
Päivän kuva-arvoitus: Mistä ovesta mennään sisään ja mistä ulos ... ja miten nämä ovet saa auki?
Eduskunnan lisärakennus on arkkitehtoninen taideteos, ja näyttää oikeasti hyvältä sekä sisältä että ulkoa. Tätä on ihan kiva esitellä sekä tutuille että vieraille.
Taideteoksessa työskenteleminen onkin sitten eri juttu.
Taiteellinen kokonaisnäkemys on poikinut taloon esimerkiksi ulko-ovet, joita kukaan ei osaa käyttää ilman henkilökohtaista opastusta. Taloon ei pääse sisään eikä ulos ilman ohjeita! Etenkin ensimmäistä kertaa talossa käyvät vieraat ovat täysin hukassa.
Sisään päästäkseen on ensin arvattava oikein, kumpien merkitsemättömien ovien takana sisäänkäynti on, sillä viereiset samanlaiset ovet vievät eduskunnan tiedotuskeskukseen. Sitten on valittava oheisessa kuvassa näkyvistä kolmesta identtisestä ovesta se oikea: Vasemmanpuoleinen on vieraiden sisäänmeno, keskimmäinen kaikkien ulostulo, ja oikeanpuoleinen henkilökunnan sisäänmeno ja ulostulo. Kunnon opasteita ovissa ei tietenkään saa olla linjoja pilaamassa, mutta onneksi henkilökunnan oviin ja seiniin teippaamat aaneloset ovat OK.
Oikean oven löytäminen ei kuitenkaan riitä, sillä ovien kahvat ovat pelkkää rekvisiittaa. Niitä ei voi käyttää perinteiseen tapaan oven avaamiseen. Vain vasemmanpuoleinen ovi avautuu sisään mentäessä ovea kahvasta hieman nykäisemällä, minkä jälkeen ovi avautuu itsestään arvokkaan hitaasti, eikä sitä voi kahvasta kiskomalla nopeuttaa. Keskimmäisestä ovesta ei pääse sisään lainkaan, vaikka kiskoisi kahvasta kuinka lujaa. Oikeanpuoleinen ovi (ja sen takana oleva sisempi ovi) avautuu puolestaan kulkukortilla, automaattisesti, kahvaan koskematta.
Ulos pääsemisen on yhtä hauskaa. OIkeanpuoleista (sisältä katsoen) ovea ei siis voi käyttää ulos mentäessä. Suurimmat ongelmat vieraille tuottaa keskimmäinen ovi, joka avataan nappia painamalla. Pulmana on se, että nappi on hyvin pieni, ja sen edessä oleva kahva, jota ei siis voi käyttää, on hyvin suuri. Ihmiset tarttuvat vaistomaisesti kiinni kahvaan ja vetävät ja työntävät ja rynkyttävät, kunnes huomaavat lukea oveen teipatut kolmella kielellä kirjoitetut käyttöohjeet ja alkavat etsiä nappia. Yleensä se löytyy muutaman hetken kuluttua, ja ulommasta ovesta nappi löytyykin sitten jo nopeasti.
Ikävimmät tilanteet aiheutuvat kuitenkin vasemmanpuoleisista ovista, jotka molemmat avataan myös ulospäin mentäessä kulkukortilla. Aina välillä joku vieras kuitenkin livahtaa ulommasta ovesta sisään tai sisemmästä ovesta ulos jonkun kulkukorttinsa näyttäneen henkilön perässä. Jos vieras ei ehdi seurata oven avaajaa myös seuraavan oven läpi, hän jää ovien väliin jumiin. Ilman kulkukorttia hän ei pääse sisään eikä ulos!
Lisärakennuksen vahtimestareista onkin tullut kokopäiväisiä ovien käytön opastajia ja jumiin jääneiden vieraiden pelastajia.
Toivottavasti käytettävyys-guru
Donald A. Norman käy joskus Suomessa ja eduskunnassa. Hänen kirjoittamansa
Miten avata mahdottomia ovia? on käytettävyyssuunnittelun klassikko, mutta mikään hänen käyttämistään esimerkeistä ei kyllä vedä vertoja näille meidän ovillemme.