalisten pelisääntöjen kehittyminen vie aikansa. Pidetään siis jääpussi pään päällä ja ne vanhat kunnnon asbestikalsarit jalassa eikä lähdetä mukaan jokaiseen provosointiin, mikä vastaan tulee.