Se joka on suunnitellut tämän valiokuntamatkan ohjelman, on totisesti halunnut varmistaa, ettei meitä voida syyttää ainakaan laiskottelusta. Ohjelma on alkanut aamutuimaan ja hotellille on palattu vasta iltasella. Eikä ohjelmassa ole ollut saumoja edes matkamuistojen ostamiselle. Ohjelman suunnittelu on ollut melkoinen haaste, sillä toiveita on ollut paljon ja aikaa käytettävissä vähän eivätkä siirtymisetkään suju Tokion kokoisessa kylässä ihan hetkessä. Silti olemme olleet aina lähes minuutilleen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Järjestelyt ovat toimineen japanilaisella täsmällisyydellä.
Listaan tässä vain mielenkiintoisimpien tapaamisten herättämät ajatukset eli toinen mokoma jää vielä käsittelemättä.
Tiistai-aamuksi olin sopinut samaan aikaan tapaamisen Japanin vihreän puolueen perustajien kanssa. Japanissa on vihreitä arvoja edustavia poliitikkoja paikallistasolla paljonkin, mutta valtakunnan tason puolue puuttuu. Tämä kuvastaa hyvin Japanin politiikan kaksijakoisuutta: paikallispolitiikka ja valtakunnanpolitiikka elävät omaa elämäänsä.
Uuden poliittisen puolueen luominen ei ole Japanissa helppoa, sillä kalliiden kampanjoiden lisäksi ehdokkaat joutuvat maksamaan ison kynnysrahan päästäkseen ylipäätään ehdolle. Rahaa siis tarvitaan ja paljon, eivätkä yritykset ole yhtä valmiita rahoittamaan uutta yrittäjää kuin vanhoja valtapuolueita, etenkään sellaista yrittäjää, joka voisi kiristää heidän ympäristönormejaan.
Seuraavaksi vierailimme sisäasiain- ja viestintäministeriössä tutustumassa Japanin tietoyhteiskunta- … tai siis ubiikkiyhteiskuntastrategiaan (Japanissa ei ole vuoden 2005 jälkeen puhuttu e-Japanista vaan u-Japanista) sekä hallituksen suunnitelmiin edistää avoimen lähdekoodin ja avointen standardien käyttöä julkishallinnossa.
Japanin ubiikkiyhteiskuntapolitiikka on edennyt ripeästi, sillä uusi strategia on laadittu heti kun edellisen tavoitteet on saavutettu … vaikka ne olisi saavutettu etuajassa! Suomessahan tuudittauduttiin 2000-luvun alussa siihen miten hyviä me olemme, ja se itsetyytyväisyydessä muhiminen on nyt kostautunut. Japani ja Korea ovat menneet meistä heittämällä ohi, ja olemme heistä nyt vähintään kaksi-kolme vuotta jäljessä. Jo vuonna 2004 käytännössä kaikki japanilaisten käyttämät matkapuhelimet olivat myös Internet-päätelaitteita. Suomessa vastaava luku oli 22,1%. Myös tällä hetkellä voimassa olevat tavoitteet ovat haastavia: Vuoteen 2010 mennessä
- 100% japanilaisista on laajakaista- tai ultralaajakaista (tällä hetkellä 10% kunnista ei laajakaistaa).
- 80% japanilaisista ymmärtää tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuudet ongelmien ratkaisussa (tällä hetkellä 45% ja hekin lähinnä selaavat www-sivuja)
- 80% japanilaisista käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa luontevasti. (Noin kolmannes tuntee olonsa epävarmaksi käyttäessään nettiä).
Yksi syy menestykseen on Suomea selkeämpi näkemys tulevaisuudesta ja tahtotila sen saavuttamiseksi. Ministeriö oikeasti johtaa kehitystä ja ohjaa sähköisten julkisten palveluiden kehittämistä myös kuntatasolla. Japanin kunnissa ei ole samanlaista IT-hässäkkää, joka Suomen kuntiin on ohjauksen puutteessa syntynyt.
Ministeriö ei tyydy pelkästään kirjoittamaan raportteja, vaan toimintalistalla on:
- Alueellisten TiVi-tekniikan käyttömallien luominen ja vakiinnuttaminen kuntien ja ministeriön välisillä sopimuksilla
- Tietoliikenteen saatavuusohjeiden standardointi (mm. esteettömyys)
- Eritysubiikkialueen perustaminen.
- Laki sähköisestä allekirjoituksesta.
- TiVi-medialukutaidon kehittämisohjelmien käynnistäminen
- Lähiverkkojen perustaminen kouluihin ja mallikouluverkon kehittäminen
- Turvallisen Internetin käytön koulutushanke
- TiVi-koulutuksen tukeminen
- TiVi-turvallisuuskoulutuksen tukeminen
- Etätyötekijöiden osuuden kaksinkertaistaminen 10:ä 20:een prosenttiin.
- Etätyötilojen verovapaus.
- Sähkökisen hallinnon edistäminen sekä kunta- että valtiotasolla
- TiVi-tekniikan käytön lisääminen palontorjunnassa.
Ja mikä mielenkiintoisinta, Japaniin aiotaan luoda vuoteen 2010 mennessä kattava tietoliikennettä ja lähetystoimintaa koskeva lainsäädäntö.
Erityisesti esityksessä kiinnitti huomiota se, miten telealan deregulaatio on kannustanut Japanilaisia operaattoreita kilpailemaan sekä hinnalla _että_ laadulla. Vuoden 2001 maaliskuusta vuoden 2007 maaliskuuhun laajakaistan hinta on pudonnut kolmannekseen. Kun kysyin, mitä Japanissa on tehty eri tavalla kuin Suomessa, jossa on kilpailtu vain hinnalla ja tuhottu palvelun laatu, johtopäätöksenä oli yksityiskohtien kertaamisen jälkeen: ”operaattoreiden ammattitaidoton johto.”
Japanissa tietoliikenneoperaattoreita ei itse asiassa kohdella tasapuolisesti vaan säännökset ovat epäsymmetrisiä. Suurten operaattoreiden toimintaa kontrolloidaan pieniä tiukemmin. Näin markkinoita hallinneen NTT:n asema on saatu murrettua.
Lentokoneessa käteen osuneessa Herald Tribunessa oli Japaninen tilannetta hyvin kuvaava artikkeli, jossa ihmeteltiin, miksi Japanin teleoperaattorit investoivat voimakkaasti valokaapeliyhteyksien rakentamiseen, vaikka ne eivät tuota operaattoreille voittoa. Jo kahdeksalla miljoonalla japanilaisella on kotonaan 30 kertaa DSL-laajakaistaa nopeampi valokaapeliyhteys. Itse asiassa DSL-liittymien määrä on kääntynyt jo laskuun. Japanissa laakaistayhteyksien keskinopeus on 61 megatavua sekunnissa siinä missä Ruotsissa 18,2, Norjassa 7,4 ja Tanskassa 4,6. Japanissa megatavu/sekunti maksaa $0,27 siinä missä hinta Ruotsissa on 0,63 ja Tanskassa 4,95.
Japanilaiset yritykset ajattelevat bisnestä pidemmällä tähtäimellä kuin eurooppalaiset tai amerikkalaiset. Japanissa uskotaan, että investointi nopeisiin tietoliikenneyhteyksiin luo tietoverkkoihin uutta toimeliaisuutta, joka ennemmin tai myöhemmin palvelee myös operaatoreiden etuja. Tai kuten lehdessä haastateltu teknologiakonsultti toteaa: ” Jos japanilaiset uskovat investoinnin tuottavan 100 vuoden tähtäimellä, he investoivat lastenlastensa hyväksi.”
Myös avoimen lähdekoodin hyödyntämistä julkishallinnossa koordinoidaan ministeriöstä. Ministeriöön on perustettu erillinen Information-technology Promotion agency IPA, jonka tavoitteena on turvata ohjelmistoympäristön monimuotoisuus ja luoda edellytykset ohjelmistokehittäjien kilpailulle. Rahaa yksiköllä on käytössää n 800.000.000 jeniä eli viisi miljoonaa euroa vuodessa.
Käytännössä IPA mm. laajentaa Linuxin merkistöä, tuunaa OpenOfficea ja kehittää Linux-palvelimille regressiotestityökalua ja testaa avoimen lähdekoodin soveltuuvutta kouluihin.
IPA näkee avoimessa lähdekoodissa myös ongelmia. Esimerkiksi japanilaisessa kuluttajaelektroniikassa käytetään paljon Linux-käyttöjärjestelmää, mutta esimerkiksi CPSA:n vaatimusten mukaisen DRM:n toteuttaminen DVD-soittimeen ei onnistu avoimessa ympäristössä. Toisena uhkakuvana nähtiin avoimen lähdekoodin muunneltavuuden turvallisuuskysymykset. Miten estetään esimerkiksi kodinkoneiden avointen ohjausohjelmien vaaralliset muutokset.
On IPAn linjauksista mitä mieltä tahansa, Suomella olisi opittavaa siinä, miten tärkeiksi nämä kysymykset Japanissa koetaan. Esimerkiksi GPL v3:n yksityiskohtie suuresta merkityksestä Japanin teollisuudelle puhuttiin pitkään.
Iltapäivällä vierailimme Panasonic Centerissä ja saimme kuulla yritysnäkökulman ubiikkiyhteiskuntaan. Panasonicin käyttämä esimerkki ubiikin mahdollisuuksista kylmäsi onneksi muitakin kuin vain minua. Panasonic System Solutions on nimittäin kehittänyt ja kokeillut järjestelmää, jossa lasten koulureppuihin sijoitetaan RFID-sirut ja katulamppuihin ja kolikkoautomaatteihin RFID-lukijat ja nettikamerat. Vanhemmat ja opettajat voivat siis seurata lasten liikkeitä Internetistä ja katsoa lasta lähinnä olevasta nettikamerasta, mitä lapsi kulloinkin puuhaa. Seuraavaksi järjestelmään on tarkoitus yhdistää hahmontunnistus, joka tunnistaa kameroissa näkyvien henkilöiden kasvot.
Lasten suojelun lisäksi järjestelmää perusteltiin suoraan 9/11 jälkeisen maailman turvallisuusvaateilla … ja lapset harvemmin tekevät terrori-iskuja. Järjestelmän tavoitteena kerrottiinkin olevan ”crime-resistent society” jossa ”The whole community will protect you”. Projekti on saanut U-Japan best practice -palkinnon.
Orwell oli optimisti.
Keskiviikkoaamuna ohjelmassa oli kulttuuria eli vierailimme pienemmällä porukalla Ghibli-museossa. Japanilaisen kulttuurin suosio ja vaikutus kasvaa maailmalla jatkuvasti, ja siinä on Miyazakin Ghibli-studiolla ollut suuri merkitys. En tiedä, saivatko muut visiitistä yhtä paljon kuin minä, mutta näin Miyazaki-fanille museo kyllä kolahti. Olisin ehkä kaivannut enemmän yksittäisiin elokuviin liittyvää taustamateriaalia.
Iltapäivällä tutustuimme kansallisen tiede- ja teknologiapolitiikkakeskuksen (NISTEP) toimintaan (vuosibudjetti 900.000.000 jeniä), erityisesti tieteen ja tutkimuksen ennakointiin. Oli mielenkiintoista huomata, miten voimakkaasti ennakointi ohjaa Japanin kansallista tiede- ja teknologiapoltiikkaa.Ennakointitoimintaa on viime vuosina käännetty nurinniskoin eli siinä missä tutkimuslaitokset ennen ohjasivat toimintaa ”alhaalta ylös”, nyt nuotit ovat hallituksen tiede- ja teknologianeuvostolla.
Ennakointi keskittyy 13 kenttään, jotka jakautuavat 130 alueeseen ja edelleen 858 aiheeseen:
- Tieto- ja viestintäteknologia
- Elektroniikka
- Biotieteet
- Terveys, sairaanhoito ja hyvinvointi
- Maanviljelys, metsätalous, kalanviljely ja ruoka
- Avaruus, meri ja maa tieteet
- Energia ja resurssit
- Ympäristö
- Nanoteknologia ja materiaalit
- Valmistus
- Teollinen infrastruktuuri
- Sosiaalinen infrastruktuuri
- Tiede ja teknologia yhteiskuntaa palvelemassa.
NISTEP tekee yhteistyötä Suomen Tekesin kanssa kolmella alueella:
- Terveydenhoito ja hyvinvointi ikääntyvään yhteiskuntaa valmistauduttaessa.
- Kuluttajat, media ja digitaalinen konvergenssi
- Kierrätysyhteiskunta kestävämpään ympäristöön.
Erityisesti NISTEPin esityksessä kiinnitti huomiota se, että vaikka Japani on yksi maailman johtavia uuden teknologian kehittäjiä, Japanin hallitus investoi tutkimus- ja kehitystoimintaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi USA tai Saksa.
BTW, yhenä NISTEPin Innovation25-tavoitteista Japanin vuodelle 2025 on: "Turvallinen yhteiskunta: Valvontateknologioiden kehitys sallii lasten, vanhusten ja vammaisten elää turvallista ja mukavaa elämää." Tuli vaan mieleen se Panasonicin RFID-jäljitysjärjestelmä.
Sieltä matka jatkui työ-, sosiaali- ja terveysminiseriöön, jossa saimme kuulla japanilaisten ajatuksia väestön ikääntymisestä ja siihen varautumisesta. Nykyisten ennusteiden mukaan Japanin väkiluku nimittäin puolittuu tällä vuosisadalla. Alhaisen syntyvyyden taustaa selitettiin kahdella tekijällä: päivähoitopalveluiden puuttumisella ja japanilaisen kulttuurin työkeskeisyydellä. Vaikka perhe saisikin hoitopaikan, yli kymmenen tunnin työpäivät sopivat huonosti pienten lasten vanhemmille. Esimerkiksi Tokiossa aamuruuhka on 8-9 ja iltaruuhka 19-20, ja työmatkaan voi mennä yli tunti molempiin suuntiin.
Väestö elää yhä vanhemmaksi eikä uusia lapsia synny. Hoivahenkilökuntaa vanhustenhoitoon aiotaan saada kotona olevista naisista, sillä ulkomaisen työvoiman maahan päästäminen on poliittinen mahdottomuus. Henkilökohtaisesti en usko, että tulee onnistumaan.
Viimeisenä iltana pääsimme hetkeksi rentoutumaan ja tutustumaan perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin eli vietimme iltaa onsenissa, japanilaisessa kylpylässä. Altaisiin ehdimme tosin vain tunniksi enkä edes löytänyt sitä allasta, jossa puhdistajakalat olisivat syöneet kuollutta ihoa pois. Meillä oli kuitenkin kiire pukea yukatat päälle, jotta ehdimme syömään onsenin ravintolaan, jossa meille tarjoiltiin fugu-keittoa. Etenkin fugun keitinliemeen tehty munariisi oli uskomattoman herkullista, alkusashimista puhumattakaan.
