Vaativa demokratia

Suomalaiset äänestävät sitä innokkaammin, mitä vähemmän vaalituloksella on vaikutusta heidän elämäänsä:

• EU-parlamenttivaalit 2009 – 38,6%
• Kunnallisvaalit 2008 – 61,2%
• Eduskuntavaalit 2011 – 67,4%
• Presidentinvaalit I kierros 2006 – 73,9%
• Presidentinvaalit II kierros 2006 – 77,2%

Aktiivisimmin osallistutaan valtaoikeuksista riisutun tasavallan presidentin valintaan, laiskimmin EU-parlamentin suomalaisten jäsenten valintaan, vaikka EU on se taso, jolla Eurooppa osallistuu, tai kyetessään voisi osallistua globaaliin päätöksentekoon yhdenvertaisena Yhdysvaltojen ja Kiinan kaltaisten suurvaltojen kanssa.
 
Äänestysaktiivisuuden laskusta eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on kannettu huolta, mutta presidentinvaalien huomattavasti korkeampi äänestysaktiivisuus kertoo sen, että ihmiset kyllä äänestävät, kunhan vaihtoehdot ovat selkeät ja vaalien lopputulos yksiselitteinen.

Korkea äänestysprosentti liittyy myös siihen, että mielipidetiedustelujen mukaan moni kaipaa vahvaa johtajaa, joka toisi järjestystä sekavaksi koettuun politiikkaan. Siitä huolimatta presidentin valtaoikeuksia on kuitenkin vähennetty. Miksi?

Vuoden 2000 perustuslakiuudistukseen asti Suomen tasavallan presidentillä oli poikkeuksellisen vahvat valtaoikeudet. Vielä 1990-luvun alussa presidentti saattoi nimittää hallituksen muodostajan ja hajottaa eduskunnan oman harkintansa mukaan. Käytännössä hallituksen tuli nauttia presidentin eikä eduskunnan luottamusta.

Presidentti Urho Kekkosen itsevaltainen kausi osoitti mitä riskejä liian vahvaan presidenttiin ilman vastavoimaa liittyy. Kekkosen kauden kokemusten jälkeen presidentin valtaoikeuksia alettiin määrätietoisesti leikata ja eduskunnan asemaa vahvistaa. Nyt hyväksytty perustuslakiuudistus oli vain viimeisin vaihe tässä jo 1990-luvulla aloitetussa prosessissa.

Historia on opettanut, ettei valtaa saa keskittää liikaa yksiin käsiin, ei edes vaaleilla valittuihin käsiin. Riskit ovat yksinkertaisesti liian suuret. Populistien mielestä gallupit eivät voi olla väärässä, mutta ainakin tässä asiassa kuuntelen ennemmin historiaa.

Ilmeisesti nimenomaan populismi selittää puheenvuorot, joissa eduskuntaa epädemokraattiseksi moittineet keskustelijat ovat seuraavaan hengenvetoon vastustaneet presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Niin kuin yksi vaaleilla valittu presidentti toimisi demokraattisemmin kuin 200 vaaleilla valittua kansanedustajaa.

Suomessa tasavallan presidentti eroaa valintansa jälkeen puolueista edustaakseen koko kansaa. Jos hän siitä huolimatta noudattaa päätöksenteossaan hänet presidentiksi äänestäneen enemmistön mielipiteitä, suuri osa äänestäjistä jää mielipiteineen paitsioon. Sen sijaan eduskunnassa on edustettuna paljon laajempi mielipiteiden kirjo. Muinaisen vaalipiirijärjestelmän vuoksi täysin ilman edustajaa jää toki edelleen muutama prosentti suomalaisista, mutta vain murto-osa siitä kuin presidenttiä valittaessa.

Koska eduskunnassa on edustettuna laaja mielipiteiden kirjo, eikä monipuoluejärjestelmässä millään puolueella ole yksin enemmistöä, päätökset ovat kompromisseja. Kompromisseissa joudutaan ottamaan huomioon useita eri näkökulmia. Tulos on tylsä ja vesitetty, mutta Urkki meitä varjelkoon mielenkiintoiselta politiikalta. Myös sen on historia meille opettanut.

Demokratia on vaativa tapa hoitaa yhteisiä asioita.

___