Suoraan sisältöön

Chevro­let Tahoe - An American Revolu­tion

Chevrolet tarjosi ihmisil­le työkalut tehdä mainos uudesta suuresta Tahoe SUV citymaas­turistaan. Tässä lopputu­los. Yhdysval­loilla on näemmä vielä toivoa.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon

Lex Nokiasta puoluevaltuuskunnassa

Puhe vihreiden puoluevaltuuskunnassa 29.11.2008
Hyvä valtuuskunta,

kuten Johanna Sumuvuori omassa puheenvuorossaan jo kertoi, viime vuosina paljon puhuttanut sähköisen viestinnän tietosuojalakin on jälleen eduskunnassa.

Lex Nokiaksi ja urkintalaiksi kutsuttu tietosuojalain muutos on antamassa ns. yhteisötilaajille, esimerkiksi työnantajille, yliopistoille ja taloyhtiöille, oikeuden tutkia sähköisen viestinnän tunnistetietoja mahdollisten väärinkäytösten selvittämiseksi.

Lisänimen Lex Nokia tämä esitys on saanut siitä, että nimenomaan Nokia on lobannut voimakkaasti lakimuutoksen puolesta, koska Nokia haluaisi itse tutkia mahdolliset liikesalaisuuksien vuototapaukset. Itse asiassa Nokia on kerran jäänyt kiinni sähköpostien tunnistetietojen käytöstä tällaisessa tapauksessa, mutta silloin _urkinta_rikos oli ehtinyt vanhentua.

Joka tapauksessa tämä perustelu on minun mielestäni huono, ja tähän esitykseen liittyvät riskit paljon sen kyseenalaisia etuja suuremmat.

Oikeusvaltion periaatteisiin ei vaan yksinkertaisesti sovi, että asianosaiselle osapuolelle annetaan oikeus päättää esitutkinnan aloittamisesta – ja oikeus suorittaa kyseinen esitutkinta.

Aivan kuin kellarikomeromurron uhriksi joutunut kerrostaloyhtiön asukas saisi luvan tehdä kotietsintä muissa taloyhtiön asunnoissa, jos kellarin ulko-ovea ei ole murrettu.

Se, että nämä esitutkintaoikeudet annettaisiin nimenomaan työnantajalle, joka tutkisi itsensä kanssa työsuhteessa olevia työntekijöitä, tekee asiasta vielä vakavamman.

Jos ongelmana on se, ettei poliisilla ole riittäviä valtuuksia tutkia epäiltyä liikesalaisuuksien vuotamista, eikö silloin pitäisi rukata poliisin eikä työnantajan tutkintavaltuuksia? Poliisille on määritelty toimivaltuudet, poliisin toimintaa valvotaan ja päätöksistä voi valittaa – työnantajalla vastaavia oikeusturvarajoitteita ei ole.

Puhe yritysten liikesalaisuuksista on peittänyt alleen sen, että yritysten lisäksi on paljon myös muunlaisia yhteisötilaajia kuin yrityksiä, eivätkä liikesalaisuuksien vuodot ole suinkaan ainoita väärinkäytöksiä, joita yhteisötilaajat tämän lain voimin saisivat tutkia.

Haluatteko te, että esimerkiksi teidän taloyhtiönne sähköpostipalvelinta ylläpitävä isännöitsijän tytär saa valtuudet penkoa teidän poikanne sähköpostiliikenteen tunnistetietoja "väärinkäytöstä" epäillessään.

Toki – urkintalakiesitykseen on sisällytetty useita rajoituksia tällaisten kauhuskenaarioiden välttämiseksi. Itse asiassa kynnys lain käyttämiseen on hyvin korkea, niin korkea, että ihmettelen, miksi koko laki on ylipäätään tehty.

Esimerkiksi työntekijän ja pääluottamusmiehen, työterveyden tai toimittajien välisen tietoliikenteen tunnistetietoja ei saa tutkia. Mutta mistä sen viestin vastaanottajan tai lähettäjän tietää, ennen kuin ne tunnistetiedot tutkii? Vahinko on silloin jo tapahtunut. Pitääkö tunnistetietoja tutkivalle työantajan edustajalle siis tehdä lobotomia, jos vastaan tulee jokin näistä lain suojaamista poikkeustapauksista?

Toivotankin Johannalle voimia, kun hän vääntää tästä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Se ei ole niitä maailman helpoimpia paikkoja.

Kommentit

    » Lisää kommentti
Minkä takia Suomessa tietoverkon
omistajalla ei saisi olla oikeutta
valvoa mitä siellä tehdään?
? (29.11.2008 18.40)
"Minkä takia Suomessa tietoverkon
omistajalla ei saisi olla oikeutta
valvoa mitä siellä tehdään?"

Koska tuo lakiehdotus antaa tuon
oikeuden myös tilanteissa, jossa
tietoverkonomistajalle ei pätkääkään
kuulu mitä siellä verkoissa tehdään.

Kotikäyttäjät ovat esimerkiksi taho,
joiden kohdalla tietoverkon omistajilla
tulisi ihan yhtä vähän oikeutta tutkia
asukkaan nettiliikennettä kuin
vuokranantajalla on oikeutta kurkkia
ikkunasta sisään tai valvoa kuka
kämpässä käy.

Ja ihan varmasti kuin on
kerrostalokyttääjiä, niin on tyyppejä
jotka kyttää nettiliikennettä, mutta ei
niille silti mitään lakisääteistä
oikeutta siihen tartte antaa.
Zache (29.11.2008 18.57)
"Minkä takia Suomessa tietoverkon
omistajalla ei saisi olla oikeutta
valvoa mitä siellä tehdään?"

Samasta syystä kuin miksi asunnon
omistaja ei saa asentaa valvontakameraa
vuokralaisen käytössä olevaan
makuuhuoneeseen. Suomessa on (vielä)
olemassa sellainen pikku juttu kuin
intimiteettisuoja. Toivottavasti tästä
lakiehdotuksesta nostetaan riittävän iso
haloo eikä vain hymistellä sitä läpi.
Teemu Mäkinen (30.11.2008 09.49)
"Minkä takia Suomessa tietoverkon
omistajalla ei saisi olla oikeutta
valvoa mitä siellä tehdään?"

Sinäkö valvoisit, että tietoverkon
omistaja valvoo oikeudenmukaisesti?
?? (30.11.2008 16.00)
Se ei kai vaivaa ketään, että kyseinen
laki on perustuslain vastainen ja sitä
ollaan säätämässä väärässä
järjestyksessä.

Lait on sellanen juttu kai eduskunnalle,
että sille on ihan yhdentekevää missä
järjestyksessä ne säädetään. Kunhan
eduskunnan puhemiehellä vaan pokka
riittää.
Niimpä (1.12.2008 00.48)
"Poliisille on määritelty
toimivaltuudet, poliisin toimintaa
valvotaan ja päätöksistä voi valittaa –
työnantajalla vastaavia
oikeusturvarajoitteita ei ole."

Lainsäätäjän näkökulma. Toimeenpano on
toista. Poliisiviranomaiset eivät joudu
väärinkäytöksistä minkäänlaiseen
vastuuseen. Jos uskallat kannella
epäasiallisesta, virheellisestä ja
lainvastaisesta toiminnasta niin
vastassasi on poliisilain (493/1995) 5
luvun 41 §:n
nojalla koko virkamieskunta.
Ulkopuoliset eivät uskalla puuttua
tapahtumiin tai pyynnöstä osallistuvat
niihin.

---
http://mpan-weblog.blogspot.com/
mpan (1.12.2008 01.36)
"Poliisiviranomaiset eivät joudu
väärinkäytöksistä minkäänlaiseen
vastuuseen."

Jos niin sanot. Kaikki väärinkäytöksistä
tuomitut poliisit ovat sitten varmaan
olleet vain epäsuosittuja kun koko
virkamieskunta ei olekaan ryhtynyt heitä
puolustamaan. Esimerkiksi ne poliisit
jotka joitakin vuosia sitten tuomittiin
kotirauhan rikkomisesta siviilihenkilön
kanneltua siitä että nämä tulivat hänen
kotiinsa ilman riittäviä perusteita.
Tommi Koivula (1.12.2008 08.49)
"Minkä takia Suomessa tietoverkon
omistajalla ei saisi olla oikeutta
valvoa mitä siellä tehdään? "

Samasta syystä kuin postilla ei ole
oikeutta avata kirjekuoriasi vaikka
niitä kuljettelevatkin. Miksi
kirjesalaisuus ei tunnu koskevan yhtä
paljon sähköposteja kuin perinteisiä
kirjeitä. Urkinnan tekninen helppous ei
pitäisi olla tälle peruste.

Sitten vielä kommenttina, että
tietoverkon liikennettä ja mahdollisia
väärinkäytöksiä voi kyllä verkon
omistaja valvoa hyvin ilmankin että
mennään sorkkimaan itse kulkevien
pakettien sisältöä.
TR (1.12.2008 11.47)
http://pjarvinen.blogspot.com/2008/12/is
nnitsijn-tytr-urkkimassa-shkpostia.html
Janne (2.12.2008 03.09)
Muista sitten jättää eriävä mielipide,
ettet ole rikosoikeudellisessa vastuussa
perustuslain rikkomisesta...
(2.12.2008 12.36)
Tässä "merkittävässä uudistuksessa"
minua on kovasti ihmetyttänyt että kuka
ihme tuolla tavoin jää kiinni
yrityssalaisuuksien vuotamisesta?

Jos käyttää Gmailia tai muistitikkua,
työnantaja ei pääse jäljille. Eikös tätä
voisi kutsua käänteiseksi
älykkyystestiksi?

Itseäni pohdituttaa sellaisen tiedon
vuotaminen työnantajille jotka eivät
heille kuulu. Esimerkiksi määräaikainen
työntekijä voi viestiä
mielenterveyspolikliniikan tai neuvolan
kanssa. Tietenkään tuollaisella tiedolla
ei saa olla mitään tekemistä työsuhteen
jatkon kannalta, mutta...
Tony Hagerlund (2.12.2008 17.58)
Mitä kertoo Jyrki sinun puoletovereidesi
suhteesta perusoikeuksiin se, että
Vihreiden edustajat
Hallintovaliokunnassa (Heli Järvinen) ja
Työelämä ja Tasa-arvo valiokunnassa
(Johanna Karimäki) eivät kannattaneet
Lex Nokian hylkäämistä, vaan äänestivät
sen viemistä eteenpäin. Eduskunnan
lähetekeskustelussa vihreistä oli
äänessä vain Jyrki ja Erkki Pulliainen,
jotka molemmat asiallisella kannalla,
mutta äänestyshistorian ollessa tähän
mennessä 2 JAA 0 Ei, niin uskaltaako
tässä luottaa Sumuvuoren Johannan
puolustavan perusoikeuksia,
puhumattakaan lopullisesta
eduskuntakäsittelystä. Mahtaako edustaja
Sinnemäki ruoskia taas vihreiden rivit
hallituksen esityksen taakse?
(pahoittelut jos provosin, mutta
toivoisin vastausta)
samuli (3.12.2008 12.42)
Koko Lex Nokia -keskustelussa ollaan
pahasti hakoteillä. Paljon
yksinkertaisempaa olisi päättää, että
yritysten sähköpostipalvelimen kautta
kulkeva liikenne (@yritys.fi) olisi
yrityksen eikä lähettävän/vastaanottavan
työntekijän viestintää. Silloin
yrityksellä olisi esimerkiksi
toimitusjohtajan päätöksellä oikeus
tehdä viesteille mitä tahansa nähdään
tarpeelliseksi. Esimerkiksi kaikki
työntekijöille saapuva posti voitaisiin
tarvittaessa uudelleenohjata
sijaiselle.

Kuka tahansa voi vapaasti hankkia
itselleen yksityisen
sähköpostioisoitteen esimerkiksi oman
nettioperaattorinsa kautta ja käyttää
sitä yksityiseen viestintäänsä, minkä
jokainen täysijärkinen tekee jo nyt.
Siihen ei työnantajalla ole edes
teknisesti mahdollisuutta kajota. Se
nauttii täyttä perustuslain mukaista
yksityisyyden suojaa.

Eli koko Lex Nokia on täysin tarpeeton.
Tarvitsee vain sopia yrityskohtaisesti
siitä, onko yrityksen
sähköpostipalvelimen kautta kulkeva
viestintä yrityksen yleistä vaiko
työntekijän yksityistä viestintää.

Eihän "paperipostiakaan" käytettäessä
kukaan tilaa pornolehtiä tai muuta
luottamuksellista aineistoa
työpaikalleen. Myöskään työntekijöillä
ei ole oikeutta lähettää
privaattipostiaan yrityksen
kirjekuoressa, jolloin syntyisi
vaikutelma yrityksen nimissä lähetetystä
viestistä. Päin vastoin yrityksissä
ollaan erittäin tarkkoja siitä, kuka saa
ylipäätänsä lähettää mitään kirjeitä
yrityksen nimissä
(nimenkirjoitusoikeus). Miksi
sähköpostin pitäisi olla joku poikkeus?
Hannu (3.12.2008 22.00)
Alkaisikohan olla aika masinoida uusi
mielenosoitus? :P
Ville (5.12.2008 20.33)
http://www.effi.org/uutiset/081206-suvi-
lindenin-vastaus.html

Rajansa kaikella. Jos kerta tällainen
laki on pakko persutuslain vastaisena
runnoa läpi eikö sitä voisi edes rajata
koskemaan yrityksiö. On uskomatonta
kuinka laajalle taholle urkintaoikeudet
annetaan. No jos jotain positiivista
tässä löytää, niin urkinta on lain
perusteella mahdollista myös
eduskunnassa - oppositio vaviskoot.
plah (8.12.2008 11.45)
Samuli kirjoitti:
"(...)mutta äänestyshistorian ollessa
tähän mennessä 2 JAA 0 Ei, niin
uskaltaako tässä luottaa Sumuvuoren
Johannan
puolustavan perusoikeuksia,
puhumattakaan lopullisesta
eduskuntakäsittelystä."

- Olen suhtautunut Lex Nokiaan
kriittisesti alusta saakka, enkä voi
hyväksyä sitä nykymuodossaan. Lisää voi
lukea täältä:

http://johannasumuvuori.wordpress.com/


Johanna Sumuvuori (10.12.2008 22.07)
Ruotsissa piraattiliitto on rajussa
kasvussa

piratpartiet.se/partiet/medlemsstatistik


http://www.piratpartiet.se/medlemsantal

Ihmiset alkavat kyllästymään
perusoikeuksien polkemiseen.
UGH (15.12.2008 01.57)
Kyllä on ollut todella hedelmällistä
tämä Vihreiden hallitusyhteistyö tähän
mennessä... Lex Nokia, Puolan
ympäristölobbaus...

Hyvin menee.
Arttu Tolonen (15.12.2008 18.09)