Työnhaussa

Vaalitulos olit totisesti ”jytky”, kuten sitä on kutsuttu. Politiikan tutkijat tulevat sulattelemaan tätä vuosia. Mitkään gallupit ja ennusteet eivät pystyneet ennustamaan Perussuomalaisten voiton totaalisuutta saati Vihreiden romahduksen syvyyttä. Vaikka sekä Kokoomus että SDP ovat hehkuttaneet vaalitulostaan, totuus on kuitenkin se, että molemmat menettivät reilusti kannatustaan.

Vihreiden näin dramaattinen tappio tuli ainakin minulle todella yllätyksenä. Tunnelma vaaliteltoilla oli oman kokemukseni mukaan hyvä, väkeä oli hyvin liikkeellä, ja eräs kokoomuslainen ihmettelikin, eivätkö muut kuin Vihreät kampanjoi kaduilla lainkaan. Uskoin, että vastareaktio Perussuomalaisten nousuun hyödyttäisi Vihreitä, mutta se valuikin Kokoomukselle.

Rahaa perinteiseen mainontaan meillä ei ollut samassa määrin kuin muilla puolueilla. Niin on kuitenkin ollut aina ennenkin, sillä vaalirahaa myöntävät yritykset eivät ole katsoneet suopeasti puoluetta, joka haluaa vähentää energian ja luonnonvarojen kulutusta eli heidän liikevaihtoaan. Vaalirahan vähyydellä tätä ei siis voi selittää.

Meidän nykyisellä vaalipiirijärjestelmällämme on romahduksessa oma osansa, sillä 15% lasku kannatuksessa vei meiltä 33% kansanedustajan paikoista. Jos lepäämässä oleva vaalilain uudistus olisi ollut jo voimassa, meidän paikkamäärämme olisi ollut 10:n asemesta 14. Vaalipuheiden perusteella tämä eduskunta tuskin kuitenkaan vahvistaa vaalilain muutosta, sillä vanha järjestelmä turvaa suurten puolueiden vallan pienten vaalipiirien yli 10% äänikynnyksellä.

# # #

Vihreiden näkökulmasta vaalitulos on nimenomaan meidän edustamiemme arvojen tappio. Luonto, suvaitsevaisuus ja avoimuus ovat näiden vaalien suurimmat häviäjät. Me emme osanneet viestiä vihreiden arvojen tärkeyttä äänestäjille yhtä hyvin kuin Perussuomalaiset vastakkaisia arvojaan. Tästä siirtymästä suvaitsemattomaan sulkeutuneeseen Suomeen olen eniten huolissani. Pelkään, etten enää neljän vuoden kuluttua tunnista tätä maata omakseni.

Jälkeenpäin on helppo olla viisas, mutta emme todellakaan osanneet suhtautua Perussuomalaisten kannatuksen nousuun riittävän vakavasti riittävän ajoissa. Emme uskoneet Perussuomalaisten ajamien arvojen löytävän Suomesta kaikupohjaa emmekä käyneet vastaiskuun vaan ravistelimme epäuskoisina päitämme. Olimme väärässä.

Oman mausteensa vihreiden arvojen tappioon tarjoaa ydinvoimakeskustelu. Moni kyseli vaaliteltoilla, miksi vihreät ovat kannattaneet ydinvoimaa tai miksi emme ole pitäneet asiasta enempää meteliä. Hyvä esimerkki siitä, että kun valhe toistetaan julkisuudessa riittävän monta kertaa, ihmiset alkavat uskoa siihen. Selitä siinä sitten, miten Vihreät olivat päätöksenteon jokaisessa vaiheessa vastustaneet uusien ydinvoimalupien myöntämistä. Mutta se ei ole uutinen, että Vihreät vastustavat ydinvoimaa, eikä se ylitä uutiskynnystä.

Mutta mistä nämä äänestäjät sitten löysivät Vihreitä ydinvoimakriittisemmän puolueen? Se on jäänyt minulle arvoitukseksi. Fukushiman jälkeen ei ydinvoiman suosion luulisi ainakaan nousseen, kuten näistä vaalituloksista voisi päätellä. Fukushiman jälkeen ydinvoimaa vastustaneiden Vihreiden kannatus itse asiassa _laski_. Jäivätkö ydinvoimaa vastustavat äänestäjät nukkumaan?

Perussuomalaisten nousun polkaisi liikkeelle vaalirahakoku, jonka he onnistuivat hyödyntämään kampanjoinnissaan täydellisesti. Me Vihreät sen sijaan epäonnistuimme täysin viestimään sitä, että nimenomaan Vihreät nostivat asian poliittiseen keskusteluun Timo Kallin TV-haastattelun jälkeen, ja uusi vaalirahoituslaki ja laki kansanedustajan lahjonnasta valmisteltiin nimenomaan Vihreän ministerin johdolla.

Euroalueen kriisi tuli Perussuomalaisille taivaan lahjana. Perussuomalaisten puheissa lainat ja takaukset muuttuivat riihikuiviksi seteleiksi, ja äänestäjät haukkoivat henkeään. Tässä keskustelussa kaikki osapuolet syyllistyivät älylliseen epärehellisyyteen väittäessään, että pulaan joutuneiden euro-maiden auttamisesta tai auttamatta jättämisestä seuraa sitä tai tätä. Kukaan ei voi tietää, mitä todella tulee tapahtumaan. Tukipaketeilla voidaan ainoastaan pienentää koko Eurooppaan leviävän kriisin todennäköisyyttä. Ne eivät takaa mitään, eikä tukematta jättäminenkään varmuudella takaa Euron tuhoa (mikä sopisi Perussuomalaisille mainiosti). Kyse on Euroopan laajuisen finanssikriisin todennäköisyyden pitämisestä mahollisimman alhaisena. Sellaista epävarmuutta on kuitenkin vaikea myydä äänestäjille, etenkin jos sillä epävarmuudella on miljardien eurojen hintalappu. Mutta mahdollisen Euroopan laajuisen finanssikriisin hintalappu olisi suomalaisille vielä paljon korkeampi.

# # #

Omalta ostaltani en voi syyttää kuin itseäni. Hallituspuolueen kevät oli niin intensiivinen, että en ehtinyt paneutua vaalikampanjan suunnitteluun kuin vasta aivan viime hetkillä. Ja se näkyi. Tuloksena oli pieni, kiireessä kokoon kurotun oloinen kampanja, jonka ainoa innovaatio oli netissä pelattava vaalipeli Kasvi The Game.

Olin myös laiminlyönyt tukiryhmäni Istuttajien jälkihuollon EU-vaalien jälkeen. Yllättävän moni kuitenkin aktivoitui mukaan vaalityöhön. Lämmin, haikea kiitos teille kaikille. EU-vaalit olivat vaan niin totaalinen rutistus, että sen jälkeen ei voimia riittänyt, etenkin kun virtsarakon syöpäni uusi samaan hässäkkään.

Ja vielä pari viikkoa sitten kaikki vaikutti niin hyvältä, kun Helsingin Sanomat listasi minut Uudenmaan top-10-läpimenijöiden joukkoon. Ehkä se olikin vaalitappion alku, sillä olen kuullut useammankin kannattajani pitäneen minua niin varmana läpimenijänä, että äänesti toista ehdokasta, jonka halusi myös menevän läpi.

Vuoden 2009 taksikuninkuudesta olen saanut kuulla moneen otteeseen, mutta se ei riitä selitykseksi, sillä saman tilaston kärjessä vuorollaan olleet Maria Guzenina-Richardson (sd) ja Pekka Haavisto (vihr.) pärjäsivät vaaleissa hyvin. Jälkeenpäin olen miettinyt, olisiko minun pitänyt kertoa julkisuudessa toinen syy siihen, miksi jouduin keväällä 2009 käyttämään taksia niin paljon. Sen lisäksi että sain vasta valittua vuoden tietotekniikkavaikuttajana todella paljon puhujapyyntöjä ja luentokeikkoja, minun virtsarakon syöpäni uusi, kuten jo edellä totesin. Hoitojen vuoksi en voinut käyttää julkisia kulkuneuvoja, koska vessaan piti päästä tarvittaessa todella lyhyellä varoitusajalla. En halunnut kuitenkaan kertoa sairauden uusimisesta julkisuudessa. Kun sairauteni taannoin puhkesi sain kollegoilta moitteita, että aiheesta antamani haastattelut olivat äänestäjien myötätunnon kerjäämistä. Sääli etten silloin tyrmistykseltäni osannut sanoa: ”Okei, ota myötätunto, mutta ota myös nämä kasvaimet.” Sen jälkeen olen pitänyt sairaudestani matalaa profiilia.

Torkkupeittokohusta voin sen sijaan syyttää Iltalehden kuvatoimittajaa, joka yhdisti minusta vuosia aiemmin otetun kuvan täysin eri asiayhteyteen. Ja kuva päätyi sekä lööppiin että lehden kanteen. Tästäkin tuli kollegoilta kuraa, että olenko tosiaan niin julkisuudenkipeä, että menen poseeraamaan tuollaista kuvaa varten. Sain monta kertaa selittää, että kuva oli vanha ja ”Kuvan torkkupeitto ei liity uutiseen.”

Äänien jakaumaa katsoessa voin sanoa, että eduskunnasta putoamiseni varmisti potentiaalisten äänien valuminen useaan eri suuntaan. Piraattipuolueen Uudeltamaalta saamista 3303 äänestä osa olisi hyvinkin voinut tulla minulle, samoin Petteri Järvinen (kok) vei todennäköisesti minulta sinivihreitä tietoyhteiskuntaääniä. Nyt eduskunnassa ei sitten ole yhtäkään tietoyhteiskuntapolitiikasta ensisijaisesti kiinnostunutta kansanedustajaa.

Myös vihreiden listan sisällä menetin todennäköisesti ääniä sekä myös itselleni tärkeää suvaitsevaisuusteemaa vahvasti esillä pitäneelle Jani Toivolalle että insinööripiireissä tiiviisti kampanjoineelle Johanna Karimäelle. Onnittelut molemmille!

Mutta, kuten Johannes Virolainen sanoi aikaan viisaasti, kansa on puhunut, pulinat pois.

Meillä on edessämme neljä mielenkiintoista vuotta.

Työpaikkatarjouksia otetaan vastaan.

___