Suoraan sisältöön

Lainaus

I find that good security people are D&D players.
- Bruce Schneier

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 19.08.2008 seuraava »

Nari nari nari

Kokoomuksessa naristaan kuorossa, kun vihreät ovat kehdanneet julkisesti kyseenalaistaa valtiovarainministeri ja puoluejohtaja Kataisen suunnitelmat keventää verotusta yhtä paljon kaikissa tuloluokissa. Mitä muuta kokoomuksessa sitten odotettiin? Jos hallituskumppanin näkemyksiä ei noteerata budjettiesitystä valmisteltaessa, keskustelu siirtyy julkisuuteen. Muutenhan äänestäjille olisi syntynyt se väärä käsitys, että vihreät ovat asiasta kokoomuksen kanssa samaa mieltä.

Se on toki pakko tunnustaa, että Kataisen talousarvioesitystä lukiessa monilta vihreiltä pääsi unohtumaan vanha viisaus ”ei pidä provosoitua kun provosoidaan”, ja sanavalinnat ovat olleet varsin ärhäköitä. 

Kokoomuksen narinassa huvittaa kuitenkin se, että vihreitä kurmuuttaessaan kokoomus sivuuttaa täysin keskustapuolueen suunnalta tulevan samansisältöisen kritiikin. Aivan kuin esimerkiksi Pekkarinen, ts. keskusta, ei olisi hallituksessa. Vai onko keskusta ts. Pekkarinen kokoomukselle liian kova luu haukuttavaksi?

Ymmärrän periaatteessa kokoomuksen huolen veroprogression jyrkentymisen tuloloukuksi mutta siitä ei nyt kuitenkaan ole kysymys. Jos pienituloisten tilanteeseen ei saada verotuksen kautta helpotusta, tuloloukku syntyy sosiaaliturvan puolelle. Ruoan ja asumisen hinnat ovat nousseet viime aikoina sellaiselle tasolle, että myös monet palkansaajat ovat putoamassa toimeentulotuen varaan.

Verotus ja sosiaaliturva muodostavat kokonaisuuden, sitä ei saa valtiovarainministerikään unohtaa.

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 16 kpl)

elokuu 2008

» 29.08.2008 Puppua
» 28.08.2008 Saatanan tunarit!
» 27.08.2008 16 and counting
» 22.08.2008 Homofobiaa naapurissa
» 19.08.2008 Nari nari nari

Kommentit

    » Lisää kommentti
Monilla, kuten minullakin, oli se
käsitys, että jyrkkä veroprogressio oli
nuorsuomalaisille ongelma. Näköjään ei
ole ex-nuorsuomalaisille. Eli potkikaa
Vihreät vaan keskituloista insinööriä
silmille vasemmiston tapaan, kiitos.
Iiro (19.8.2008 17.05)
Itse asiassa vihreät ajavat
perustulomallia kuten taannoin nusutkin.
Se ratkaisisi tuloloukkuongelmat.
Jyrki J.J. Kasvi (19.8.2008 17.27)
Verokeskustelun ongelma tuntuu olevan
se, että siinä laitetaan vain paikkaa
paikan päälle, vaikka koko homma olisi
syytä pistää vaihtoon.

Eipä kyllä sinänsä Vihreillä tunnu
olevan helppoa; muut haukkuvat
kokoomuksen puisto-osastoksi (vaikka
saavat itse aikaan vielä vähemmän) ja
hallituskumppanit haukkuvat muuten vain
yhteistyökyvyttömäksi (kun Vihreät eivät
suostu vietäväksi kuin pässi narussa).
Ryysyläinen (19.8.2008 17.58)
Nari nari tosiaan. Kyllähän Vihreät ja
Keskusta narisevat, mutta miten käy
äänestyksessä?

Tähän asti vaan niin Kepu kuin Vihreät
ovat äänestyksissä kiltisti äänestäneet
Kokoomuksen pillin mukaan.

Eli kyllä Vihreät tuntuvat ihan oikeasti
olevan Kokoomusen puisto-osasto. Samoin
kuin Kepu tuntuu olevan Kokoomusen
maaseutu-osasto.

Kepulla on pääministeri, mutta Kokoomus
johtaa hallitusta
Santeri Kyröhonka (19.8.2008 18.11)
Ratkaisisiko perustulomalli myös ylemmän
keskiluokan marginaalivero-ongelman?

Jos ratkaisisi, niin mikseivät askeleet
oikeaan suuntaan, eli korkeimpien
marginaaliverojen laskeminen muiden
mukana samaa tahtia, kelpaa Vihreille?
Iiro (19.8.2008 22.43)
Ainakin vihreiden viime vaaleissa
esittämä perustulomalli olisi
hyödyttänyt myös ns. "ylempää
keskiluokkaa". Pulma tässä on se, että
piru on detaljeissa. Pelkkä sana
"perustulo" tai "korkeimpien
marginaaliverojen laskeminen" tai ... ei
riitä ellei sitä määritellä
täsmällisillä luvuilla. Ja senkin
jälkeen kuluu aikaa ja purukumia ennen
kuin voidaan tehdä edes ennuste siitä,
mikä on lopputulos. Niin monimutkainen
nykyinen veroista ja sosiaaliturvasta
koostuva tulonsiirtojärjestelmä on.
Jyrki J.J. Kasvi (19.8.2008 22.50)
"Veronmaksajat ry julkisti viime vuonna
palkkatutkimuksen, jonka mukaan pienten
palkkojen verotus on hiukan Euroopan
keskitasoa kevyempää.

Keskituloisten verotus taas on Euroopan
kireimpiä. Progressio on jyrkkä ja
palkankorotusten hyöty valuu valtion
kassaan. Tätä ongelmaa hallituksen
kevennysohjelma jonkin verran
helpottaa."
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_i
d=1394352&s=r?s=k

Samoin kannattaa muistaa, että juuri
ylemmän keskiluokan ja ns.
suurituloisten kohdalla toteutuu suuri
epäsuhta pääomatuloverotuksen ja
palkkatuloverotuksen välillä, johtaen
erilaisiin mielenkiintoisiin
yhtiöratkaisuihin.
Iiro (21.8.2008 16.05)
Vaikka pienituloisten palkkaverotus on
kevyttä, kokonaisveroaste on kuitenkin
Suomessa korkea myös pienituloisille.
Tulovero on progressiivista mutta muut
verotuksen muodot tasaavat verotuksen
progressiota.
vhy (21.8.2008 17.41)
Itse asiassa päivän Hesarissa esiteltiin
progression kehitystä laajemminkin. Koko
laman jälkeisen ajan on progressio
kiristynyt. Eiköhän olisi jo aika
vähintään lopettaa kiristymiskehitys,
jos progression lieventäminen tuntuu
liian radikaalilta.

Ja kuten sanottu: progressio sortaa
yhden tulonsaajan lapsiperheitä (esim.
toisen vanhamman opiskellessa).
Iiro (22.8.2008 09.47)
Lapsiperheille perhekohtainen verotus
olisi ehkä paras ratkaisu. Usein lapsia
haluttaisiin hoitaa kotona mutta
taloudellisten syiden takia lapset
joudutaan laittamaan hoitoon. Alle
kolmivuotiaille kotihoito on hyvä
ratkaisu koska sillä vältetään
tautikierre, jonka vuoksi sitten
vanhemmat joutuvat olemaan joka
tapauksessa paljon poissa töistä. Lasten
kotihoito tulee myös suhteellisen
edulliseksi yhteiskunnalle.
vhy (22.8.2008 10.31)
No nih. Nyt sanoi Sinnemäki
julkisestikin, että verotuksen
progressio saa kasvaa. Jo se on kumma,
kun joka kerta kun tuloverotusta
lievennetään, on progressiota pakko edes
vähän kiristää. Edes progression
pitäminen vakiona ei kelpaa.
Iiro (22.8.2008 14.57)
Herra JJ.Kasvi, oletko vihreässä
rintamassa vaatimassa alkoholiveron
lisäkorotuksia, vaikka jo nyt viinan
rahtaaminen virosta on noussut 15% ja
alkoholin nauttiminen ei ole vähentynyt
laisinkaan?
JJ (22.8.2008 16.43)
Vihreiden verolinja on hämmästyttävän
vasemmistolaista. Veroprogression
jyrkkeneminen olisi ok?!?

Pieni- ja keskituloiset ovat jo nyt
kohtuullisen hyvässä asemassa
voimakkaitten tulonsiirtojen ansiosta,
mutta nykyinen verotusjärjestelmä
tukahduttaa aktiivisesti halun pyrkiä
eteenpäin, kehittää omaa osaamistaan --
ja ansaita enemmän.

Tämän lisäksi jyrkkä veroprogressio
ehkäisee tehokkaasti kaikenlaisen
LISÄTYÖN tekemisen ja en kerta kaikkiaan
tajua miksi kukaan vapaan
yritteliäisyyden arvoja kannattava voi
tukea sitä.

Perustulomalli - ainakin siinä muodossa
kuin se viime vaaleja ennen esitettiin -
on useaan otteeseen todistettu
mahdottomaksi. Alkaen nyt vaikka siitä,
että "perustulolla" ei
pääkaupunkiseudulla makseta edes puolta
vuorakämpästä.

Vihreästä puolueesta ei myöskään anna
kovin hyvää ryhmäpelaajan kuvaa kitinä
julkisuudessa. Jos hallituksen
politiikka ei kelpaa, jättäkää hallitus.
Irtiotoilla jälkikäteen yritetään
selvästi vain kerätä irtopisteitä "ei me
oltaisi näin päätetty, mutkun noi
halusi".

Ja kyllä, Pekkarinen syyllistyy samaan.
Ossi Mäntylahti (25.8.2008 12.52)
"Jos pienituloisten tilanteeseen ei
saada verotuksen kautta helpotusta,
tuloloukku syntyy sosiaaliturvan
puolelle."

Edustajat ovat ilmeisesti vieraantuneet
"normaalista elämästä" niin pahasti
etteivät ymmärrä, että niille jotka
saavat osan tuloista toimeentulo- tai
asumistukena veronkevennys ei hyödytä
penninkään vertaa, koska heti kun tulot
kasvavat veronkevennyksien myötä tuet
pienenevät saman verran.

Vero- ja muiden ratkaisujen pitäisi
kannustaa töiden tekemiseen ja tehdä
töiden tekeminen kannattavaksi aina
(=niin, että töiden tekemisestä hyötyy
jotain itsekkin, eikä pelkästään
valtio).

Töiden tekemisen rankaisemisesta ei
hyödy kukaan, se on ainakin varma.
Ari Heikkinen (25.8.2008 21.33)
Lisäisin edelliseen, että tiedän
tapauksia joissa parinkymmenen euron
indeksikorotus on pudottanut asumistukea
150 euron verran, joten jos haluatte
ihan oikeasti auttaa pienituloisia
korjatkaa nämä epäkohdat ensin.
Ari Heikkinen (25.8.2008 21.42)
Noita progressiokohtia on itse asiassa
kaksi (tai kolme): hyvin pienillä
tuloilla, joilla etuudet tipahtavat sitä
mukaa kun tulot kasvavat, ja
tosiasiallinen progressio voi olla yli
100 prosenttia, kuten Ari Heikkisen
esimerkissä. Päälle sellaiset
älyttömyyden kuin että
työttömyyskorvauksesta otetaan aina
tietty ennakonpidätys ja lisätuloista
samoin - kun joka sentistä on tiukkaa,
ei paljon lämmitä saada rahoja
puolitoista vuotta myöhemmin.

Tämä ns. tuloloukun päälle: jos saa
työttömyystukea, tai vielä pahemmin
toimeentulotukea, niin pienet lisätulot
pudottavat miinukselle: koska tukea
leikataan lähes sama määrä, eikä
työssäkäyntikuluja (esimm. matkat) oteta
huomioon, ainakaan riittävästi.

Se varsinaiseen verotukseen liittyvä
progressio iskee sitten keskituloisiin,
siinä vaiheessa kun kaikken tukien
tulorajat on aikaa sitten ylitetty.
Laura Kataja (26.8.2008 08.43)