Suomen elinvoimaisen splatter-kulttuuri syntymisestä on kiittäminen vanhaa videolakia. Väkivaltavideoita tilattiin ulkomailta ja kokoonnuttiin porukalla kokemaan reippaimmat roiskeet ja moottorisahan pärinät.
kolumni Vihreässä langassa 25. 2. 2005
Me ihmiset olemme koukussa tunteisiin, ja meidän ajastamme kilpailevat mediat tietävät sen. Helpoimmat tavat tunteiden herättämiseen ovat seksi ja väkivalta.
Media ja viihde jääkiekosta tv-uutisiin sisältävät yhä enemmän väkivaltaa ja erotiikkaa, sillä se lisää katsoja/lukija/kuulijalukuja. Me olemme yksinkertaisesti halunneet ruuduillemme lisää verta ja ihoa, ja olleet valmiita myös maksamaan siitä.
Maailmassa tuotetaan vuosittain 11.000 porno-DVD:ä. Reutersin mukaan nimenomaan pornoteollisuuden tarpeet määräävät, millainen seuraavan sukupolven HD-DVD-standardista tulee.
Onko meidän hyvä saada kaikki haluamamme, on toinen kysymys.
Viime aikoina on keskusteltu paljon haitalliseksi katsotun viihteen tarjonnan rajoittamisesta. Erityisesti huomio on keskittynyt lasten suojelemiseen aikuisille suunnatuilta uusilta medioilta kuten Internetin pornosivuilta ja väkivaltaisilta tietokonepeleiltä.
Julkisuudessa on ehdotettu esimerkiksi esto-ohjelmia kirjastojen tietokoneisiin, haittaveroa väkivaltaviihteelle ja väkivaltaisten elokuvien ja pelien myyntikieltoa.
Mutta onko sensuuri kestävä ratkaisu? Ja kuka päättää, mikä on seuraavaksi sopimatonta eli laitonta? Kaupallisen esto-ohjelman ylläpitäjäkö?
Esto-ohjelmat estävät usein pääsyn myös asiallista sukupuolivalistusta antaville WWW-sivuille. Sulkulistoilta on löytynyt myös esimerkiksi uskontoa käsitteleviä sivuja sekä esto-ohjelmiin itseensä kriittisesti suhtautuvia sivuja.
Sensuurilla on paha tapa laajeta. Kiina ja Saudi-Arabia perustelevat kansalaistensa Internetin käytölle asetettuja rajoituksia pornolla. Mutta samalla teknologialla heiltä on estetty pääsy myös hallitukseen kriittisesti suhtautuvan tiedon lähteille.
Kiellot johtavat helposti pimeiden markkinoiden syntyyn. Vanha videolaki kielsi kaikkien K18-videoiden myynnin, mutta sen seurauksena Suomeen syntyikin poikkeuksellisen elinvoimainen splatter-kulttuuri. Väkivaltavideoita tilattiin ulkomailta ja kokoonnuttiin porukalla kokemaan reippaimmat roiskeet ja moottorisahan pärinät.
Vanhemmuudelle uusien medioiden maailma on suuri haaste. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät pysty tai halua arvioida lastensa käyttämiä medioita, vaikka tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 90% lapsista haluaisi vanhempiensa kontrolloivan heidän netin käyttöään.
Mediakasvatusta tarvitsevatkin nimenomaan aikuiset. Muuten he eivät osaa olla vanhempia lapsilleen uusien medioiden muuttumassa maailmassa. Muuten he eivät osaa kasvattaa lapsiaan tulevaisuuteen, johon verrattuna Internet ja PlayStation ovat pelkkiä leluja.
Viranomaiset voivat toki tukea vanhempien haastavaa urakkaa esimerkiksi tarjoamalla mediakasvatusta ja valvomalla eri medioiden ikäsuosituksia.
Nykyinen järjestelmä, jossa kuvamateriaalille on säädetty ikärajat, ja vain laitonta aineistoa kuten seksuaalista väkivaltaa sisältävä materiaali on kielletty ja kieltoa valvotaan, toimii kohtalaisen hyvin. Tämä edellyttää toki sitä, että vanhemmat kantavat vastuunsa kasvattajina eivätkä sysää sitä viranomaisille.
Jyrki J.J. Kasvi, Espoo
Kansanedustaja (vihr.)
