Elokuvaohjaaja, vihreä vieruskaveri Espoon kaupunginvaltuustossa, Kaisa Rastimo on käynnistänyt blogituksillaan ja kommenteillaan myrskyn netissä, enkä nyt tarkoita Rastimon viimeisintä elokuvaa.
Rastimo on aivan oikeassa siinä, että tietoyhteiskunnan rakentaminen ei ole minkään ihmisryhmän yksinoikeus, ei ICT-asiantuntijoiden, ei viranomaisten eikä myöskään elokuvaohjaajien. Teknologian kehitys on kuitenkin peruuttamattomalla tavalla muuttamassa niitä reunaehtoja, jotka määrittävät sen mikä tulevaisuuden yhteiskunnassa on mahdollista ja mikä ei. Lawrence Lessigiä jälleen kerran lainatakseni: Code is law.
Rastimon ilkkumilla ”nörteillä” on usein käsitys siitä, mitä IC-teknologian kehitys käytännössä tarkoittaa. Nimenomaan ”nörtit” yrittivät varoittaa, mitä riskejä esimerkiksi surullisenkuuluisaan lapsipornon suodatuslistaan liittyy, ja olivat valitettavasti oikeassa: Sulkulistan ansiosta lapsipornon löytäminen on nyt entistä helpompaa, eikä lapsipornoa tuotettaessa hyväksikäytettyjen lasten asema parantunut lainkaan.
Tässä murroksessa meidän on oltava hyvin tietoisia siitä, minkä arvojen varaan me tietoyhteiskuntaa rakennamme, ja miten me ne arvot turvaamme. Itselleni kansalaisoikeudet eivät ole ”kaunopuheista liirumlaarumia yms.”, kuten Rastimo väittää, vaan arvomaailmani kulmakivi, jonka nimissä olen valmis tinkimään monista muista asioista. Jos esimerkiksi tekijänoikeuksien aukoton turvaaminen heikentäisi ihmisten yksityisyyden suojaa, tinkisin ennemmin tekijänoikeuksista kuin yksityisyydestä. Kotietsintälupakin myönnetään vain vakavien rikosten yhteydessä.
Kaisa Rastimo oli järkyttynyt Myrsky-elokuvansa löydyttyä piraattisivustolta (ilmeisesti kyseessä oli itse asiassa pfishing- eikä piraattisivusto). Itselleni vastaava järkytys oli oman blogini päätyminen Vantaan kouluihin lasten suojelemiseksi hankitun suodatusjärjestelmän sulkulistalle. Syynä oli ajoituksesta päätellen se, että olin kritisoinut suodatusjärjestelmiä. Sitä on kuitenkin varmuudella mahdotonta tietää, koska suodatusperusteet ovat järjestelmän toimittaneen yrityksen liikesalaisuus.
Yksityisyyden ohella ilmaisun vapaus on minulle keskeinen kansalaisoikeus myös tietoyhteiskunnassa. Sen luulisi olevan myös elokuvaohjaajalle loukkaamaton perusarvo.
Loppuun asti kannattaa ajatella etenkin silloin, kun ehdottaa valvontavelvoitteiden määräämistä kaupallisille yrityksille, teleoperaattoreille ja mediayhtiöille. On suuri riski antaa asiassa osallisille yrityksille sellaisia valtuuksia ja velvollisuuksia, jotka oikeusvaltiossa kuuluvat viranomaisille. Missä on kansalaisen oikeusturva, kun operaattori katkaisee yhteyden väärin perustein? Loppuun asti vietynä tuloksena on korporatiivinen poliisivaltio, jossa valta on suuryrityksillä ja etujärjestöillä.
Teknologian kehitys pakottaa monessa tilanteessa punnitsemaan kansalaisoikeuksia myös vastakkain. Esimerkiksi yksityisyyden suojan ja ilmaisun vapauden välillä on tunnetusti jännite, joka kipuilee aika ajoin, viimeisimpänä esimerkkinä Googlen Street View. Kumpi on tärkeämpi, Googlen ilmaisun vapaus vai pihallaan aurinkoa ottavan kansalaisen yksityisyys?
Näitä kysymyksiä pohtimaan vihreä liitto on jo vuonna 2004 perustanut tietoyhteiskuntapoliittisen työryhmän, johon myös Kaisa Rastimo viime syksynä haki ja hyväksyttiin jäseneksi. On tärkeää, että tietoyhteiskuntakehitystä tarkastellaan useista eri näkökulmista, mutta se edellyttää sitä, että eri näkökulmien edustajat ovat valmiita paitsi kertomaan oman näkemyksensä, myös kunnioittamaan ja kuuntelemaan muiden näkökulmien edustajia.
Jos me jatkamme toistemme ohi huutamista, me olemme pian tilanteessa, jossa (mm.) mediatalouden murros tapahtuu revoluution kautta, vanhat rakenteet romahtavat ja tilalle syntyy raunioista jotain uutta. Se veisi kuitenkin vuosia, eikä se olisi kenenkään etu, ei tekijöiden, ei kuluttajien eikä mediayhtiöiden osakkeenomistajien.
Ennakkoasenteisiin ei kannata hirttäytyä, eikä ainakaan leimata kanssaan eri mieltä olevia ihmisiä julkisuudessa sukupuolen, iän tai ulkonäön perusteella tai nimitellä heitä ”nettihihhuleiksi”. Se ei ole edes poliittisesti kovin viisasta, sillä se vain vähentää oman sanoman uskottavuutta ja lisää Piraattipuolueen kannatusta.
Vihreiden nykyisessä
piratismikeskustelussa on outoa
historiattomuutta. Ihan niinkuin kaikki
aiempi tieto asiasta olisi unohtunut ja
esimerkiksi Euroopan vihreän puolueen
näkemyksellä ei ole mitään merkitystä.
On vain kaksi vaihtoehtoa,
totaalianarkistinen vapaan kopioinnin
malli tai täydellinen antautuminen
mediamaailman suuryritysten kouriin.
Itse kuulun siihen hiljaiseen joukkoon,
todennäköisesti suureen enemmistöön,
joka ei ole valmis hyväksymään
kumpaakaan äärikantaa. ViNOn
tietoyhteiskuntalinjapaperin lukeminen
sai vetämään aamukahvit väärään kurkkuun
mutta nuorisojärjestön kannanotot voivat
ollakin välillä repäisevämpiä. Tuskin
vihreä liitto tulee ajamaan "piratismin
laillistamista" koska suuri osa
jäsenistä ja kannattajista ei
luullakseni sellaista hyväksy.
vhy (14.2.2010 18.51)
Haluatko että se menee näin?
(ruotsiksi):
http://rickfalkvinge.se/2010/02/10/de-sv
enska-terroristerna/
Anon (14.2.2010 18.54)
"On tärkeää, että
tietoyhteiskuntakehitystä tarkastellaan
useista eri näkökulmista, mutta se
edellyttää sitä, että eri näkökulmien
edustajat ovat valmiita paitsi kertomaan
oman näkemyksensä, myös kunnioittamaan
ja kuuntelemaan muiden näkökulmien
edustajia."
Nimenomaan. Rastimon tapauksessa
varsinkin olisi hyvä kuunnella muiden
mielipiteitä ja erityisesti perusteluja.
Rastimon blogikommentteja seuranneet
ovat varmaan huomanneet kuinka Kaisa
jättää kaikki asiantuntevat kommentit
täysin huomiotta. Menevät ilmeisesti yli
hilseen.
Ihan oikeasti, jos tulee valituksi
tietoyhteiskuntapoliittiseen työryhmään,
niin kyllä silloin pitäisi olla joku
käsitys tietoyhteiskunnasta. Rastimo ei
erota phishing-saittia
torrenttisaitista, ei nettisivun
ylläpitäjää teleoperaattorista, eikä
prostituutiota deittisivustosta. Listaa
voisi jatkaa niin pitkälle kuin Rastimon
kirjoituksia löytyy. Aukkoja
sivistyksessä on paljon, mutta muita
kuuntelemalla ja asioista selvää
ottamalla niitä saisi paikattua.
Rastimolla lienee tosin paljon tietoa
kaupallisesta sisällöntuotannosta. Se on
aina ihan tervetullutta näkökulmaa
tekijänoikeuskeskusteluihin.
@vhy
En ole ViNO:n paperia lukenut, mutta
käsittääkseni se on hyvin samankaltainen
kuin Piraattipuolueen kanta. PP ei pidä
vaihtoehtona mitään totaalista anarkiaa,
vaan yksityisen kopioinnin sallimista.
Luvaton kaupallinen levitys pysyisi
kuitenkin laittomana. Mitä itse
ehdottaisit kultaiseksi keskitieksi?
l (14.2.2010 19.25)
Kun kerran ihan ministeritasolla jo
myönnetään että esimerkiksi
lapsipornosulkulista on
"surullisenkuuluisa", niin miksi
järjestelmää ei ole jo purettu? YLEENSÄ
kun huomataan että jokin järjestelmä on
paska eikä toimi, se puretaan ja
mietitään jotain muuta tilalle. Tässä
maassa on iät ja ajat ollut riippakivenä
se, että asia kyllä myönnetään
väkinäisesti mutta silti ei millään
voida tehdä sitä toisinpäin
konkreettista asiaa, eli PURKAA
järjestelmää. Tämän vuoksi koko paska on
nyt yhtä sekametelisoppaa kun kaikki
vanhat yritelmät on samanaikaisesti
käynnissä ja aiheuttavat aina vain
enemmän ja enemmän närää ja
ristiriitoja. ELI kysymys kuuluu, miksi
pornosuodatusviritystä EI OLE JO PURETTU
kun kerta se ei toimi!
Operaattoreistakin taitaa enää DNA olla
ainoa joka moisia listoja enää edes
käyttää. Sonera ja elisa on jo luopunu
turhasta leikistä. ELI MIKSI MINUN -
VERONMAKSAJAN RAHOJA tuhlataan
poliisijärjestelmän ylläpitoon, eli
sulkulistan naksutteluun jos edes
operaattorit eivät enää kyseisiä listoja
käytä!??? MIKSI NÄITÄ RESURSSEJA EI
KÄYTETÄ JOHONKIN HYÖDYLLISEMPÄÄN? Ihme
pelleilyä kaikessa muka säästetään
paitsi uppiniskasten virkamiesten
kotkotuksissa. Jos Ruotsissa jokin
järjestelmä huomataan turhaksi - se
puretaan ja tilalle mietitään jotain
uutta TAI jätetään kokonaan miettimättä
jos huomataan että ongelmaa ei edes
ollut. Voi kun tämä tapa rantautuisi
joskus suomeenkin ja jätettäisiin nämä
neuvostoaikaiset byrokratiat vähemmälle.
Kyllästynyt veronmaksaja... (14.2.2010 20.04)
@S Kyseinen case on tosiaan varsin
häkellyttävä. Odottelen tässä, koska
ikkunalaudalla komeileva Zen Grow
herättää ohikulkijoissa siinä määrin
huomiota, että virkavalta ilmestyy
ovelle:
http://www.zengrow.com/
Jyrki J.J. Kasvi (14.2.2010 20.05)
Haluan sanoa, että minulle nörtti ei ole
minulle haukkamasana vaan puhekielen
ilmaus tietotekniikan ammattilaisesta ja
harrastajasta.
Toieksi en ole nimittänyt ketään
julkisesti nettihihhuliksi. Jyrki Kasvin
valehtelu on tosi ällöttävää.
Kaisa Rastimo (14.2.2010 20.07)
l: "Mitä itse
ehdottaisit kultaiseksi keskitieksi?"
Vastustan nettilataamisen vapauttamista
mutten myöskään hyväksy
kansalaisvapauksien rajoittamista
piratimin torjumisen nimissä. Vihreiden
tulisi lähestyä näitä kysymyksiä
kahdesta näkökulmasta. Tärkeintä on
turvata taiteen- ja viihteentekijöiden
mahdollisuus elinkeinonsa säilyttämiseen
niillä keinoilla, jotka ovat tehokkaita
ja jotka eivät edellytä
kansalaisoikeuksien rajoittamista.
Kenenkään elinkeino ei kuitenkaan ole
niin arvokas, että sen tukemiseksi
täytyy siirtyä fasistiseen
poliisivaltioon. Monet piratismin
torjuntakeinoista haittaavat pääasiassa
vain muita kuin piraatteja.
Toiseksi vihreiden on puolustettava
kuluttajien ja kansalaisten oikeuksia
niin, ettei suuret mediayhtiöt ja
tekijänoikeusjärjestöt pääse sanelemaan
lainsäädäntöä, kuten on tähän asti
tapahtunut.
vhy (14.2.2010 20.17)
Ihan pienenä huomautuksena, kotietsintä
on mahdollista Suomessa silloin kun
epäillään rikoksesta, jonka
enimmäisrangaistus on vähintään kuusi
kuukautta vankeutta. Minun mittapuullani
kyse ei ole silloin suinkaan aina
vakavista rikoksista.
AA (14.2.2010 20.33)
Näissä keskusteluissa tuntuu ikävän
usein siltä että moni yksinkertaisesti
toivoo mahdottomia. Kuten edustaja Kasvi
yllä toteaa, teknologia määrittää paljon
tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia. Moni
tuntuu haluavan tukistaa kaljua ja
rakentaa ikiliikkujan siinä sivussa.
Harri Kivistö, Piraattipuolue (14.2.2010 20.36)
Kaisa Rastimo, lue oma kommenttisi tähän
blogitukseeni, sieltä se "nettihihhuli"
löytyy, sori nyt vaan:
http://jyrkikasvi.blogit.uusisuomi.fi/20
08/12/17/nuoren-paynen-karsimykset/
Jyrki J.J. Kasvi (14.2.2010 20.46)
Se on kommentti numero 57, jos selaimen
haku ei toimi. Rikokseen yllyttäjän
lisäksi olen siis nyt mielestäsi myös
valehtelija.
Jyrki J.J. Kasvi (14.2.2010 20.47)
hear hear.
mikko (14.2.2010 21.43)
Olisikohan Kaisalla nyt anteeksipyynnön
paikka, ei ainoastaan J. Kasvilta, vaan
myös kaikilta niiltä, joita on parilla
viimeisimmällä hyvin ylenkatsovalla
blogauksellaan sekä nimittelyllään
loukannut.
Tämä olisi suoraselkäinen teko ja siitä
voisi jatkaa eteenpäin puhtaammalta
pöydältä. Selittelemällä ja syytä
siirtämällä tästä on enää paha jatkaa.
J. (14.2.2010 21.44)
Jyrki kirjoittaa pitkän kaavan mukaan.
Ydin piratismiin liittyen on se, että
VARASTAMINEN ON RIKOS !
En tajua, miksi joillakin edes tulee
mieleen yrittää löytää rikokselle
hyväksyntää sillä perusteella, että
satuinpahan löytämään työkalun, jolla
tämä onnistuu helposti.
Piraattilogiikalla sallittua olisi
tunkeautua naapurin kotiin, autoon jne.,
kunhan sopiva väline on käsissä. Jotkut
yrittävät käyttää nykyteknologiaa
todella kyseenalaisella tavalla.
Kyseessä on jokamiehen ja -naisen pääsy
tehokkaiden työkaslujen käyttäjäksi.
Tämä ei missään nimessä tarkoita, että
varastaminen on sallittua. Kasvi on
viisas, mutta piraattiaihe tuntuu olevan
rönsy.
Jouko Järvi (14.2.2010 21.58)
Kyllä, jos joku voisi kopioida autoni
tai asuntoni, niin sure, be my guest, en
estäisi sen käyttämistä.
Janne Paalijärvi, Piraattipuolue (14.2.2010 22.16)
@vhy
Tekniikka ei vaan mahdollista yksityisen
kopioinnin kitkemistä ilman koko kansaa
koskevia valvonta- ja
sensuurijärjestelmiä. Jos siis halutaan
pitää nettilataaminen laittomana niin
ettei siihen kuitenkaan saa puuttua,
miksei sitä sitten laillistettaisi?
Minusta sisällöntuottajien elinkeinon
turvaamiseen pitää riittää yksinoikeus
myyntiin. Jos kuluttajat eivät halua
maksaa nykyisistä vanhentuneista
jakeluformaateista, niin uusia on
otettava käyttöön. Vaikka ihmiset
kuulevat musiikkia ilmaiseksi radiossa,
kaverilla tai netissä niin kyllä he
silti haluavat tukea musiikin tekijöitä
rahallisesti. Kunhan siihen vaan on
mielekäs kanava.
l (14.2.2010 22.29)
Jouko,
En usko, että kukaan kieltää teoksen
tuottajan ansaitsevan asian mukaisen
korvauksen työstään. Täytyy kuitenkin
kohdata realiteetit. Miksi kukaan
haluaisi maksaa jostain jonka saa
ilmaiseksi? Niinpä tuottajien täytyy
keksiä jotain. Miksi tuottajien?
Kuluttajathan rikkovat lakia! Koska
tuottajien rahat ovat siinä kiinni.
Kuluttajilla ei ole motivaatiota.
Spotify on hyvä esimerkki tällaisesta
innovaatiosta.
V (14.2.2010 22.43)
l: "Jos siis halutaan
pitää nettilataaminen laittomana niin
ettei siihen kuitenkaan saa puuttua,
miksei sitä sitten laillistettaisi?"
On myös monia muita rikoksia ja
rikkeitä, joita ei voida valvoa
täydellisesti tai edes kovin hyvin,
esimerkiksi ylinopeudet, miksi niitä ei
laillistettaisi samalla?
"Vaikka ihmiset kuulevat musiikkia
ilmaiseksi radiossa,
kaverilla tai netissä niin kyllä he
silti haluavat tukea musiikin tekijöitä
rahallisesti."
Niin, antaahan monet kolikon
katusoittajalle. Mielestäni musiikin
tekijällä tulisi olla päätösvalta sen
suhteen, haluaako lahjoittaa musiikkinsa
ilmaiseksi kaikille ja luottaa siihen,
että saa vastalahjoituksilla elantonsa.
vhy (14.2.2010 22.44)
Hienoa! Kiitos Jyrki! Tämä palauttaa
hieman uskoani ihmiskuntaan. Ikäväkseni
täytyy silti todeta että vaikka
vihreiltä löytyykin se yksi harvoista
nykymaailmaa oikeasti ymmärtävistä
päättäjistä, taitaa ääneni silti valua
Piraattipuolueelle. En vain
yksinkertaisesti halua tilannetta jossa
ääneni antaisi Rastimon kaltaisille
henkilöille minkäänlaista
päätäntävaltaa.
That being said, on ehdottoman hienoa
että tietoyhteiskuntaa kehittämässä on
ns. luovien alojen edustajia mutta ei
kai nyt aivan kuka tahansa tähänkään
pitäisi kelvata? Mielestäni
minimivaatimuksena tulisi olla edes
perusymmärrys päätettävistä asioista.
Nykyinen malli kuvastaa suurinpiirtein
tilaa jossa vaikkapa idealistinen
taiteilija, jolla ei ole minkäänlaista
teknistä kompetenssia, pääsee tekemään
päätöksiä autojen suunnittelusta. Tie
helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla
ja kohta ollaankin tilanteessa jossa
auto saastuttaa välillisesti kymmeniä
kertoja enemmän (vaikka pakoputkesta
tuleekin pelkkiä perhosia), johtuen eri
ratkaisuista uudet autot ovat liian
kalliita tavan ihmisille (suurin osa
ajaa edelleen vanhoilla, karsinogeenejä
sylkevillä, romuläjillään) jne. jne.
Kylläpä tekisi mieleni taas alkaa
pystyttämään sivustoa johon kerättäisiin
kaikki nämä hullutukset, mitä päättäjät
suustaan päästelevät. Saataisiin
äänestäjän muistia edes hieman
pidennettyä.