Vanha poika viiksekäs
Vihreiden eduskuntaryhmä piti tänä kesänä kesäkokouksensa Savonlinnassa. Vihreiden linnaperinne jatkui ja kokouspaikkana oli Olavinlinna. (viime vuonna Turun linna). Omalta osaltani kokouksen kohokohtana oli kuitenkin iltaohjelma eli risteily Saimaan Pihlajavedelle, saimaannorpan esiintymisalueelle. Pihlajavesi on suurimmalta osin säästynyt mökkirakentamiselta, ja siksi norpat siellä vielä viihtyvätkin. Ongelmia on Pihlajavedelläkin, sillä osa harvoista mökeistä on otettu viime vuosina talvikäyttöön. Ja talvella, pesintäaikaan norpat eivät siedä häiriöitä. Risteilyn kohokohtana oli aluksen vierellä kellunut mötikkä, joka osoittautui meitä ihmettelemään tulleen norpan pääksi! Mukana olleen norppatutkijan mukaan kyseessä oli iso uros. Loppumatkasta meille esitettiin tutkijoiden norppien pesinnästä ja kuuteista kuvaamia otoksia. Saimme nähdä esimerkiksi miten kuutti nukkuu Saimaan pohjassa ja käy parin kolmen minuutin välein pinnassa vetämässä henkeä. Vedessä unissaan lilluva kuutti on varmasti yksi maailman suloisimmista otuksista. Saimme seurata kaikkiaan neljän kuutin elämän alkutaivalta. Niistä kolmen elämä jäi kuitenkin lyhyeksi kuuttien hukuttua kalaverkkoihin heti niiden lähdettyä pesältä kauemmas uimaan. Verkkopyynti on kielletty norpan keskeisellä esiintymisalueella, mutta norpat eivät verkkokieltoalueen rajoja noudata. Miksi kukaan ylipäätään kalastaa keväisin norppavesillä verkoilla, kun kuuteille turvallisempiakin pyydyksiä on olemassa? Kuka haluaa ottaa riskin löytää verkoistaan maailman harvinaisimman hyljelajin hukkunut kuutti?
|