Paluu arkeen ja muita kertomuksia

Minulta kysytään usein, miten ihmeessä keksin monta kertaa viikossa jotain blogitettavaa. Itse asiassa ongelma on usein päinvastainen, asiaa olisi, aikaa kirjoittaa ei. Joskus päälle kaatuu myös sairausloma, joten tässä välissä on jäänyt monta ajankohtaita aihetta käsittelemättä. No, Hesarissakin on lomakaudella vain A- ja B-osa eli kai blogikin voi joskus pyöriä hetken kakkosvaihteella. Eivätkä kaikki aiheet happane, vaikka niitä käsittelevee pienellä viipeellä.

Mielen ja ruumiin palautuminen vaalikampanjoinnin adrenaliinihuuhtelusta arkeen vie aina oman aikansa. Tällä kertaa paluu EU-vaalien jälkeiseen arkeen on oli poikkeuksellisen raju, sillä myös itse kampanja oli poikkeuksellisen intensiivinen. Viimeiset viikot kierrettiin Suomea ihme hurmoksessa, ja eräs esitteitä vaaliteltalla jakanut tuttu psykiatrinen sairaanhoitaja totesikin, että ”kyllä tuossa tiettyjä maanisuuden merkkejä on havaittavissa”.

EU-vaaleista teki erikoiset myös se, että kunnallisvaaleista ei oltu ehditty vielä toipua, kun piti aloittaa EU-kampanjointi. Paljon puhutaan äänestäjien vaaliväsymyksestä ... mutta kyllä se poliitikkoihinkin iskee. Itse asiassa EU-vaalien koneiston olisi pitänyt käynnistyä jo viime syksynä, monta kuukautta ennen kunnallisvaaleja. Nyt liikkeelle jaksettiin vasta helmikuussa, aivan liian myöhään. Eli kyllä, kannatan vaalien yhdistelemistä niin, että vaaleja järjestettäisiin keskimäärin parin vuoden välein.

Totuuden nimissä on pakko myöntää, että EU-vaalikiireet haittasivat eduskuntatyöskentelyä ainakin minulla ja uskoakseni myös muilla kansanedustajaehdokkailla merkittävästi. Vaikka varsinaisia poissaoloja ei tullut, pääasiaan eli asioihin perehtymiseen ja reflektointiin ei jäänyt aikaa eikä henkisiä paukkuja.

Loppukeväästä eduskunnassa käsiteltiin lisäksi todella isoja ja tärkeitä lakeja kuten sähköinen tunnistaminen, yliopistolaki ja passilaki sekä tietysti ilmasto- ja energiapoliittinen strategia, Itämeri-selonteko sekä puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Ja kaikkien ratkaisevat täysistuntokäsittelyt olivat viimeisen istuntoviikon aikana heti EU-vaalien jälkeen. Jo ilman vaalejakin suma olisi ollut tolkuton. Otetaan esimerkkiksi 15. kesäkuuta täysistunnon esityslista: Saa olla aika meedio, jos perehtyy noihin kaikkiin ennen täysistuntoa, vaalikampanja tai ei.

Toki tärkeimpien lakiesitysten pahimpia kipupisteitä on saatu valiokunnissa loivennettua, mutta niihin jäi silti kummittelemaan periaatteellisia kysymyksiä kuten sormenjälkirekisterin perustaminen, vaikka sitä ei itse passien myöntämistä varten tarvittaisi. Miksi se sitten perustetaan, toisin kuin muissa Pohjoismaissa, on minulle edelleen arvoitus.

En väitä, että minun vääntövoimani olisi riittänyt rekisterin kaatamiseen, vaikka olisin muuttanut istuntosaliin asumaan. Mutta minun jos jonkun olisi pitänyt elämöidä asiasta enemmän ja kyseenalaistaa ratkaisematta jäävillä lapsenraiskausmurhilla elämöineiden kollegojen argumentteja. Liikkumavaraa henkilökohtaisiin irtiottoihin hallitusrintamasta äänestyskäyttäytymisessä ei ainakaan ollut. Se pääoma tuli syötyä Lex Nokian käsittelyssä pitkäksi aikaa.

Eduskunnan vuosiryhmi on lisäksi sellainen, että valiokuntien pöydät siivotaan tyhjäksi ennen juhannusta, koska muuten syksyn budjettirumballe ei jää aikaa. Niinpä valiokunnat urakoivat kesäkuussa mietintöjä, ja täysistunnot kestävät koko päivän ja illan ja välillä öitäkin. Isoista lakikokonaisuuksista keskusteltiin joskus aamuyöllä silmät ristissä, ja esimerkiksi yliopistolaista äänestettiin lopulta puoliltaöin. Poissa oli 75 edustajaa, itse ehdin saliin ruhtinaallisella parin minuutin pelivaralla.

Mahdollisuutta vetää henkeä vaalien jälkeen ei ollut, ja se tuntui.

Vaaleista toipuminen on sinänsä mielenkiintoinen prosessi, joka toistuu ainakin minulla aina saman kaavan mukaan. Vaalipäivän ilta ja yö menee vielä vahvoilla stressihormoneilla, mutta vaalivalvojaisten jälkeisenä maanantai-aamuna ja päivänä iskee totaalinen väsymys. Mutta jos sen ehtii(!) nukkua pois, tiistai on puolestaan ylienerginen: jatkuvasti tuntuu siltä kuin jalat sutisivat maata ja pitäisi juosta johonkin vaikka enää ei ole mihinkään kiire. Vasta keskiviikkona aineenvaihdunta alkaa uskoa vaalien olevan ohi ja torstaina iskee tyhjyyden tunne, josta palataan hissukseen arkeen.


 ^{CC: by-nd-nc}