Näin Pride-viikon lopulla on hyvä pysähtyä pohtimaan suomalaisten suvaitsevaisuuden rajoja. Me pidämme mielellämme Suomea tasa-arvon ja syrjimättömyyden mallimaana, mutta todellisuus ei valitettavasti vastaa mielikuvaa.
Suomalaisten todellinen karva paljastuu, kun meiltä kysytään, keitä me huolimme … ja emme huoli naapureiksemme.
Mielenterveyden keskusliiton viime syksynä tekemän selvityksen mukaan me suomalaiset olemme hyvin nirsoja naapureidemme suhteen. Esimerkiksi 18 prosenttia suomalaisista, lähes joka viides suomalainen, ei huoli homoseksuaalia naapurikseen. Sääli, ettei selvityksessä kysytty, että miksi. Vierasta ajattelua on aina mielenkiintoista yrittää ymmärtää.
Yksi suurimpia ei-toivottujen ryhmiä ovat mielenterveyskuntoutujat. 32 prosenttia, siis kolmannes suomalaisista on sitä mieltä, että heidän tulee asua jossain muualla kuin omassa naapurissa. Kun tietää mielenterveysongelmaisten suomalaisten suuren määrän, tuo 32 prosenttia edustaa suurin piirtein sitä osaa Suomen asukkaista, jolla ei ole omakohtaista kokemusta lähisukulaisen tai ystävän mielenterveysongelmista.
Ei pidä ihmetellä, miksi niin moni edelleen salaa mielenterveysongelmansa, kun asenteet ovat tällaisia. Ei pidä ihmetellä, miksi niin moni psyykkisesti sairas kokee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi. Tällaisessa ympäristössä työkuntoon kuntoutuminen on aina pieni ihme.
Selvityksestä löytyy myös Suomen ääriluterilaisen kansanosan ajatuksia. Esimerkiksi joka 50. suomalainen on sitä mieltä, ettei heidän naapurikseen sovi yhdessä asuva naimaton pari, ja seitsemän prosenttia ei hyväksy eri uskontoon kuuluvaa naapuria.
Mutta mitä meistä suomalaisista kertoo se, että seitsemän prosenttia meistä ei halua poliisia naapurikseen?
Juhannuskisan palkinnot
Kiitos kaikille juhannuskisaan osallistuneille. Vastauksia tuli kaikkiaan 25 kappaletta. Hajonta oli suurta, sillä kaikkiaan16 blogikirjoitusta pidettiin hauskimpana, mielenkiintoisimpana tms. Lisäksi Hupivaliokunta-sivu sai yhden äänen. Suosituimmiksi nousivat:
Aika outoja vaatimuksia tuossa naapureille asetetaan. Naapurisopuhan se tärkein on, eikä heidän siviilisäätynsä, ammattinsa tai sukupuolinen suuntautuneisuutensa.
Ajatellaan vaikkapa poliiseja. Monet tuntevat pelonsekaista kunnioitusta näihin yhteiskunnan järjestyksen ylläpitäjiin, mikä tavallaan onkin oikein, mutta poliiseillakin on omat kaverit, hauskanpito ja vapaa-aika.
Ilmeisesti joidenkin käsitys poliiseista on se, että nämä olisivat joka ikisessä tilanteessa etsimässä kaikkia mahdollisia syitä, joiden perusteella kirjoittaa sakkolappuja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sen perusteella, mitä olen muutamalta tuntemaltani poliisilta kuullut, he ennemminkin haluavat, että ihmiset eivät järjestäisi itse itseään hankaliin tilanteisiin; se jos he joutuvat virantoimituksessa ollessaan puuttumaan asioihin on aina aivan välttämättömän tarpeen vuoksi.
Mikko Nummelin (1.7.2007 00.53)
Kysyttiinkö siinä tutkimuksessa, kuinka moni ei mieluiten ottaisi naapuria ollenkaan? Veikkaisin, että se vaihtoehto olisi saanut kaikkein isoimmat prosentit :) Naapurissa on aina vikaa. Onneksi meillä ei asu naapuria, naapurissa vain.
HBV (2.7.2007 13.54)
Mitenkään asiaan liittymättä..
Miksiköhän tuosta Kyllä, herra ministeri -sarjasta tulee mieleen tekijänoikeuslaki?
Jeps (4.7.2007 19.02)
En oikein menisi allekirjoittamaan Jyrkin johtopäätöksiä tässä asiassa.
Olen samaa mieltä aikaisemman kommentoijan kanssa siitä, että naapuri on aina potentiaalinen ongelma, joita kerrostaloasunnossa on pahimmassa tapauksessa 8 tai enemmän, rivitalossa maksimissaan kaksi ja omakotitalossa ei yhtään.
Itselläni on erittäin huonoja kokemuksia kerrostaloasunnoista, mutta heti kun muutin joskus aikoinaan rivitaloon, sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia.
En lisäksi ymmärrä Jyrkin komenttia siitä, miksi omista terveydellisistä ongelmista (olivatpa ne sitten ruumiillisia tai mielenterveydellisiä) pitäisi kertoa kenellekkään, kun lääkäreitäkin sitoo vaitiolovelvollisuus.
Ari Heikkinen (7.7.2007 20.30)
Eiköhän ole myöskin aivan mahdollista se, että me suomalaiset olemme nirsoja suomalaisten suhteen. Ja ulkomaalaisten suhteen. Siis noin rankasti karrikoituna.
Ei kerrostalossa kuten ei missään muussakaan yhteisössä ole mitenkään hankalaa asua kunhan pitää huolta tismalleen vain omista asioistaan. Ihan yhtälailla olen nähnyt rivitaloissa naapurisovun ratkeilevan otsaanlyöntikilpailujen asteelle. Omakotitaloissa asuvat lienevät ne ainoat tässä suhteessa onnelliset ihmiset - jotka ovat onnellisia tunnustettuaan itselleen, että eivät pysty tulemaan toimeen muiden ihmisten välittömässä läheisyydessä. Minulle itselleni olisi ja on herttaisen yhdentekevää ketä naapurissani asuu lähtien Jehovan todistajista ja päättyen homoseksuaalisiin sarjamurhaajiin kunhan he pysyvät poissa minun tieltäni - minäkin vastavuoroisesti pysyn poissa heidän tieltään.
Tilastot ja selvitykset nyt tietysti ovat mitä ovat mutta edelleen vain karrikoidusti olisin sitä mieltä, että ihmisten välillä alkaa syntyä ongelmia siinä vaiheessa kun he yhteisöissä alkavat teeskentellä olevansa kiinnostuneita muiden ihmisten elämästä ajaakseen omia etujaan. Näistä ne eturistiriidat syntyvät. Onko muka liikaa vaadittu tällaisella kansanluonteella varustettujen ihmisten keskuudessa, että jokaiselle annettaisiin hänen oma henkilökohtainen tilansa?
p.s. yhtälailla olen samaa mieltä Arin kanssa siitä, että omaa taustaansa julkisesti retostelemalla saa aivan varmasti vain ongelmia niskaansa - jota edustaja Kasvin asittämät selvitykset heijastelevatkin. En minäkään julista suureen ääneen olevani "virallisesti" avohoidossa mielenterveysongelmien vuoksi ja kuitenkin säilyttäväni useita aseita kerrostaloasunnossani.
Kenenköhän teidän naapurissa mahdankaan asua...
Walter (8.7.2007 23.47)
Kyllä ihmisen tulisi mielestäni pystyä olemaan mahdollisimman pitkälle avoimesti oma itsensä. Häpeä ja oman itsensä kieltäminen ovat hyvin vahingollisia ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. Mielenterveyskuntoutujien kohdalla tämä haitallisuus korostuu, koska jo lähtökohtana on huono henkinen hyvinvointi. Usein tuloksena onkin sairauden syveneminen kuntoutumisen asemesta. Esimerkiksi ahdistus ja sosiaalisten tilainteiden pelko ovat muutenkin vaikeita hallittavia.
Taloyhtiöissä on vielä kaikenlaista yhdessä tehtävää, lumenluontivuoroja ym., joiden laiminlyönti on helppo selittää katkenneella jalalla, mutta mahdotonta depressioepisodilla.
Jyrki J.J. Kasvi (9.7.2007 11.16)
"Ei kerrostalossa kuten ei missään muussakaan yhteisössä ole mitenkään hankalaa asua kunhan pitää huolta tismalleen vain omista asioistaan."
Kerrostalojen ongelma on se, että vaikka olisit parhaita kavereita jokaisen (esim. 8:n) naapurin kanssa, ei tarvita kuin yksi muutto ja häirikkö (joka mesoo yöt ja päivät) tilalle.
Ari Heikkinen (12.7.2007 00.03)
"Kyllä ihmisen tulisi mielestäni pystyä olemaan mahdollisimman pitkälle avoimesti oma itsensä."
Toki, mutta eihän se kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkia yksityisasioita pitäisi retostella julkisesti.
"Esimerkiksi ahdistus ja sosiaalisten tilainteiden pelko ovat muutenkin vaikeita hallittavia."
Uskoisin, että esim. jokainen terveyskeskuslääkäri osaa määrätä mm. tähän vaivaan hyvän lääkkeen, jolla ko. vaivasta pääsee eroon, joten en edelleenkään ymmärrä, miksi tästä pitäisi kertoa kenellekkään muulle.
Ari Heikkinen (12.7.2007 00.26)
"Uskoisin, että esim. jokainen terveyskeskuslääkäri osaa määrätä mm. tähän vaivaan hyvän lääkkeen, jolla ko. vaivasta pääsee eroon"
Jos keksit sen lääkecocktailin, jolla esim. nuo saataisiin luotettavasti ilman sivuvaikutuksia hoidettua, olet kohtalaisen korkealla sillä listalla, jolta lääketieteen nobelisteja valitaan. Toki psyyken sairauksien lääkehoito on viime vuosina edistynyt, mutta eivät uudetkaan lääkkeet mitään ihmeitä tee. Psyyken sairaudet ovat edelleen työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttajina kärkisijoilla, depressio merkittävin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja.
